Elämän pieniä iloja.

Tänään taas on sellainen päivä, jolloin elämä tuntuu hyvältä.
Kävin tapaamassa ystävääni palvelutalolla, hän ilahtui  tulostani ja alkoi kertoa käyneensä Uudellakirkolla tapaamassa äitiään, mies vei.  Hän kertoi asian niin luonnollisena, silmät ilosta loistaen, että minulla ei ollut mitään syytä epäillä hänen kokemustaan. Huolimatta siitä, että ystäväni mies on kuollut jo vuosia sitten, samoin äitinsä ja Uusikirkkokin on Venäjän puolella
Ihana 95-vuotias ystäväni.

*
Loppupäiväksi minulla on tiedossa jotain erittäin hienoa, se on uusi kirja, Jää.

Valmistaudun huolella lukunautintoon.  Keitin kupin kahvia, tavallisesti en juo kahvia, mutta tästä keväästä lähtien olen erikoistilanteessa nauttinut yhden kupillisen vahvaa kahvia. Nyt on sellainen hetki.

Olen kohdistanut lukuvalon oikeaan kohtaan, tuonut villapeiton valmiiksi, siihen on ihana kääriytyä. Puhdistin lukulasini kirkkaiksi ja vielä pujotan vaaleanpunaiset Reiskat jalkaan. Olen jo lukenut  kirjan esipuheen ja haltioitunut. Maltan tuskin odottaa jatkoa.

Nyt purjehdin saarelle. Voikaa hyvin.

Kirjainhaaste # 5 - KI

SänKI

Täällä toisten KI-loppuisia sanoja kuvina

Avain

Tässä tavallisen mummelin arkielämässä ei mitään tähdellistä säpinää tapahdu, eikä huimia seikkailuitakaan, jännittäviä tilanteita toki toisinaan.

Aamulla luulin kadottaneeni avaimeni. Kohta olisi uimakaveri odottamassa kohtauspaikalla ja minä vielä lentelin kotona seinille hädissäni. Eteisen lattialle olin kaatanut repun, kauppakassin ja käsilaukun sisällön ja naulakon kaikkien takkien taskut kääntänyt nurin. Silloin toivoin, että minulla vielä olisi se avaimenperä, joka  iloisesti piristen vastasi vihellykseeni.

Siitä on jo vuosia vierähtänyt kun sain tuon ihme vekottimen, jonka muisteleminen saa vieläkin hymyn huulille.

Olin tulossa kaupasta kotiin, auto oli jo onnellisesti tallissa ja minä kaikkine nyytteineni ulko-oven takana. Noh, missä avain? Vihelsin reippaasti omalla nuotillani, ei vihellykseni tietenkään yltänyt Roger Wittakerin tasolle, mutta avaimenperäni ei ollut turhan kranttu. Iloisesti se vastasi takin taskusta, plim...plim...pliiiiiii.

Autiolla kadulla siinä takani seisoi komea herrasmies ihan kysymysmerkin näköisenä????

Oi, anteeksi, en minä teille viheltänyt. Kysyin vain avaimeltani, että missä se on.

Mies katsoi vähän oudosti, hymyili hieman vinosti  ja jatkoi matkaansa.


Ai , löytyikö se avain tänä aamuna?   Löytyi,  farkkujen taskusta pesukoneeseen menossa.

Tyhjän näytön tuijotus.

Joskus kouluaikana muistan tuijottaneeni tyhjää valkoista paperia ja lukeneeni aineenaiheita yhä uudelleen ja uudelleen. Mitään ei irtoa, mikään ei kolahda ja sitten yht´äkkiä, siinä se on.  Tuosta kirjoitan. Kynä sai siivet ja lennätti paperille mustia merkkejä. Loppuun piste ja kello soi välitunnille.

Nyt olen tuijotellut tyhjää näyttöä monta päivää. Lauantaina yritin kertoa kauniista syyspäivästä ja pihan varustamisesta talvikuntoon. Eilen halusin tarkastella vaaleja. Eipä vaan alkaneet sormet näpyttimillä tanssia.

Lehdestä luin kuinka Helsingissä lenteli humalaisia tilhiä ja humalainen vaaliavustaja, joka oli nimitellyt naisäänestäjiä ikivanhan ammatin harjoittajiksi. Ulos lennätettiin tämäkin avustaja, liekö syonyt pihlajanmarjoja hänkin.

Vaalivalvojaisissa saimme sitten nähdä pelkkiä voittajia. Ei haitannut vaikka nuolet näyttivät alaspäin pelkkiä miinuksia.  Soinikin näytti alkuun ihan murheen murtamalta, vaikka pitkään näytti ainoalta vaalien voittajalta. Ääniä ropisi siitäkin huolimatta, että osa ehdokkaista ei edes itselleen ääntä antaneet.

Päälliköitä haastateltiin, ihan turhaa ajanhukkaa. Vastaukset kaikilla oli samat. Hyvin pärjättiin ja Soinin porukka oli syyllinen miinusmerkkeihin. Kenenkään mieleen ei tullut, että voisi sitä hieman peiliinkin vilkaista ja miettiä, onko tullut viimeaikoina hommia hyvin hoidettua.

Valituille kunnanvaltuutetuille toivotan kuitenkin menestyksekästä kautta yhteisten asioiden hoitajina. Valitettavasti minun ehdokkaani ei valtuustoon päässyt.

Manta toi lumitalven.

Yöllä oli satanut ensilumi.

Näitä kanukan marjoja on hauska kuvata, joka päivä ovat eri värisiä.

Viimeiset kehäkukat painavat päät alas lumen painosta.

Haikealta näyttää, kesä on mennyt.

Lumentulo taas yllätti autoilijat, siitäkin huolimatta, että uutisissa jo eilen moneen kertaan varoitettiin lumesta ja liukkaudesta.

Meillä oli tänään perjantaikerhon kokous poikkeuksellisesti seurakunnan tiloissa  yhdessä äitien ja pikkulasten. Meidän vakiopaikassamme on valmistauduttu sunnuntain vaaleihin. Yhdessä sujui "hämä-hämä-häkki ym. laulut.  Oli mukavaa hetken seurata pikkuisten touhuja.

Seurakunta tarjosi meillekin kahvit ja teet.  Kiitos siitä.

Tilhet saapuivat maistelemaan koristeomenia.

Kauniita lintuja, taata kuvasi tilhet ikkunan läpi eilen.

Anjalla on syysarvonta blogissaan täällä.

Arkisia puuhia.

Taidankin ryhtyä kasvattamaan chiliä, kun näistä näyttää tulevan ihan mahdottomasti satoa. kasvi on joihan väärällään paprikoiden painosta.

Koko kesän näitä on syöty, aina kasvaa uutta tilalle.  Mitähän näille nyt voisi tehdä?  Voisikohan kuivurissa kuivatella? Tästä tulisi koko suvun talvitarpeisiin, tulisuutta riittää.  :-)

Yksi papaprika on jo kuivattuna, otin siemenet talteen. Tämä lajike tuntuu hyvältä.

Ruukku on ollut koko kesän ulkona, mutta nyt pääsi sisään lämmittelemään. 

Oikein kaunis hedelmä tämä chilipaprika on.

Kaksi kaunista päivää on pitkästä aikaa ollut.  On saatu vähän siistittyä pihaa talvikuntoon.
.

Syysasteri.

Tämän kukan heleää punaa en onnistunut kameralla vangitsemaan. :(

Koristeomenapuu on täynnä väkeviä pieniä omenoita.



Keränlopuista ei millään tahdo saada erävoittoa. Aina niitä vaan riittää. Nyt "uimalakkikin" on jo valmis ja oikean kokoinen, ensin siitä olisi saanut hyvän pannumyssyn. Kirjavahan tämä on, mutta piristää sopivasti harmaata takkia ja sadesäiden tylsistyttämää mammaa. Tämä myssy pysyy hyvin päässä tuulisellakin järvellä.




Kokeilin noita varpaista aloitettuja sukkia kutoa ja uutta kantapäätäkin.  Nyt olen tullut siihen tulokseen, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Palasin  ruotuun, kantapäät kudon edelleenkin vanhalla vahvistetulla.

 Olihan tuo mukava kokeilla erilaisia työtapoja, mutta jos tulosta haluan, niin vanha malli kelvatkoon. Tuon vanhan osaa jo ilman katsomattakin silmukoida kasaan. Tuota uutta värkkäsin moneen kertaan, laskin ja purin, aina tuli nurja kerros oikeaa löysempänä. Nuo raitalangat ovat ikäviä tällaisina kerän loppina, vaikeaa löytää samaa väriä aloituskohtaan. Raitalankoja en enää osta, mutta varastossa on vielä ainakin neljä kerää.

Vielä pitäisi kutoa junasukat palvelutalon myyjäisiin.

Tekisi mieli kaivaa virkkuukoukku esille, tuo piponteko innosti.

 

Kirjainhaaste # 4 -NÄ

PähkiNÄ  kukkii.   Punaiset emikukat.

Heteet ja emit ovat eri kukassa.

Tästä lähtevät siitepölyt tuulen mukana.

 

Täällä toisten -NÄ kuvia