Eilen minulle tapahtui sellainen asia, joka järkytti mielenrauhaani ja antoi itsetunnolleni pahan kolauksen. Tätä tapahtunutta on vaikea edes kertoa. Merkitsenpä kuitenkin asian muistiin, itselleni opiksi ja ojennukseksi.
Serkkuni oli aikaisemmin ilmoittanut minulle puhelimessa surusanoman ja kertoi isänsä siunaustilaisuuden ajan ja paikan. Menin heti laittamaan tiedon kalenteriin, mutta kuten myöhemmin huomasimme, olin tehnyt kardinaalivirheen.
Lähdimme aamulla matkaan heti kukkakaupan aukeamisen jälkeen, olin ajoissa tilannut jäähyväiskukat. Yöllä oli ollut kaatosade ja myrsky rymisteli talon rakennelmia. Aamulla kuitenkin paistoi jo aurinko. Ajelimme kaikessa rauhassa kohti Turkua, matkalla kerroin muistelmiani poisnukkuneesta. Hän oli äitini suvun vanhin elossa ollut ja viimeinen siitä sukupolvesta.
Matkalla poikkesimme Liedossa valmistelemassa äitini haudan syyskuntoon. Meillä oli runsaasti aikaa, lähdimme kuitenkin Pyhän Katariinan kirkolle, jonka kappelissa siunaustilaisuus oli. Kiertelimme aurinkoisella hautausmaalla. Kävin lapsuudenystävieni haudalla, tarkoitus oli käydä myös tätieni haudalla, mutta se sitten sattuneesta syystä jäi.
Tulimme takaisin kappelin luo ja siellä serkkuni jo viittoili. Siinä minulle selvisi se kauhea erehdykseni, siunaustilaisuus oli jo ohi, saattoväki tuli ulos kappelista.
En osaa kuvailla sitä järkytystä minkä koin, se oli kaamea shokki. Hetkeen aikaan en kuullut enkä nähnyt mitään.
Serkkuni sitten pelasti tilanteen ja sanoi, arkku on vielä kappelissa, voitte käydä jättämässä jäähyväisenne nyt.
Mies haki autosta valitsemani kauniin sinivalkoisen kukkalaitteen ja me astuimme tyhjään kappeliin kahdestaan. Siellä alttarilla lepäsi kukkien keskellä rakkaan ystäväni ja omaiseni valkoinen arkku. Lähdössä viimeiselle matkalleen oli rakkaan ja läheisen kummitätini puoliso, olen tuntenut hänet seitsemänkymmentäkolme vuotta, hän on kuulunut aina elämääni.
Kirkon vahtimestari oli jo valmiina, mutta vetäytyi kauemmaksi huomattuaan meidät kukkinemme ovella.
Siellä alttarilla luin ääni väristen valitsemiani säkeitä ja itkimme molemmat. Vapauttava itku helpotti minunkin suruani ja pettymystäni. Vaikka jäähyväishetkemme olikin hieman omintakeinen, niin koin siellä omaiseni arkun luona rauhaa ja hartautta.
Osasin jo olla kiitollinen siitä, että olin saanut koko ikäni tuntea tämän 93-vuotiaan sotaveteraanin, jolle nyt oli tullut viimeinen iltasoitto. Iloitsin siitä, että hän oli saanut elää omassa kodissaan järjenvalonsa säilyttäen loppuun asti. Tapasimme hänet viimeisen kerran elokuussa Turussa käydessämme.
Säilytän kummitätini ja hänen puolisonsa muiston sydämessäni aina.
Voi. Erehtyminen on inhimillistä, älä soima aitseäsi liikaa.
VastaaPoistaOnneksi pääsit jättämään oman näköiset, rauhalliset jäähyväisesi.
Osanottoni.
Unelma, kaikki meni kuitenkin kauniisti ja hyvin. Ja voit ajatella sitä, että hän sai elää niin pitkän hyvän elämän ja vielä omassa kodissaan.
VastaaPoistaTähän nyt sinulle on aivan pakko kertoa, että kun isäni joutui paljon ennen kuolemaansa äkillisesti kesken vauhdikkaan kauppiaan työpäivän sairaalaan, niin minulle, joka olin tulossa bussilla kotiin, tuli eräs hyvin arvostettu rouva esittämään surunvalittelua isäni kuoleman johdosta! Arvaa miten koin sen matkan kotiin ja sitten ne jälkimainingit...,sillä isä eli vielä noin 15 vuotta tuon vaikean sairauskohtauksensa jälkeen, sillä hän sai siirtomunuaisen. Isäni oli absolutisti. Tämän sanon varoilta, sillä jotkut luulevat, että munuainen menee vain viinasta. Isän vei kauhea migreeni, jota aikanaan lääkittiin Hota-pulverilla. Minä sanoin sitä initaanipulveriksi, sillä siinä oli päällä intiaanin kuva. Siinä oli joku aine, joka on tuhonnut munuaisia enemmänkin.
Otan osaa suruusi.
♥
Luin jostain, että Hota-pulveri olikin jotain huumetta, jota ihan tarkoituksella syötettiin Suomen kansalle, jota sota seurauksineen kestettäisiin paremmin.
PoistaTuollaista voi sattua,mutta sait kuitenkin jätettyä jäähyväiset omaisellesi,niin ei se erehdys niin paha ollut. Otan osaa suruusi Unelma,on vaikeaa hyvästellä ihminen,jonka on tuntenut koko ikänsä.paljon haleja sinulle ystäväiseni.
VastaaPoistaErehdykset ovat inhimillisiä. Kuitenkin ehdit vielä jättää jäähyväiset. Muistot poisnukkuneista rakkaista säilyvät aina mielissämme.
VastaaPoistaOtan osaa suruusi. Jäähyväiset sait kumminkin erehdyksestä huolimatta onneksi jättää ihan rauhassa.
VastaaPoistaOtan osaa suruusi.
VastaaPoistaHyvä kun kerkesit kuitenkin ystäväsi arkun luoke ennenkuin veivät pois.
Varmasti oli haikea erota rakkaasta ystävästä vaikka ikää oli pajon.
Onneksi saamme elää jälleennäkemisen toivossa.
Lämpimät halaukset sinulle!♥
Lämmin osanotto suruusi<3 Älä soimaa itseäsi, jokaiselle meistä voi käydä samoin ja onneksi sait jättää jäähyväiset hänelle! Iloa syksyysi <3
VastaaPoistaOsanottoni! Olipa kuitenkin lohdullista, että sait rauhassa jättää hyvästit joka tapauksessa!
VastaaPoistaOtan osaa.
VastaaPoistaJäähyväishetki jää mieleesi kuitenkin kauniina ja mielenpainuvana.
Sinulle sattui ymmärrettävä virhe, mutta minusta tuntuu, että näin saitte rauhallisemman ja omakohtaisen hetken jättää rakkaalle jäähyväiset. Onnettomuus ei aina ole onnettomuus ja erehdys, vaan lopulta kääntyy hyväksi.
VastaaPoistaTuttu kuva, olette käyneet lähellä, mutta ymmärrän, ettette nyt poikenneet, mutta kutsu käydä on aina voimassa, jos täällä liikutte.
Voi miten ikävää, mutta tällaista meille itse kullekin voi sattua. Kyyneleet pääsivät minultakin, kun luin tätä. Mutta ajattle se niin, että nyt pääsit jättämään rakkaan tervehdyksesi kaikessa rauhassa.
VastaaPoistaKaikella on varmasti tarkoituksensa... Voimia suruun.
VastaaPoistaMinulle myös mieleen, kuten Jaanalle, että kaikella tapahtuneella on joku tarkoitus.
VastaaPoistaLämmin osanottoni suruusi.
Harmi, että tuollaista sekaanusta voi sattua, mutta se on inhimillistä. Hyvää viikon jatkoa sinulle ja Taatalle kuitenkin!<3333
VastaaPoistaUnelma, otan osaa. On aina vaikeaa erota läheisistä ihmisistä. Onneksi, kaikki meni kuitenkin aika hyvin ja ehditte kuitenkin sentään jotenkin.
VastaaPoistaKiitos kaikille teille ihanille blogiystäville kauniista kommenteistanne. Olen lukenut kaikki moneen kertaan.
VastaaPoistaKerron vielä, että muistotilaisuuteen sitten mekin ehdimme ajoissa. Oli mukava saada tutustua uusiin nuoriin sukulaisiin.
Kiitos, serkut, kauniista juhlasta.
Vaikka sinusta tuntuu myöhästyminen harmittavalta, kuitenkin tärkeintä oli, että sait hyvästellä läheisen kummisetäsi viimeiselle matkalle. Uskon, että tilanne jää sinulle kauni iksi muistoksi ja hyvin läheiseksi hyvästien jättämiseksi. Ja muistotilaisuuden tunnelmat sitten koit ihan konkreettisesti ja lämpimästi. Ehkäpä näin oli tarkoitettukin.
VastaaPoistaNyt kun viikko on kulunut, ei enää harmita ihan yhtä paljon. :-)
PoistaYhdyn Anjan sanoihin täysin!
VastaaPoistaKiitos, Harakka.
PoistaNo pääsithän kuiteskin kirkkoon vielä, ja tapaamaan läheisiä. Liedossa olin rippikoulussa, ihme muisto kun pappi yli 60 vuotta 1960-luvulla.
VastaaPoistaLiedossa on kaunis kirkko ja joen rannalla vainajilla viimeinen leposija.
PoistaUnelma, otan osaa suruusi. Onneksi sinulla oli mahdollisuus hiljentyä läheisesi arkun äärellä ja jättää samalla jäähyväiset.
VastaaPoistaSitten toiseen asiaan eli Padasjoen retkeemme. Kävimme tänään tutustumassa Johannan näyttelyyn ja pidimme näkemästämme. Voimakkaita värejä, mutta myös herkkiä töitä.
Näyttelyä oli valvomassa oikein mukava rouva, joka kertoi sekä näyttelystä että padasjokelaisesta naivistimaalarista Enni Idistä. Kannatti mennä.
Olipa mukava lukea, että pääsit käymään Padasjoella.
PoistaJohannan blogissa on kuvia Ennin mökiltä. Klikkaa sivupalkissa olevaa Johannan nappia.
Kävin katsomassa Ennin mökin kuvat ja kommentoimassa näyttelyssä käyntiä. Vieläkin on hyvä mieli, kun tuli lähdettyä Padasjoelle. Kiitos sinulle Unelma, kun kerroit näyttelystä.
VastaaPoista