lauantai 7. syyskuuta 2013

Koskaan ei voi tietää,



millä oksalla ampiainen asuu.


Korkealla pihakoivussa tuuli mukavsti pesää kiikuttaa.
Posted by Picasa

tiistai 3. syyskuuta 2013

Hei te siellä!



Te siellä pikkuisen mökin kuistilla, tulinpa tässä pilven reunalla tervehtimään. Kai minut huomaatte kuvan keskellä, pienet saparot ja kaikki?


Ai, mamma näkikin minut pienenä koirana


No niin, lähdenkin tästä taas tuulen mukana. Muistakaa nyt, että synkälläkin pilvellä on hopeareunus.
Posted by Picasa

tiistai 20. elokuuta 2013

Syksyn alkusoittoa.



Sunnuntaina paistoi aurinko, lähdin pienen korin kanssa kulkemaan metsätietä.


Löytyi niin hieno kanttarellipaikka, että soitin taatan tuomaan kameran ja isomman korin.


Tässä kuvassa silmä lepää, ei sen teknisessä suorituksessa, vaan sen aiheessa. Kanttarelleja riitti vielä pakastimeenkin.


Mausteita talven varalle.


Kirsikkatomaatteja kuistilla.


Chilipaprikaa on syöty pitkin kesää ja kuivattu talven varalle.


Papuja.


Kinttupolulla oli muitakin kulkijoita.


Aikainen lintu nappaa jogurtin.


Äitienpäiväkukka on edelleenkin näin upea.
Posted by Picasa

Rapunalusasukki seikkailee.



Mikähän kumma otus tuohon kuistin ovelle on jämähtänyt koko kesäksi? Taidanpa ottaa kummajaisesta selkoa.


Kiipeänpä vähän ylemmäksi.


Oho, mitäs nyt tapahtui?


Tässä viidakossa ei olekaan  mukava liikkua.


Voisikohan tuo kameraa käyttävä jättiläinen kertoa, mikä tämä piikikäs möhkäle on?

Kameramummelista tuntui, että häntä tuijotetaan. Mummeli kertoi, että tuo piikiäs olento on raahattu Tukholmasta laivalla ja se toimii oikein hyvin hiekanmurujen harjaajana kengän pohjista. Tule nyt pois sieltä terävien piikkien viidakosta. No niin, tulihan tuokin asia selvitettyä, tuumaili rapunalusasukas.
 
Posted by Picasa

torstai 8. elokuuta 2013

Sateet tulivat.



Vihdoinkin vettä taivaalta. Jalokellokin kiittää. 


Kirjekin on tullut silmäklinikalta. Pääsen 18.09.2013 silmäkirurgin vastaanotolle ja silmän leikkauspäiväksi on merkitty  14.10.2013.


Tämä kuvauskohde onkin niin korkealla, että oli otettava  kameran tekniikka avuksi,  en yltänyt lähellekään kukkaa.


Johanna oli esikasvattanut auringonkukkia parvekkeellaan, saimme sieltä valmiit taimet.


Näistä kukista tykkäävät pikkuiset siipeilijätkin. Monenlaista öttiäistä tuolla pörräsi.


Liljat ehtivät kukkia ennen viime öistä rankkasadetta.


Lenkkipolun varrella kypsyvät pähkinät.


Kuistilla viihtyvät chilipaprikat, ai että, ovat tujua tavaraa.


Lapsostaankohan tuo pitkäsääri tuolla lulluttelee?


Moniin vuosiin en ole enää kuullut niityllä sirkkojen soittoa, onneksi muistan muutaman hyvän konsertin. Vanhalle jää vain muistot. Tämä kuva vahvistaa sirkkojen olevan vielä hengissä.


Tämä harmaamalvikki on kukkinut jo pitkään, valtava pensas.

Monenlaisia projekteja tällä on menossa, niistä sitten lisää myöhemmin.
Posted by Picasa

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Silkkikukkaiset terveiset Anjalta.






Kiitos Anja!

Mukavaa heinäkuun viimeistä viikonloppua kaikille. Napatkaa tämä kaunis kukka mukaanne.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Tänään juhlitaan.





Mamman rakkaat täyttävät tänään 18 v.

Se oli yksi mamman elämän kohokohtia kun kaksoset syntyivät 17.07. 1995



Tänään avautui ensimmäinen kukka lasten tuomiin liljojen kukkasipuleihin.
 


Vallu-koiruli oli lapsille rakas, tunne oli molemmin puolinen. Vallukin rakasti lapsia.
 
 


Rantasaunan löylyistä oli mukava pulahtaa välillä järveen vilvoittelemaan.

 
Konevuorot jaettiin munakellon avulla.

Onnea ja Taivaan Isän siunausta täysi-ikäisille.
Posted by Picasa