Kaunista katsottavaa.

Sattumalta osuimme ostoskeskukseen ihailemaan nuorten kaunista tanssia. Karismassa tanssivat Kannaksen lukiolaiset. Tavallisesti vanhojen tanssit on järjestetty kisahallissa, mutta nyt halli on varattu MM-kisojen käyttöön. Nuoret tanssivat ostoskeskuksissa.

Jokaiselle tytölle ei riittänyt poikaa pariksi. Hyvin sujui tanssi tyttöpariltakin.

Kauniita tyttöjä upeissa kampauksissa ja prinsessapuvuissa.

Sanotaan, että puku tekee miehen. Näitä nuoria oli ilo katsella, niin ryhdikkäitä ja tosissaan pojatkin hoitivat vaikeat kuviot.

Päivä prinsessana on varmaankin nuorelle tytölle ikimuistoinen kokemus.

Tarvitsin uuden uimahatun. Sen löytäminen ei ollutkaan ihan helppo nakki, niitä tiukkoja vedenpitäviä myssyjä kyllä oli tarjolla, mutta ei sellaista mummoversiota. Uima-altaaseen ei ole menemistä ilman hattua kuivan tukan kanssa. Tukkaa taas ei kannata pestä jokaisella uintikerralla, käpyksi siinä menisivät kutrit.

Löysin sopivan myssyn, mutta neljää eri myyjähenkilöä siinä tarvittiin apuun ja viides vielä antoi ohjetta puhelimella. Kärkkäisellä voin käydä toistekin, niin hyvää asiakaspalvelua en ole saanut naismuistiin.

Nyt harmittaa kun en enää voi käydä avannossa uimassa, olisi löytynyt siihen tarkoitukseen sopiva soma hattu. Suomalaiset ovat kekseliästä kansaa, niin hienoja saunahattuja on nyt myynnissä. Jotain huopaa tuo materiaali on. En ole koskaan saunassa mitään hattua käyttänyt, ehkä olisi pitänyt? En ostanut saunahattua nytkään, mutta näitä voisi suositella kovista löylyistä nauttiville.

Ostin kuitenkin siemeniä ikkunalaudalla kasvatettaville yrteille. Versoja tekee jo mieli pitkän pimeän jälkeen.
Vesikrassia, hernettä ja auringonkukkaa on itämässä. Maltan tuskin odottaa niiden kasvua.

Taikaa Karismassa .

Wellamo-opiston taide- ja muotoilukoulu  TAIKA esittelee töitään Karismassa.

Eläinaiheita kuvina, myös keramiikkaa oli esillä, en ehtinyt kuvata kun piti lähteä katsomaan toisenlaista taikaa. Tanssin taikaa esittivät Kannaksen lukion vanhat, kuvia seuraavassa postauksessa.

"Jänis istui maassa torkkuen....". Jokaisella oppilaalla näyttäisi olevan oma näkemyksensä pupu-jussista. Tykkäsin näistä kuvista, tekisi mieli kokeilla itsekin. 😊

Tarkempaa tietoa.

Lopuksi vielä tosikertomus omasta pihasta. Jasmiinipensaassa ja ruokinta-automaatilla laskin 18 pikkuvarpusta, plus muutamia tinttejä. En ehtinyt laskea loppuun kun varpushaukka syöksyi jasmiinipensaaseen saaliin toivossa. Pensas on kuitenkin niin tiheä, että haukka siivet levällään putosi maahan. Ravisteli siinä hetken siipiään ja sulkiaan järjestykseen, jaksoi kuitenkin hypähtää vuorimännyn oksalle. Siellä se kökötti silmät ristissä ihmetellen tapahtunutta. Tokkeentui siitä kuitenkin aikanaan ja lähti taas lentoon. Kuvakulmassa on vähän toivomisen varaa, mutta eihän se haukka arvannut joutuvansa valokuvamalliksi.

Kevään kohinaa.

Meillä sen huomaa siitä, että autosivuja tutkitaan tarkkaan ja punnitaan vaihtoehtoja. Tänä vuonna tuo autokuume yllätti normaalia aikaisemmin, nythän on vasta helmikuu.

Viestittely autokauppiaiden kanssa oli nyt johtanut siihen vaiheeseen, että persoonakohtainen käynti olisi suorastaan välttämätön. Ei muuta kuin mummeli kyytiin ja nokka kohti kisakaupunkia.

Aurinko paistaa ja sulattaa ne vähätkin lumet. Kummallinen pilvi, liputtaako sekin jo MM-kisoja?

Kevättä rinnoissa on variksillakin, lajimääritys ei ehkä ihan kohdalleen osu, mutta ajatus on tärkeintä. Ihanasti romantiikka kukkii sähkölaitoksen piuhoilla, pakkohan niistä oli kuva saada, ihan vaan vauhdissa nappasin.

Karismaan on avattu uusi kiinalainen ravintola, sanoivat että viikko tässä on jo oltu. Olimme suunnitelleet jotain muuta, mutta onneksi uteliaisuus voitti ja päädyimme tänne.

Hienot tuolit, värikkäät matot ja suomalaiseen makuun sopivat lamput, kiinalaiseen ravintolaan mallaavat.

Lounas noutopöydästä hintakin oli kohtuullinen ja henkilökunta kertoi alennuksesta eläkeläisille.  Ihanaa kuumaa tulista keittoa.

Tämä oli niin hyvää ja herkullista. Kaikkea hyvää; sushia, wasabitahnaa, inkivääriä.....
Nyt tuli mieleen, että onkohan tuota kaikkea tarjolla vielä hiihtokisojen jälkeenkin. Asiakkaita tuntui riittävän.
Jos tällaisena säilyy, niin ehdottomasti uusimme tämän miellyttävän ruokailukokemuksen.

No niin, reissu tehty ja Lidlin kautta kotiin.

Plusasteita ystävänpäivänä.

Kohotammeko viinimaljan ystävyydelle? Näyttääkö sinustakin, että nuo kaksi nuorempaa naista katsovat sinua suoraan silmiin?  Tämä taulu ilahdutti minua vuosia sitten Kööpenhaminassa Ny Carlsbergin Glyptotekin kahvilassa. Olin istahtanut hetkeksi levähtämään kahvikupposen äärelle kun huomasin vastakkaisella seinällä tämän viehättävän taulun. Suurikokoinen taulu oli niin aidon näköinen, että tuntui kuin tytöt siinä ihan oikeasti istuvat. Skoolasin kahvikupin kanssa kun ei ollut edes olutta lasissa, vaikka Carlsbergilla olimmekin.

Tämä kuva on postikortista, taulun on maalannut Wilhelm Nikolai Marstrand (1810 - 1873 )

Jaksaisikohan vielä kerran lentää hämmästelemään tuon museon uskomattomia kokoelmia? Huokaus. Kiitos elämälle, että olen näihinkin tyttöihin saanut tutustua. Turha tässä on huokailla. :-)

Sitten taas päivn teemaan, järvelle ja jäälle.

Lumi sulaa, mutta yöpakkaset auttavat pitämään latuja kunnossa. Taivas täynnä pumpulia.

Helmikuinen auringonlasku Kirkkojoella. Lunta ja jäätä on hyvin vähän. Viimeviikolla kaksi peuraa ylittivät joen uimalla tässä meidän kohdalla.

Pihallemme näkyy kotikirkosta vain torni, mutta kesällä kuuluu kirkonkellojen ääni oikein kuistille ja sisällekin avonaisista ikkunoista. Erityisesti pidän ehtookelloista.

Tänään on nähty taivaalla hienoja helmiäispilviä. Täällä meillä pilvet näyttivät ihan tavallisilta, hyvin värikkäiltä kuitenkin.

Oikeastaan en enää välttämättä halua täältä mihinkään seikkailumatkoille lähteä. Täällä on niin kaunista.
Onni on muistot.

Ulkoilupäivä

Elsa sai kunnian aloittaa tämän liikunnallisen postauksen, hän oli ainoa kuvattavani, joka teki tuttavuutta oma-aloitteisesti. Elsa valmistautuu henkilökuntansa kanssa vaeltamaan laavulle Kelventeelle.
 

Kohta valmiina lähtöön. Hyvää ja elämyksellistä retkipäivää kaikille. Hetken vilahti aurinkokin, muutoin oli vähän harmaata, välillä luntakin pyrytti.

Toiset ovat jo tulossa ja toiset menossa.

Elbattaresta saatiin kelkat lainaksi. Oli mukava päästä jäälle joukon jatkoksi. Tilaa täällä nyt on, eikä tarvitse pelätä laturaivoa.

Pilkille meno onnistuu polkupyörälläkin  tai muutoin vain ilman päämäärääkin voi täällä jalkaratasta veivata.

Haikea olo tuli kun en enää uskalla suksille nousta, ehkä kuitenkin tässä jäällä onnistuisin. Onhan sitä aikoinaan paljon hiihdetty.

Seitsemän ja puolen kilometrin lenkki tehty. Nyt Elbattarelle kahville.

Tämä näkymä lämmitti sydäntäni. Katselin perheen valmistautumista auton luona ja jäin odottelemaan kuvauslupaa. Pikkuinen pulkassa hyvin topattuna oikein onnellisen näköisenä odottaa liikkeelle lähtöä. Ihanaa nähdä nuoren perheen nauttivan luonnossa liikkumisesta yhdessä.

Hienoa retkipäivää toivotan kaikille jäällä liikkujille. Jää on nyt pääosassa tällä kerralla.

Ihan kuutamolla.

Tänään meillä oli tai on vieläkin tätä kirjoittaessani meneillään satamassa kuutamohiihto, latua on lisävalaistu lyhdyillä. Päijänteellä oli sumua, ensimmäiset kuvat on napattu viiden jälkeen illalla.

Maisema oli niin kaunis, kuu nousee sieltä Rapailan suunnalta.

Sumu hälveni vähän myöhemmin Haukansaaret jo vähän näkyvät ja latu lyhtyineen. Vähä-Haukkasalo kierretään, matkaa kertyy 7,5 kilometriä.

Väkeä tuntui olevan paljon liikkeellä. Paikalle oli pystytetty myös Padasjoen Ladun puffetti. Me kävimme kahvilla Elbattarella. Olisi niin tehnyt mieli itsekin lähteä ladulle, mutta nyt ei enää ole hiihtovarusteitakaan tallella. Mihin lienevät jääneet matkan varrelle.

Osa väestä lähti yövaellukselle Kelventeelle, varusteet pulkassa ja rinkassa. Uskaltaisin uumoilla, että hieno kokemus ainakin ensikertalaisille nukkua pakkasella laavussa kuun valaistessa tienoota.

Jospa jo huomenna pääsisi kelkalla jäälle.

Seuraava tapahtuma satamassa onkin Postihiihto, siitä sitten myöhemmin.
 

Jutunjuurta etsimässä.

Siinä minä taas istuin tuvan ovensuussa penkillä ja muistelin istuneeni siinä ensimmäisen kerran jo kuusikymmentä vuotta sitten. Siinä penkillä oli istunut kirjailija Kerttu-Kaarina Suosalmikin monta kertaa, tästä hän kertoo kirjassaan "Venematka". Käsittääkseni kirjoittaja kuvaa siinä omaa alter egoaan lisäämällä persoonalle yhden Y-kromosomin ja sekoittamalla faktaa ja fiktiota sopivassa määrin. Täällä hän on soutanut meidän joellamme kauppareissuilla ja noussut metsäpolkua pitkin taloon. Kauniisti hän kuvailee talon sinisilmäistä lempeää emäntää ja istahtaa ovensuuhun penkille.

Ystävät ja omaiset kutsuivat Kerttu - Kaarinaa Kaisuksi, sillä nimellä mekin hänet tunsimme. Vietimme samassa pihapiirissä kesälomaa viisi- ja kuusikymmenlukujen taitteessa. Kaisu oli hyvä uimari, helposti hän kauhoi salmen yli toiseen saareen, istahti siellä hetken rantakivellä ja palasi toisten mökkiläisten helpotukseksi reippaana takaisin. Kaisu oli hyvä kertomaan tarinoita, minustahan ei silloin ollut tasavertaiseksi keskustelijaksi, olin sellainen ujo pelästynyt aropupu. Olin hyvä kuuntelija, ne yhteiset soutumatkat sieni- ja mustikkaretkille olivat minulle kesän kohokohtia.

Vuonna 1961 saimme kuulla, että Linnasaaresta oli myyty suuria osia puunjalostustehtaiden työntekijöiden virkistysalueeksi. Pitkällä hiekalla oli viimeinen kesäleiri Lahden nuorille. Meitäkin kutsuttiin vierailulle leirille. Alueen keskustaan oli rakennettu kivistä vuosiluku, se oli aika mukava, kun sitä voi lukea molemmilta puolilta.

Syksyllä päätimme Kaisun kanssa käydä vielä kerran Linnasaaressa sieniretkellä. Meillä oli isot pärekorit mukana. Oli hyvä sienivuosi, korimme täyttyivät hetkessä. Kaisu riisui ison keltaisen kalastajamallisen sadetakkinsa, levitti sen maahan, jatkoimme keräilyä takin päälle. Valtava nyytti siitä tulikin. Raahasimme saalimme veneeseen ja Kaisu souti tottuneesti meidät kotiin. Mitä niille sienille sitten tapahtui onkin jo toinen juttu.

Vuosia kului, Kaisu muutti perheineen pois Lahdesta ja jatkoi tarinoiden kertomista. Sinä vuonna Kaisu oli valittu ehdokkaaksi Runebergin palkinnon saajaksi kun poikani lähetettiin kirjailijaa haastattelemaan Uusimaa-lehteen. Olin ikionnellinen kun kolmen vuosikymmenen jälkeen sain Kaisulta omistuskirjoituksen kauniiden muistojen kera syntymäpäivälahjaani.

"Onnea, valoa, ystävyyttä, toivoa ja iloa!"

ps. Minulla ei ollut kirjahyllyssäni kaikkia Kaisun kirjoittamia teoksia. Yhdessä kirppisystäväni Anjan kanssa niitä etsimme. Nyt minulla on ne kaikki.