lauantai 8. syyskuuta 2012

Aamukampa / vuosikampa 2012 # 19




Vakiokohde, osuinpa kerrankin paikalle oikeaan aikaan. Aurinko paistoi ja rannassa melskasivat hanhet.



En ihan tähän riemuun ehtinyt, oli vedettävä ensin vermeet yltä. Hanhet eivät välittäneet minusta ollenkaan, luulivat kai, että mummelillekin on luultavasti jo räpylät kasvaneet.



Ei muuta kuin sekaan vaan.

Uimatyylini näyttää oudolta? Minulla on päällä vesijuoksuvyö. Perhostelen selkä edellä. Tämän tyylin, joka on erittäin tehokas, neuvoi uimakaverini kesällä. Allit saavat kyytiä, tosin mitään näkyvää kutistumista ei ole nähtävissä. :-)

Niin siinä höyhenet pöllysivät.

Ja sitten metsään.



Näitä kaunokaisia ei passaa pataan laittaa.



Vanha viisaus; "Kyllä kantokin kaunis on kun sen kovin koristaa".



Pienet kauniit voitatit kelpuutin tattimuhennokseen. Poistan pillien suojuksen ja nyljen limaisen nahan tatin päältä pois. Se lähtee helposti vetämällä tatin reunasta keskustaan päin.



Syksyn viimeinen kivikkokasvi aloittelee kukintaa.

" Linssilude"



Kanukkapensaissa on jo marjoja, mutta kukkiakin on vielä runsaasti.



Kanukan varret ovat kauniin punaiset.




Vuoden viljasato on kypsymässä. Tämän kuvan piti tulla jo edelliseen vuosikampaan, mutta jostain syystä se jäi pois.

Täällä
toisten vuosikampoja.
Posted by Picasa

22 kommenttia:

  1. Ihania kuvia Unelma.Ensimmäisessä on vielä niin kesäisen näköistä:) Ja kauniit sienikuvat.Näköjään mustikoitakin on vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikat olivat vielä melko hyviä. Käsin poimiessa voi jättää metsään hajonneet ja pehmenneet marjat.

      Poista
  2. Kuvat ovatkauniita ja monipuolisia, kiitos, Unelma!

    Leppoisa viikonloppua sinulle & Taatalle!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikonloppua myös sinulle ja kiitos kommentistasi.

      Poista
  3. Upeita kuvia olet osannut ottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, sinulle olisi haaste täällä:
      http://matkantekijana.blogspot.fi/2012/09/kuukauden-kohokohdat-highlights-of-month.html

      Poista
    2. Kiitos haasteesta.

      Tuon elokuun kohokohdat oolen jo postannut, mutta laitetaan korvan taakse. Toivottavasti syyskuussakin koetaan hienoja asioita.

      Poista
  4. Ihania kuvia! vai hanhien kanssa sinä uiskentelet, komeita lintuja ovat.
    Mukavia uimakelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli tällaista uimaseuraa, vesi on vielä mukavan lämmintä.

      Poista
  5. Oi, ei pitäisi katsella näin hienoja kuvia ennen lähtöä, tulee jo valmiiksi haikea mieli. Kummastakohan nautit enemmän, kesävesistä vai avannosta, mietin tässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi, mitä vastaisin. "Molempi parempi".

      Kesällä tarkenee uida pidemmän ajan, kuntoilla. Suosin vesijuoksua, siinä ei tule selkä kipeäksi, eikä haittaa puutteellinen uintitekniikka.
      Avannossa taas käyn suurinpiirtein vain pulahtamassa. Pipo päässä, sukat ja käsineet varusteena, niin ja tietenkin uikkarit.
      Avannosta nousun jälkeen on sellainen käsittämätön eufoorinen olotila. Haluaa tulla avannolle uudelleenkin.

      Poista
  6. Kauniita kuvattavia olet metsästä löytänyt.
    Uiminen näyttää ja kuulostaa kivalta. Tosin itse olen siinä lajissa aivan saamaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksykin voi näyttää kauniilta.

      Uiminen on kivaa, suosittelen. Vedessä ei haittaa ylipaino eikä kuluneet nivelet.

      Poista
  7. Olen alkanut myös epäillä, että allit tulevat jäädäkseen. Kohta ei voi enää antaumuksella huiskuttaa, kun sen verran hyllyy.

    Ihanat kuvat! Sun blogissa on aina niin suomalaisia asioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allit tulevat jäädäkseen ainakin näin kypsässä iässä. Alleja vastaan on aloitettava taistelu ajoissa.
      No, ei se mitään. Tärkeintä ihmiselle on terveys, allit ovat pienin murhe.

      Poista
  8. Mielenkiintoinen kuvakatsaus.

    VastaaPoista
  9. Riemukkaat kuvat uimakavereistasi hanhista :-D
    Olet sinä aika mummeli, kun tuonnekylmään veteen aina vaan menet.
    Hienoja kuvia koko sarja, kiva katsoa suurena :-)

    VastaaPoista
  10. Iloisia kuvia vedestä ja niin kauniita sieniä ja kukkia olet kuvannut. ,
    Olet kyllä rohkea kun veteen pulpahdat. Ihailen reippauttasi.
    Nyvää pyhää sinulle!

    VastaaPoista
  11. UImaan vielä kerkiää, mutta vesijuoksua en enää tarkene.

    VastaaPoista
  12. On ihanaa uida lintujen joukossa...

    Miten kauniita ovatkaan syksyn värit. Kunpa aika seisahtuisi juuri nyt!

    Kaunista syyskuun uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista