Tänään taas on sellainen päivä, jolloin elämä tuntuu hyvältä.
Kävin tapaamassa ystävääni palvelutalolla, hän ilahtui tulostani ja alkoi kertoa käyneensä Uudellakirkolla tapaamassa äitiään, mies vei. Hän kertoi asian niin luonnollisena, silmät ilosta loistaen, että minulla ei ollut mitään syytä epäillä hänen kokemustaan. Huolimatta siitä, että ystäväni mies on kuollut jo vuosia sitten, samoin äitinsä ja Uusikirkkokin on Venäjän puolella
Ihana 95-vuotias ystäväni.
*
Loppupäiväksi minulla on tiedossa jotain erittäin hienoa, se on uusi kirja, Jää.
Valmistaudun huolella lukunautintoon. Keitin kupin kahvia, tavallisesti en juo kahvia, mutta tästä keväästä lähtien olen erikoistilanteessa nauttinut yhden kupillisen vahvaa kahvia. Nyt on sellainen hetki.
Olen kohdistanut lukuvalon oikeaan kohtaan, tuonut villapeiton valmiiksi, siihen on ihana kääriytyä. Puhdistin lukulasini kirkkaiksi ja vielä pujotan vaaleanpunaiset Reiskat jalkaan. Olen jo lukenut kirjan esipuheen ja haltioitunut. Maltan tuskin odottaa jatkoa.
Nyt purjehdin saarelle. Voikaa hyvin.

Kiva kun löysit minut, uudelleen !
VastaaPoistaMukavaa alkanutta marraskuuta !
Kaunis kuppi, on taito osaa nauttia.
VastaaPoistaOikein nautinnollista lukuelämystä sinulle!
VastaaPoistaLukuiloa ja hyvää pyhäinpäivää!
VastaaPoista
VastaaPoistaOnneksi ystävälläsi on valoisia muistoja, elämyksiä, vaikka vain omassa mielessään.
Mukavia lukuhetkiä.
VastaaPoistaarvostelua odotellessa
Ihanaa iltaa sinulle kirjan parissa.
VastaaPoistaUnelma, sinä aina muistat käydä näitä vanhoja katsomassa, se on hienoa ja kullanarvoista!<3
VastaaPoistaOikein ihanaa lukukokemusta sinulle!:DDD
Oikein hyvää ja tunnelmallista pyhäinpäivää, sinulle ja Taatalle!<3333
Ihana olet kun käyt ilahduttamassa iäkästä ystävääsi:)
VastaaPoistaJa mukavia lukuhetkiä sinulle ystäväiseni!
Ihanan päivän olet saanut viettää! Toivotan enkeleitä rinnallesi jokaiseen päivään ja iäkkäälle ystävällesi myös vaikka sinähän olet jo yksi niistä enkeleistä:)
VastaaPoistaSe on vaan hyvä asia, että vanha ystäväsi luulee äitinsä näkevän. Niin anoppinikin luulee keittävänsä perunansa ja pesevän pyykkinsä. Pääasia onkin, että heillä on mukavaa muistojensa ja luulojensa parissa.
VastaaPoistaOlet kyllä enkeli, kun jaksat ja viitsit käydä katsomassa ystävääsi . Olet varmasti hänelle korvaamaton ystävä.
Hyviä lukuhetkiä sulle kirjasi parissa!
Mukavaa lukuhetkeä. Kahvi sopii siihen oikein hyvin.
VastaaPoistaYstävälläsi oli tänän hyvä päivä ja siitä riitti valoa sinullekin. Seuraan vähän samaa nyt oman ystäväni kautta, kun hän käy joka toinen päivä tapaamssa omaa Alzheimeria sairastavaa äitiään palvelutalossa. Jotkut päivät hyviä ja syy saattaa olla vaikka tuttujen laulujen laulaminen tai juuri nähty vanha, kotimainen elokuva, josta vanha rouva muistaakin yhtäkkiä vaikka mitä.
VastaaPoistaAi, sinä luet sitä blogisuosikki jäätä...Mukavaa matkaa saaristolaismaisemiin.
Ystävä on aina YSTÄVÄ! Blogiystäväkin on ihana olemassa!
VastaaPoistaLukunautintosi kuulostaa ihanalta. Ja ihana on myös ystäväsi, joka tekee nautinnollisia aikamatkoja nuoruutensa tapahtumiin. Sellaisia meistäkin tulee vanhemmiten jos elää saamme.
VastaaPoistaLeppoisaa viikonvaihdetta!
On varmasti niin, että onnelliset ja iloiset muistot virkistävät oloa ja elämän iltaa ystävälläsi ja toki meillä kaikilla. Sinun vierailusi antoi lisäksi vielä hyvää mieltä teille molemmille.
VastaaPoistaHyviä lukuhetkiä.
Hyvin olet valmistautunut lukemiseen.
VastaaPoistaOikein ihanaa lukuhetkeä sinulle!♥
Olet osannut ottaa hyvän asenteen tähän päivään. Minulla on vähän samanlaisia suunnitelmia. Runokirjoja on odottamassa useampiakin. Ja oma novellikokoelmani ilmestyi juuri ja sain ensimmäisen kirjan käteeni.
VastaaPoistaOikein hyvää pyhäinpäivää teille molemmille :-)
(Nyt siirränkin sinut Uunan seurantaan, koska Siiralla en pysty kommentoimaan WP:n blogeihin ja se tuottaa hankaluuksia. Siirryn siis kokonaan Uunalle, onneksi on kaksi blogia.)