Tammikuu-Helmikuu

Eilen pakkasimme päiväkahvitarvikkeet koriin ja kävelimme rantaan nauttimaan aurinkoisesta päivästä. Mikähän siinä onkaan taikana, kun kupponen  kofeiinijuomaa maistuu ulkona luonnon läheisyydessä paljon paremmalta.  Tuntuu kuin alkaisi taas heräillä talvihorroksesta kun aurinko paistaa.

Mitähän siitä aamuruskosta sanottiinkaan ennen muinoin?

Kuistilla katoksen suojassa kanervat ja tuijanoksat säilyvät hyvinä kevääseen asti.

22.01.2020 otettu kuva satamasta.

Tammikuussa postilaatikosta löytyi kirje ystävältä. Olen oikein iloinen ja ylpeä tästä muotokuvasta. Silmät katsovat suoraan kohti, hyvin Minni on onnistunut. Kiitos ihana ystäväni. :-) Facebookista taisit mallin löytää?

Nyt seurataan uutisista koronaviruksen etenemistä. Tautia on jo löytynyt monista maista ja kuolonuhrejakin on useita satoja. Viranomaiset ovat antaneet aika niukasti suojautumisohjeita. Riittäneekö  se hihaan yskiminen ja käsien peseminen tosipaikan tullen? Tuolla suuressa maailmassa näkyy ihmisillä kasvosuojuksia, toivottavasti niistä on tarpeeksi suojaa. Lähiviikot näyttävät kuinka tästäkin vitsauksesta ihmiset selviytyvät?

Täällä kotona kökötellessä ei suojavarusteita tarvita, kunhan vaan pysyy tolpillaan eikä kompastu mattoihin.

Kalevalanpäivän terveisiä kaikille.

"Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan, saa´ani sanelemahan.
sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan." ( Kalevala )

Sukututkimus meillä nyt on koko talven ollut tärkeimpänä harrastuksena, se juttu on niin koukuttavaa.

Sekaisin ovat nuo maailmankirjat.

Helmikuussa sataa  vettä, lumesta ei ole tietoakaan. Kukat kukkivat pihalla ja tintit visertelevät kevään riemua.

Sinivuokot pitäkää nyt vaan nuput supussa, pörriäiset nukkuvat vielä.

Aikaisemmin selitettiin, että vuoden keskilämpötila on lähes vakio, noin yhden asteen tarkkuudella. Siis kylmän talven jälkeen saatiin lämmin kesä tai päinvastoin. Sateisia ja pimeitä marraskuita on vuodessa ollut vain yksi, tänä vuonna niitä on ollut jo neljä. Onneksi valo jo voittaa ja päivä pitenee.

Nämä tässä ovat lahjaksi saatuja pannulappuja eli patalappuja. Eivätpä ole enää, EU:n mukaan näitä ei saa kutsua ikiaikaisella nimellään, vaan ovat nyt "käsin tehtyjä koriste-esineitä", varsinkin jos ovat menossa joulumyyjäisiin myyntiin.  Sanonko mitä  xxxxxx, no enhän  minä, yleensä koskaan mitään.

Patalappuhan on perinteisesti ollut se elämän ensimmäinen virkkaustyö. Niin se oli minullakin, ihmettelin mihin ne silmukat katosivat kun lopputulos oli kolmion muotoinen, olisi pitänyt yrittää väkertää pyöreää.

Turhaan minäkin olen ollut huolissani maailman tilasta, kun on nuo koronat, sodat, pakolaiset, vanhusten märät vaipat, tulvat ja metsäpalot. Jos EU:n kallispalkkaisilla virkamiehillä on aikaa näperrellä tuollaisten patalappujen ja käyrien kurkkujen parissa, niin isompia murheita ei näyttäisi olevankaan. Muuten, - nyt niitä kiellettyjä käyriä kurkkuja saa taas syödä direktiivin luvalla.

Päijänteellä on viimeviikolla troolattu muikkuja avovedellä, sellaista ei kukaan muista ennen tapahtuneen helmikuussa.

Kaikkea mahdollista ja mahdotonta tapahtuu. Ehkä minunkin olisi taas aika herätä talviunestani kun valoakin tuntuu jo olevan pitkälle iltaan. Korkeasaaren karhuillekin riitti normaalia lyhyemmät unet tänä vuonna.

Yöllä oli satanut lunta. Päivän se kesti, sitten suli vesisateessa pois.

Vanha vaahtera oli tullut tiensä päähän. Osa oksista oli jo kuollut ja sisus tummunut.

Istutetaan uusi puu jonnekin muualle.

MMXX

Hyvää alkanutta vuotta!

Nyt on taas helppo kirjoittaa vuosiluku roomalaisilla numeroilla, kiva luku. Eipä näitä numeroita enää juurikaan käytetä muutoin kuin järjestyslukuina, joissakin elokuvien tai televisiosarjojen lopputekstien perässä valmistusvuosi on merkitty roomalaisilla numeroilla. Minä tykkään niitä käännellä nykynumeroille. Vieläköhän koululuokat ilmaistaan vanhaan tapaan, vai ollaanko vain ekalla, tokalla tai vikalla luokalla?

Tällä viikolla minulla on LXXXI syntymäpäivä, tuo näyttää ihan vaatekokoni numerolta takaperin käännettynä.  Nuttuni niskaan on ommeltu lappu jossa on XL, hei, tuohan onkin 40. Ihan hoikkiahan tässä ollaan, hahaa. No, kirjaimiahan nuo vain, kymmenen kertaa large, sanoo hän, joka aina hassuttelee.

Miksi muuten Suomessa ei voisi sanoa "erikoisen iso", vaan kun ei, pitää olla XL.  Ennen täällä oli kyläkauppakin, mutta nyt on City Market. Laulettiin yhdessä "linjuriauto maantien ässä", joka pysähtyi matkahuollon eteen. Nykyään Onni Bussi köröttelee kaukaa taajaman ohi ja jättää matkustajat huoltikan pihaan lipan alle. ABC.

Silloin kun LXXXI- vuotias oli lapsi niin matkustavaiset asuivat majataloissa tai matkustajakodeissa, nykyään majoitutaan mukavasti B & B eli bed and breakfast:iin. Hienoa, ei olla enää mikään tuppukylä.

Meillä ei täällä ole kahvilaa, sanan varsinaisessa merkityksessä, ruokapaikkoja tosin löytyy ja  kahviakin keittävät. Kesällä sentään toimii torikahvila, anteeksi etten heti muistanut. Olemme täällä paljolti suomenkielisiä, ei siis löydy Bar-Baaria tästä kylästä.

Suloisia vikkeliä pyrstötiaisia ikkunan takana. Ei näitä saa pysymään paikoillaan.

Tämä oli taas näitä yöjuttuja.  Tuokoon alkanut vuosi mukanaan paljon iloisia ja valoisia päiväjuttuja. Innokkaana ja uteliaana aloittelen uutta vuotta, mitähän hienoa ja ihmeellistä onkaan tulossa.

XIII.I.MMXX

Vielä tänään

on vuosi 2019 kalenteriin merkittynä.  Ehdinkin jo eilen blogiin hölväistä ohjeita uudelle vuodelle, nyt otan vähän takapakkia ja katson taustapeiliin. Voisi vielä palata jouluun, kun se on muistoissa lähellä.

Meillä ei enää valmistauduta jouluun entiseen malliin. Muutamat jouluvalot ja kynttilät, ne tuovat hyvää mieltä pitkän pimeän syksyn jälkeen. Aikaisemmin voi laulaa "on äiti laittanut kystä kyllä..", niin nytkin, Saarioisten äidit meillä ja valmiiksi paistettua kinkkua.

Suomen Turussa julistettiin joulurauha, sitä 700-vuotiasta perinnettä voi nykyään seurata televisiosta ympäri maailman. Lapsena siellä vanhalla suurtorilla joskus seisoimme lumi- tai räntäsateessa, toisinaan paukkupakkasessa varpaat palellen. Mukaan oli kuitenkin päästävä. Tänä vuonna kun istuin mukavasti omassa tuolissani lämpimän shaalin alla ajatukset lensivät satojen vuosien päähän. Tulikohan esiäitini Karin Hakolakin puolisonsa Jakobin kanssa 1500-luvun lopulla katsomaan Tuomiokirkolle joulurauhan julistamista? Näiden esiäitien ja -isien kanssa on syksyni vierähtänyt kuin siivillä, ei ihme, että he nyt muistuivat mieleeni.

Aattona kuuntelimme joululauluja televisiosta. Yritin hyräillä mukana, nuo kaikki vanhat rakkaat laulut on osattu ulkoa, osataan vieläkin. Hämmennystä herättää uudet sanat ja sovitukset. Miksi ihmeessä meilläkin joululauluista on uusin sovituksin tehty lähes tunnistamattomia. Sallitaan nekin, jos näin paremmin koskettavat ihmisten sydämiä. Joulun sanoma oli muutettu joulunsaduksi, "Tuikkikaa oi joulun tähtöset" iki-ihanassa laulussa. En tiedä kumpaa sanaa Elsa Koponen on runossaan käyttänyt, minulle joulun sanoma on tärkeä. Mahtuuhan juoluun satuakin tonttuineen ja pukkeineen, kaikki kunnia  iloisille tonttu-ukoille.

Joulupäivänä en jaksanut lähteä kirkkoon, asetuin TV:n ääreen katsomaan ja kuulemaan joulun sanomaa. Jumalanpalvelus eli kirkonmenot, tai messuhan se nykyään on, lähettiin entisen kotipaikkamme uudesta kirkosta, mukava yllätys. Messu on aikaisemmin tullut sanana tutuksi kun lähdetään huonekalu- tai kirjamessuille.

Uusi kirkko oli hyvin pelkistetty ja vaatimaton, kun sieltä viedään joulukuusi ja seimiasetelma pois, niin aika karulta näyttää. No, sanaa kuulemaanhan tähän on istuttu, eipä häikäise kirkon kulta ja prameus.

Vanhaa seurakuntalaista hämmentää uudet tavat ja tekstit. Eipä tuntunut paikalla ollut kirkkokansakaan aina olevan tilanteen tasalla. Omituiselta tuntui kun laulettiin "Enkeli taivaan lausui..", ennen viimeistä säkeistöä kirkkohenkilö luki tuttua tekstiä Luukkaan mukaan uusin sanoin. Kansa nousi seisomaan ja sanomakin vaikutti ihan entiseltä. Lukemisen lopuksi ihmisiä kehoitettiin istumaan, nopeimmat jo ehtivät istuakin kun säestäjä saman tien jatkoi laulun viimeistä säkeistöä, "nyt Jumalalle kunniaa.." ( Näitä  sanoja jo ruudussa väläytettiinkin ennen tekstin lukua ).  Kirkkokansa pomppasi ylös  seisomaan, aivan kuten ennenkin on tehty viimeisen värssyn aikana. Epäselväksi jäi kirkkohenkilön tarkoitus, olisiko pitänyt istua?

Aika muuttuu ja ihmiset, mutta onneksi näin iäkkäänä saa jo pitää omat elämänarvonsa eikä tarvitse yrittää mennä uusien muotivirtauksien mukaan.

Hyvää ja arvokasta tänäkin jouluna oli se, että Suomen kirkoissa saatiin rauhassa ja pelkäämättä käydä kuulemassa joulun sanomaa.

Laitan tämän vanhan tekstin 1800-luvun Raamatusta ihan vaan vertailun vuoksi. Uskon, että menneinä vuosisatoinakin ihmiset ovat hämmestelleet ja kummastelleet uusia aikansa mukaisia sanankäännöksiä. En muista  kuinka mones käännös nykyinen käytössä oleva onkaan.

Kiitos lapsille kun tulitte välipäivinä käymään.

Tämä joulusta ja vielä muutama kuva tästä vuodesta.

 Vuoden alku oli yhtä juhlaa kun vietimme syntymäpäiviä täällä kotona.

Ei se sitten yhtään sattunut vaikka tulikin 80 täyteen. Ihan hyvä näin, kiitollinen tästä vuodesta.
 

Kesällä kukat ilahduttivat pihalla ja pientareilla.
 


 

Luonto on  täällä lähellä.



Valkoinen heinäsorsa uiskenteli joella tyttöheinäsorsan kanssa, loppukesällä pariskuntaa ei enää näkynyt.

Liekö tällä upeaturkkisella ketulla osuutta asiaan. Harakka häiriköi ketun päiväunia aurinkoisella ruohikolla.



Näitä säihkysääriä pihalla näkee melkein päivittäin.

Pari kertaa on tullut luntakin tänä talvena, nyt on maa melkein paljaana. Kettu on hyvässä kunnossa, upea häntä repolaisella.

Korkeimman kädessä on seuraavakin vuotemme. Toivomme rauhaa ja ihmisille hyvää tahtoa lähimmäisiään kohtaan. Yritetään jatkaa positiivisella mielellä uuteen vuoteen. On tuntunut hyvältä kun Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on toivottanut kansalaisille uutena vuotena "Jumalan siunausta!"

Onnea ja menestystä uudelle vuodelle!

Tulevalle vuodelle

Kälyni Teksasissa on hyvä tyyppi, hän löytää aina jotain hauskaa tilanteeseen sopivaa kuvaa tai tarinaa mieltä virkistämään. Näin nytkin, minullahan on jos jonninmoista kremppaa ollut jo vuosikausia, tämä 1786-luvun ohje pelasti eilisen päiväni.

Juttu on niin hassun hauska, että epäilin ensin vitsiksi. Onko tosiaankin niin, että 1700-luvulla aivojen liiat höyryt pääsivät ulos tukkaa kampaamalla? No, minulta ainakin pääsi turhat höyryt aivoista jo tätä  lehtileikettä lukiessa.

Google on meikämamman tietopankki ja -säilö, kun omat älylliset resurssit ovat rajalliset ja muistokin joskus pätkii. Googlasin C.W. Loindieriä ja sieltähän löytyikin lähdetietoa ja uskonvahvistusta tälle "terweyden warjelemisohjeelle",  Hyviä vinkkejä on vielä lisääkin linkin takana.

 Olkoon tämä pieni loppukevennys tälle vuodelle, ei nyt irronnut mitään syvällisempää tänään, mutta huomenna on taas uusi päivä.

"Uni eli nukkuminen on sangen hywä...", siispä  nyt pikku nokosille.

Sydämellisesti Hyvää Joulua!

Hyvät blogiystäväni, olen tänäkin jouluna lähettänyt joulukortti ja -merkkirahat Kirkon Ulkomaanapuun.  Nyt lähti rahaa ompelukoneen hankintaan. Tällä lahjalla  halusin tukea kehitysmaiden naisten elinkeinon hankintaa omassa maassaan. Tilasin  kortin omaan e-mailiini, että voin jakaa sen kanssanne.

Tuon lämminhenkisen joulupuun (ylhäällä) on piirtänyt tyttäreni Johanna.  Mokasin  paperisten korttien lähetyspäivän kanssa ja ahdistuin omaa hölmöyttäni. Pyysin apua lapseltani,  Johanna auttoi piirtäen useita kivoja kortteja. Nyt tekisi mieli laittaa ne kaikki tänne blogiin.

Tänään vielä aamulla maa oli lumeton, mutta nyt taitaa jo olla "hanget korkeat nietokset". Lunta on tullut valtavasti iltapäivän ja vielä illallakin pyryttää.

Jännittää odotella aamua, olemmeko jääneet lumimottiin ja onko pihan iso tuija vielä pystyssä.

Hengissä vielä.

Eli niinkuin turkulainen sanoo tavatessaan vanhan tuttavan pitkästä aikaa . "Kato, oleks sääki viäl henkis?"

Tästä murrekatsauksesta voikin jo päätellä, että Turussa on taas käyty. Minimi on ollut kaksi kertaa vuodessa, vanhempien haudat kuntoon keväällä ja syksyllä.

Tällä kerralla nukuimme mukavasti Ruissalon kylpylässä. Kuva on ikkunastamme Airiston suuntaan. Nuo ufot taivaalla ovat heijastuksia huoneemme kattolampuista.

Onkimiehellä oli ollut aikainen herätys.

Ruska näytti taas matkalla niin kauniilta. Yritin kuvata autosta, mutta esittelyn arvoisia otoksia ei kamerasta juurikaan löytynyt.

Moni on jo ihmetellyt miksei mamman maailmaan ole ilmestynyt mitään luettavaa. Tekisi mieli selitellä, mutta tästä tilanne ei enää juurikaan kohene.

Olen vaan tullut niin vanhaksi, että aloitekyky on nollassa. En vaan saa aloitetuksi, kuvia olen toki napsinut pitkin kesää, mutta tuolla ne Picasassa odottavat käsittelyä, eli suurimmaksi osaksi tuhoamista.  Kirjoittamisen palo on hiipunut, en vaan löydä inspiraatiota. Kaikkea voi nykyään tilata netistä rahalla, mutta kaupan ei taida olla vireyttä ja innostusta.


Vielä vähän piispanmunkista, sain näitä evääksi kotiin vietäväksi. Berliininmunkki tämä taitaa virallisemmalta nimeltään olla, mutta Turussa ehdottomasti piispanmunkki. T'ätäkin herkkua leivotaan nykyään G-merkillä varustettuna, jippii.

Luin jostakin lehdestä juuri jutun piispanmunkeista ja turkulaisista. Tapahtui siis Turussa pullakaupan tai ostarin pullatiskin takana, asiakkaina kaksi nuorta miestä. Turkulaisen vuoro oli ensin. "Pist sit viis piispist".  Hämäläinen kuunteli vieressä ja ihmetteli, että mitä helkkaria tuo kaveri sanoi. Kohta se selvisi kun myyjätär asetteli nätisti pahvirasiaan viisi pulleaa berliininmunkkia.

Tuo minun päiväkahvini pelastaja oli piispanmunkki ehdottomasti piispan.

*
Aamulla meitä hauskuutti yksi juttu, vaikka se ensin hämmensikin.  Heräsin liian aikaisin ja päätin kömpiä takaisin peiton alle. Nukahdin heti uudestaan ja näin unta. Olin liikenteessä polkupyörällä ja jossakin kaukana kotoa polkupyöräni ketju irtosi ja takapyörästäkin karkasi ilma.  Siinä unessa maantienritari saapui ja korjasi pyöräni. Heräsin hyvällä mielellä kun olin saanut apua. Nousin ylös ja katsottiin puhelimen viestit, siellä oli ne tavalliset Pinterestit ja sukututkimusviestit ym. mainokset ja sitten, ei ole totta.  "Ketjut korjattu 15 €uroa".  Hetken jo ajattelin, että joko minä joudun unistakin maksamaan. No, siellä oli joku valinnut vahingossa viestiinsä minun numeroni. Ajoitus vaan oli niin mainio.

Nykyään en enää ajele polkupyörällä, mutta tuollainen ketjujen putoaminen  ja renkaan tyhjeneminen minulle on sattunut joskus muinoin työmatkalla. Maantienritari osui silloinkin paikalle, hän nosti pyöräni autonsa takakonttiin ja kyyditsi minut kotipihalle asti.  Näin syntyy muistoja kun jotain tavallisuudesta poikkeavaa sattuu.