tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kevätkiireitä.


Ensimmäiset narsissit mökillä.


Jämälangoista virkkasin sipulipussin.


Isäntä teki sahapukin, hyvin toimii.


Johanna toi syksyllä raparperin juuria, siitä ne piirakkatarvikkeet ylenevät.


 Siinä  hehkuvat krookukset, näistäkö sitä kallista maustetta kerätään?


Kuvat ovat mökiltä,  aamulla oli iloinen yllätys lammikolla. Täällä pellon syrjään kaivetulla vesipotilla on nyt vipinää :-) . 

Näin pihalla n. kolme viikkoa sitten ison sammakon. Tein silloin hänen kanssaan diilin. Saavat asua meidän lammikossa kaikessa rauhassa yhdellä ehdolla, nuijapäiden on  syötävä hyttysten toukkia masut täyteen ja polulle ei sitten tulla, etten syyspimeässä  tallo kesäasukkaita croksieni alle.  :-)


Tämä kutuhavainto ilahdutti isosti, kun täällä kotona suihkuallas jouduttiin tyhjentämään ja sammakot saivat häädön.  Tuolla luonnon lammikossa riittää nuijapäille ravintoa, eivät tarvitse spirulinaa ja akvaariokalojen ruokia.

Eilen Porvoon ystävät toivat meille tyrnin taimia.  Siitä heille tuhannet kiitokset halien kera ja Simolle rapsutukset, hauh!

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kesäasukas on saapunut.


"Västäräkistä vähäsen".  Siinä tuo pikkuinen tirppa pyrstöään keikutti ja iloisesti viserteli.

Vähän surullisena tässä kertoilen suihkulähteen asukkaista. Ne ovat nyt saaneet häädön.  Allas tyhjennettiin ja sammakot joutuvat hakemaan uuden kutulammikon. En uskalla ottaa vastuuta kahdestasadasta nuijapäästä. Muovisessa altaassa ei riitä luonnon ravintoa sammakkovauvoille. Ruokimme niitä akvaariokalojen ruoalla ja spiruliinilla. Kuivana aikana vettäkin oli lisättävä.
Mukava niiden nuijapäiden kehitystä oli seurata.

Ei nyt muuta kuin, tukka putkella kohti uusia seikkailuita.


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Hyvää Pääsiäistä!



 
 Pasha on hyvä vaihtoehto mämmille.


Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille!  Kevään lämpenemistä täällä odotellaan ja pihatöitä. :-)

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Anonyymi hyökkää



 Nyt on varmaankin laitettava kommentit nimenvahvistuksen taakse kun anonyymi hyökkää kaikilla rintamilla.  Google on ne aikaisemmin suodattanut pois, mutta nyt on joku päässyt läpi blogiin asti. Roskapostiksi ne tunnistaa blogissa siitä, että ne ovat englanninkielisiä ja kommentteihin on lisätty linkki jonnekin. SITÄ LINKKIÄ EI MISSÄÄN NIMESSÄ SAA AVATA.
Yritän poistaa hakkerikommentit heti ne huomattuani. En kuitenkaan voi jatkuvasti koneella ravata tarkistamassa.  Ollaan varovaisia, ei klikkailla auki häröjä.



Varpuset odottelevat uusia talipalloja riippaomenapuun latvassa.  Aurinko paistaa, on lähdettävä lenkille. Palaillaan myöhemmin asiaan.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Lounaalla Krookilassa


 Kävimme Naantalissa tapaamassa serkkuani, joka oli saanut viime viikolla sydämeensä tahdistimen. Hyvin näytti sydän nyt pelaavan.  Hieno juttu.


 Serkkuni ehdotti lounasta Krookilassa,  emme olleet aikaisemmin täällä käyneetkään. Haluaisimme tulla tänne uudelleenkin kesällä, silloin samassa pihapiirissä on avoinna myös Wanhat Kupit kahvila.  Tehdään pieni kierros Krookilan pirtissä ja kurkistetaan peräkamariinkin.








Tässä vanhassa rakennuksessa on paljon nähtävää, kannattaa poiketa ihailemaan menneen maailman esineitä.


perjantai 14. maaliskuuta 2014

Luostarin puutarhassa



Kukkivat krookukset maaliskuussa 2014. Piha ei ole suuren suuri, mutta ihan kaunis tausta Birgitan patsaalle.  Yövyimme Birgittalaissisarten vierasmajassa ensimmäistä kertaa Turussa käydessämme.
. 

Kuva sisätilasta.


Pihalta kuvasin Pyhän Birgitan patsaan.


Luostarin kello, pihan puolella.  Pihalla oli myös muutamia autopaikkoja, niistä ei veloitettu erikseen.


Sisällä on tyylikästä ja vaatimatonta kauneutta. Rauhaa ja hiljaisuutta kaipaavalle matkailijalle oivallinen majapaikka.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kiekko jäähän ja peli alkaa.


 Tänään pääsimme katsomaan jännittävää kiekko-ottelua Porvooseen. Nuorin lapsenlapsi siellä oli vierailevan joukkueen pelimiehiä.  (Yritän olla hehkuttamatta liikaa  hih... )


 Uskomattoman nopeasti aika rientää, mamman pikkuinen on jo tukevasti mailanvarressa kiinni. Luistelukin sujuu  mallikkaasti, ei ole väliä mennäänkö eteen vai taakse päin.


Vaikeaa  näistä jäähirmuista oli kuvia saada, kun vauhti oli kova, eikä poseeraamaan ehditty.

Näissä aloituksissa sentään hetkeksi pysähdyttiin. Ai, ai, kyllä kymppi oli sentään kymppi, vai onkohan mamma vähän jäävi sanomaan.

Kiva oli seutata poikien peliä. Joukkueet olivat samaa taitotasoa ja tuomarit pitivät hyvin komentoa. Tasaiseen tahtiin jäähyaition ovi kolahti. 

Peli päättyi 3 - 4, vierailijat voittivat.  Mamma ja taata hurrasivat, olisimme toki hurranneet vaikka tappiokin olisi tullut.