Kummityttöni oli nähnyt kirjakaupassa tämän kirjan, oli siinä muistanut minun luulasikokoelmani ja ostanut kirjan. Tämä olikin oikein mieluinen tuliainen. Kirjasta löytyi muutamien esineiden kuvia, jotka löytyvät minunkin kaapistani. Kiitos rakas kummityttöni.
Ameriikassa näistä lasiesineistä käytetään maitolasi nimeä, samoin Ruotsissa. Täällä Suomessa puhutaan luulasista. Aikaisemmin valkoisen lasin valmistuksessa on lasimassaan lisätty luujauhoa, nykyään sitä ei enää käytetä. Aitoja luulasiesineitä löytyy vain keräilijöiden kaapeista ja antiikkikaupoista.
Minulla ei ole tietoa onko Ameriikassa käytetty luujauhoa valkoisen lasin valmistuksessa. Oikeastaan tekisi mieli asiaa selvittää.
Tässä kirjassa ei ole yhtään suomalaista esinettä. Olisi mukavaa jos suomalaisista luulasiesineistäkin löytyisi kirja. Riihimäellä ja Wiialassa näitä kauniita puristelasiesineitä on valmistettu, ehkä muuallakin. Wiialan lasitehtaan toiminta loppui jo vuonna 1938, muotit siirtyivät Riihimäen lasitehtaalle.
Tämän kukon olen löytänyt Tukholmasta kirpputorilta.
Valtterin kirppislöytö.
Tämä sokeri- ja kermakko on matkustanut meille velipojan matkalaukussa Teksasista.
Näitä maitolasiesineitä on ollut mukava kerätä. Esineet ovat kauniita ja kirppareilla hinnatkaan eivät ole päätä huimanneet. Kirppareita kierrellessä on ollut ihanaa tehdä "löytöjä". Ihana ystäväni avusti minut alkuun tähän keräilyharrastukseen.
Nyt on vaan tullut muistelmien aika, enää en jaksa suihkia Tukholmassa kuutta tuntia tukka putkella reppu selässä kirpparilta toiselle. Ei kestä polvet, ei selkä, hauskaa on kuitenkin ollut. Ilman ystävääni nuokin retket olisivat jääneet kokematta. Suurella ilolla muistan noita reissujamme, oli hienoa, että reppuun tuli kerättyä myös kokemuksia, ei pelkkiä esineitä. Iso hali sinulle, Anja, ystäväni.
Oli hienoa käydä " miljoonakaupungissa " kanssasi, niin ja olihan meillä joskus puolisotkin mukana reppua kantamassa.
Tuo "miljoonakaupunki" nimi jäi meille käyttöön eräänä aamuna Tukholmassa, kun huvittuneena seurasimme Viikkarin bussissa kahta suomalaista nuorukaista. Toinen poika oli varmaankin juhlitun yön jälkeen vähän väsynyt, mutta intoa riitti eväsjuomista huolimatta. Kaverinsa yritti vähän toppuutella nuorta matkamiestä, joka kuulutti isolla äänellä kuinka hienoa on matkustaa MILJOONAKAUPUNKIIN.
Näinhän minulle nykyään aina vaan käy, asiasta kolmanteen. Menneitä muistelemaan päädyn, jos aidasta piti puhua, niin juttu kääntyy aidanseipäisiin. Tämäkö on nyt sitä vanhuutta?
Ihanaa kuulla sinusta taas Unelma:) Ja ne kaikki lasiesineesi ovat niin kauniita:) Kivan tuliaisen lähetti sinulle kummityttösi;varmaankin mieleinen kun pidät noista lasiesineistä:) Halit ja terveiset!
VastaaPoistaHän oli täällä heinäkuussa käymässä.
PoistaMinulla on ruotsalaisen Gustafbergin valkoinen luuposliiniastiasto ja kahvi- ja teeastiasto, ostin ne 2000-luvulla. Kestävät käyttöä hyvin, eivät naarmuunnu eikä astianpesukone kuluta niitä kuten arabian fajanssiastioita. Suomessa ei taida kukaan ei Arabiakaan enää valmistaa posliiniastioita.
VastaaPoistaMeillä ei luuposliinia taida olla ollenkaan. En ole siihen paremmin tutustunut. Vanhoja Arabian kuppeja on montaa sorttia. Pitäisi nekin viedä kirpparille takaisin. Hankin lapsenlapsien ristiäisjuhliin erilaisia kuppeja, kun juhlakupit eivät olisi riittäneet.
PoistaSinullahan on hieno keräilykohde. Esineiden metsästäminenkin on ollut mielenkiintoista ja kiva että sukulaiset ja tuttavatkin ovat osanneet avustaa.
VastaaPoistaSe löytämisen ilo on mahtavaa.
PoistaKauniita lasiesineitä.Kirja antaa uutta potkua kokoelmaasi.
VastaaPoistaOlin lähellä Göteborgia, Surten lasitehtaassa töissä 1 vuoden -64.Pullojen tarkastajana.
Luulisin kokoelmani nyt jo olevan valmis, enää en halua kirppareita kierrellä.
PoistaAivan mahtava keräilykohde! Eipä ihme, että kirjalahja teki onnelliseksi.
VastaaPoistaHyvää alkanutta lokakuista viikkoa!
Näitä on mukava ottaa kattauksiin , aina tarpeen mukaan.
PoistaHienoa että sait lahjaksi main ion opaskirjan:))
VastaaPoistaHyvää viikkoa sinulle, Unelma! ♥♥
Mieluisan tuliaisen kummityttöni oli löytänyt.
Poistajoitakin tuollaisia nähnyt
VastaaPoistaRuotsissa näitä maitolasiastioita näkee usein kirppareilla.
PoistaKirjatuliainen taisikin olla sulle oikein todella mieleen!
VastaaPoistaHienoja esineitä sulla ja kiva niitä onkin keräillä.
Mä keräilen myös aina sitä sun tätä.
Tällä hetkellä keräilen sellasia sinivalk.poikia.
Mulla on jo kolme niitä. Isompia kaksi.
Ja jos kirpparilta joskus sellasen löydän, on kuin ison aarteen löytäisin, hi!
Enkeleitä mulla onkin jo paljon, mutta jos löydän mielenkiintoisen näköisen enkelin, en voi olla sitä ostamatta, vaikka tällähetkellä niille ei oikein löydykkään paikkaa.
Ollaan haettu sellasta pientä, mutta silti sellasta,missä olisi lasikaapistot, ja mihin telkkarikin mahtuisi. Mutta vielä ei sopivaa ole löytynyt.
Meillä on tällähetkellä nää tilat nyt sellaset meidän kokoiset, eli ei mitkään isot, hi!
Mutta hyvää viikkoa sulle oikein paljon ja voikaa hyvin!
Olisipa hienoa nähdä enkelikokoelmasi.
PoistaAivan ihana kirja, selasin sitä viimeksi ihan hartaudella ja löysin monta tuttua esinettä kuvista.
VastaaPoistaJess, meillä on monta hassunhauskaa reissua miljoonakaupunkiin ja jopa Berliiniin ja Lontooseenkin asti. Nuorena sitä jaksaa, nyt ei enää. Ja ei ole paikkaa minne aarteensa sitten nakkaisi. Mutta yhden nekan toin viime reissulta Italiasta, ihan sitä kerjäsin ostaakseni mutta ilman sain. Nekkakokoelmaani.
Keräileminen on muuttumassa kokemusten ja elämysten keräilemiseksi, mutta elämyksiä olivat sittenkin aina ne ihanat löydöt, muistat varmaan, miten laivassa sitten purettiin aarteet hytin sängylle! Kiitos sinulle yhteisistä muistoista, meidän reissut olivat parasta A-ryhmää...
Totta, ettei kotimaisista luulaseista löydy luetteloa eikä kuvastoa. Pitää vaan arvuutella...
Noiden kolmen maan lisäksi voisi vielä laittaa Espanjan ja Viron.
PoistaYstävyys on tärkeää. Nyt on mukavia muistoja paljon plakkarissa.