lauantai 1. huhtikuuta 2017

Tiputanssia näin pääsiäisen edellä.


Käsi ylös hän, joka onnistuu aina keittämään täydellisen munan, munankeittoautomaatteja ei lasketa mukaan. Tässä tärkeässä operaatiossa minulla on luovuutta, variaatioita löytyy joka keittoon. Munakellojakin on hyllyssä kolme kappaletta ja kaikki ne pärähtävät soimaan omien mielihalujensa mukaan. Luota niihin sitten.

Olen keittänyt munia noin seitsemän vuosikymmenen aikana ja joskus yltänyt ihan nappisuoritukseenkin. Usein on myös käynyt köpelösti. munat ovat unohtuneet levylle liian pitkäksi aikaa tai olen kipannut poloiset kanantekeleet liian aikaisin hellalta. Erityisesti munan kuoriminen aiheuttaa stressiä, oliko se jäähdytysvesi nyt tarpeeksi kylmää, irtoaako se helkkarin kuori nyt kunnolla, vai tarttuuko puolet valkuaisesta niihin pieniin kuorenmurusiin, jotka onnistun raapimaan munasta irti.

Kananmunan keittäminen vaatii keskittymistä, jos siinä samalla lämmität piirakoita, katat pöytää, siivoat tiskipöytää, vahdit paistinpannua, perunakattilaa tai hoidat muita askareita. Ei ihme jos munasi keltuaiset ovat saaneet surureunat.

Nyt oli lehdessä helppo ohje, ei tullut surureunaa ja kuori irtosi tosi helposti.

Laitoin huoneenlämpöiset munat kattilaan ja vettä n. sentin korkeudelle. Kattila kylmälle levylle, lämpö päälle. Kun vesi kunnolla kiehuu sammutetaan virta, jätetään kattila levylle vielä viideksitoista minuutiksi. Munat siirretään jäähtymään kylmään veteen. Kuori irtosi helposti, eikä sururaitaa näkynyt. Nuo kuvan munat ovat olleet päivän jääkaapissa, nyt niissä jo alkaa raita näkyä.

Muistelen nähneeni samantapaisen ohjeen aikaisemminkin, mutta olin jo unohtanut. Nyt laitan sen tänne blogiin talteen. Linkkikin on, mutta jos se poistetaan, niin täältä löydän apuja.


Älä keitä surumunaa , nyt sen munankeiton jalon taidon osaan minäkin.

Saattapi nyt mennä uusi  kamera hankintaan kun tuli taas sählättyä. Jos munankeitto aamulla onnistui, niin kuvaaminen illalla ei. Yritin ottaa noista munista makrokuvaa ja kuinkas sitten kävikään. Linssi pimeni, voihan tanttelin tuuri. Vahingossa lykkäsin kameran tuohon lohipastanokareeseen. Seuraavista kuvista tulee varmaankin vähän rasvaisia. Kääk.😕

Kukaan ei tänään jekuttanut, en minäkään. Aprillia, kaikille hyvää huhtikuuta.

14 kommenttia:

  1. Olipa hyviä munankeitto-ohjeita tässä:) Minulla on sellainen pieni juttu,mihin painetaan se kapeampi munan pää,ja se juttu pistää pienen reiän kananmunaan. Olen huomannut että se auttaa tuohon kuorimisongelmaan.
    Voi tuota kameraasi. Toivottavasti saat sen puhdistettua.
    Hyvää alkanutta huhtikuuta Unelma:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole koskaan ollut mitään erityistä laitetta munan keittoon, siksi kai siitä onkin tullut sellaista onnenpeliä.

      Kameraa kokeilin aamulla, vielä kuvat ovat lataamatta. Saa nähdä mitä näkyy.

      Poista
  2. Minulla on munan keitin.
    Laitan aina munat kylmään veteen tai annan veden valua,
    kiitos hyvästä vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kai aikoinaan pitänyt sellainen minunkin hankkia, nyt on jo kaapit täynnä kaikenlaista ostohetkellä niin tarpeellista.

      Poista
  3. Minä keitän munat "vähän sinnepäin" ja yllätyksekseni ne usein onnistuu : ) Kiitos kuitenkin ohjeista.
    Katselin edellisiä tekstejäsikin ja kylläpä siellä on kauniita ja mielenkiintoisia kuvia. Toivottavasti kamera-asiat järjestyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vähän sinnepäin" on ollut minunkin metodini.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. Kiitos vinkeistä ja ohjeista!
    Toivottavasti kamerasi ei tykännyt huonoa..;)

    ♥♥♥

    VastaaPoista
  5. Kokeilen konstejasi, sillä olen myös joutunut pähkäilemään samaisen ongelman kanssa. Jospa tästä urat urkenisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu jos tästä on apua. Olen jo kaksi kertaa keittänyt munia tällä metoodilla ja hyvin on toiminut. Munan kuoriminen käy kuin tipulin tanssi. :-)

      Poista
  6. Tuo ohje tulee kyllä tarpeeseen! Tähän asti munien keittäminen on ollut minullakin vähän arpapeliä. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin munia keittelemään vaan. :-)

      Poista
  7. munankeittoautomaattia käytämme joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole koskaan ollut automaattia, tällä ohjeella onnistuu hyvin.

      Poista