perjantai 7. joulukuuta 2012

Kirjainhaaste # 10 -TO



TilkkupeitTO
Posted by Picasa

torstai 6. joulukuuta 2012

Jouluvalot syttyivät Fuengirolassa.



Eilen illalla lähdimme ihastelemaan kaupungin jouluvaloja.
Valitettavasti pieni kamerakuva ei tee oikeutta kauniille valaistukselle.
 


Seimikuvaelma tuhansin lampuin.


Kaupungintalon joulukuusi
 


Valopuut ovat kauniita.


Lähempi tarkastelu puun kukista.


Katujen yläpuolella loistavat erilaiset valoteokset.
 


Kaupungintalon aulassa avautui eilen pienoisnäkymä vanhaan kaupunkiin. Tässä kuvassa pieni näkymä tallista seimineen. 


Tässä kuvataan kaupungin kirkkoa ja sen ympäristöä. Tätä taideteosta käymme katsomassa vielä uudelleen. Nyt oli niin paljon kansaa liikkeellä, että kuvaaminen oli hankalaa.

Valtava työ tässä on tehty pienoismallien valmistuksessa ja asettelussa.

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi ja sen kansalaiset.
Posted by Picasa

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Markkinat



 
 
Tiistaisin täällä on isot markkinat. Siispä markkinpaikalle minä ja taata mokkulakauppaan. Sinne yritettiin mennä jo eilen, mutta tungos oli niin valtava, että ei jaksettu jäädä norkoilemaan vuoroamme. Suomalaisia lomailijoita oli tullut kuun vaihteessa paljon ja nyt oltiin vailla nettiyhteyksiä.

Vihannes ja hedelmätiskit saavat minut aina sekoamaan. Viime keväisestä sentään opin, että minun ei kannata kaikkia mahdollisia kasviksia kerralla hamstrata, tulevat ne kauppiaat taas ensi viikollakin.

Nyt näyttäisi olevan persimonien aika, niitä myytiin eurolla kilo. Ihmeteltiin niiden makeutta ja mehuisuutta, pehmeitäkin olivat. Suomeen taidetaan persimonitkin tuoda raakana.



Minulla oli yksi ostos mielessä. Lentelin tänne vain lenkkitossut ja croksit mukanani ja se vihoitteleva vaivasenluu. Etsin kenkäkauppiaan, sellaisen joka myi muutakin kuin piraattitossuja. Selostin myyjäpariskunnalle, että nyt pitäisi löytyä mummelille mustat kengät. Ikäihminen ei voi joulukirkoon lenkkareissa mennä. Eipä tuo varsinainen päivän sankari lenkareista piittaisi, mutta hänen uskolliset palvelijansa voisivat syytellä mummelia kunnioituksen puutteesta. Eivät myyjät minun puhettani ymmärtäneet, mutta en minäkään heitä.

Hiplasin siinä paria mustaa kenkäparia, oikean jalan kenkä oli sopiva, mutta vasen oli liian pieni, se viheliäinen vaivasenluu. Myyjärouva ojensi sitten numeroa isompaa paria, mutta se olikin ruskeaa väriä. Negro, negro, parkaisin minä. No, ei tässä ole mitään rasistista mukana, negro on espanjankielellä musta.

Mustat kengät löytyivät ja nyt voin sanoa, että jalkaa suuremmat kengät. Silloin lapsena oli joskus toisin päin kenkää suuremmat jalat. Nirkkoon on vaan sullottava paperitollo ja hiihdeltävä varovaisesti. Yritettävä muistaa, että kenkä astuu varpaiden edellä. Pysyi se Peppi Pitkätossukin pystyssä ja Leningradcowboysit, vai pysyivätkö?





Investointi näihin kenkiin ei ollut kummoinenkaan seitsemällä €urolla heltisivät.
Posted by Picasa

tiistai 4. joulukuuta 2012

Nimipäivä

 

Matkapäivän iltapäivällä väsytti niin ankarasti, herätyshän oli jo aamulla kolmelta. Siesta on hyvä keksintö.


Oli niin ihanaa pulahtaa lepuuttamaan lentomatkan turvottamia jalkoja lämpimään veteen.


Tilaakin oli runsaasti, allas oli yksin minun.
 



Pihan puita


 



Rannalle kävelemään heti kun jalat ovat taas kunnossa.
 


Rantatiellä nuoret neitoset taluttivat löytökoiria ja keräsivät rahaa koirien hoitokustannuksiin.
 


Muutama kolikko koirien hyvinvoinnin turvaamiseen.
 


Yritämme jonain launataina mennä tarhalle ulkoiluttamaan koiria. Tytöt antoivat numerot, johon voi ilmoittautua.
 
 


Rannalla oli muutakin toimintaa.
 


Valitsin tämän joulutähden nimipäiväkimpun tilalle.
Posted by Picasa

Vihdoinkin nettiyhteys.



Tästä se alkoi, kulkurille eväitä Vantaan lentokentältä. On se kulkutauti vaan aika epeliä, matkaan  on päästävä vähintään kerran vuodessa.


Tämä näkymä on kuvattu parvekkeelta lauantaina.


Lisää kuvia ja vastaukset kommentteihinne laitan tuotapikaa.
Posted by Picasa

perjantai 30. marraskuuta 2012

Aamukampa / vuosikampa 2012 # 25



Vakiokohde on nyt päivän etuajassa, kun huomenna en ole täällä, enkä mahdollisesti pääse koneelle muutamaan päivään. Aamulla varhain pitäisi nousta siiville. Toivottavasti kiitotie saadaan auratuksi siihen mennessä.  :-)

Sää oli melko kauhea, mutta kahlasin kuitenkin lumessa ottamaan tämän kuvan, aura-auto ei ollut vielä käynyt. Ensimmäistä kertaa tällä laiturilla seisoessani ei tehnyt mieli pulahtaa veteen.


Rannassa oli jo vähän jäätä.
 


Johannalle kämmekät.
 


Nyt olemme jo siinä kohdassa vuoden kulkua, että Pian tallilla Öjassa valmistaudutaan jouluun. En ole koskaan aikaisemmin missään nähnyt näin kaunista tallia. Keväällä laitoin kuvia tallin kesäasusta.

Pia on antanut luvan näiden kuvien julkaisemiseen blogissani.
 


Näiden kauniiden tallitunnelmien mukana toivotan kaikille mukavaa pikkujoulua ja innokasta joulun odotusta.



Kiitos, Pia, kauniista kuvistasi. Terveiset koko perheellesi ja Hyvää Joulua.
Posted by Picasa

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kirjainhaaste # 9 -RA



AvaRA näkymä.

Täällä toisten -RA kuvia.

Tervetuloa lukijaksi Oranssin Punainen.
Posted by Picasa