Oho, tuleeko tästä nyt päiväkirja?

Eilisestä tulikin taas pyjamapäivä, tarkoittaa sitä, että en uskaltanut nokkaani ulos pistää. Luntakin satoi.

Minua on neuvottu aamuisin tarkistamaan pulssi, kun on tuo flimmeri harmina. Sormi kaulavaltimolle ja laskin, yksi, kaksi, kolme, neljä ja sitten, hetkinen missä viisi, no tulihan se sieltä pienellä viiveellä. Uudestaan ja taas viitonen viipyy. Mitattiin verenpainetta, Omroni vilautti punaista sydäntä, jotain häikkää taas on.

Tuo flimmeri on kelju kaveri, ei se taida kovin vaarallinen olla. Vaarallista on jos siinä rytmin sekoilussa sydämeen jää verta hyytymään, se hyytymä sitten jo onkin vaarallinen aivoihin ehtiessään. Tällä kerralla ei pelottanut niin paljon kun sen rotanmyrkky Marevanin tilalle on kirjoitettu resepti Pradaxalle. Nappaan aamuin illoin kapselin tätä uudempaa. Tätä tämä nyt taitaa sitten olla loppuelämä. Ei oikein pysytä rytmissä, ei.

Muutamassa tunnissa rytmi taas korjaantui ja uskalsin lähteä alas verstaalleni.

Eilen minulle laitettiin taas äänikirje soimaan, se on varmin tapa saada minut pysymään paikallani. Erja Manto luki minulle Jane Austinin tarinaa neidosta vanhassa linnassa. Olenhan  minä Austini lukenut moneen kertaan jo nuorena tyttönä, heti kun kirjaston lastenosastolta sain siirtyä aikuisten puolelle ja nyt niitä on jo kellastunein sivuin kauniisiin nahkaselkäisiin kansiin pakattuina omassa hyllyssäkin.  Olen myös nähnyt elokuvat ja TV sarjat, tuttua tarinaa, totta kai. Kirjojen tarinat ovat tuttuja, mutta yksityikohdat ovat jo unohtuneet. On mukava kuunnella kuinka tarkkaan Jane Austin on kertonut muslimihameen paikkauksesta tai kiesien keikahduksista kelirikkoisilla teillä. Nautin vanhasta kielestä, tekstistä puuttuvat kaikki sellaiset v-alkuiset sanat, joita nykykirjoissa viljellään. En minä uusia kirjoja teilata tahdo, kerronpa vaan mikä minua viehättää.

Yllätyin miten erilaiselta tarina tuntuu kuunneltuna. Ymmärrän nyt miksi lapset niin nauttivat iltasaduista, se on niin ihanaa kun joku lukee sinulle. 

Kirjastomme äänikirjakokoelma ei ole kovin laaja, mutta huhtikuun alusta alkaen äänikirjoja saa tilata toisista kirjastoista, ymmärsin, että koko maasta.

Koska Jane Austinin tarina oli niin kaunis ja romanttinen, valitsin päivän tilkuksi vähän hempeämmän mallin.

Tänäänkin on tuullut ja vähän pyryttänyt. Lunta on kuitenkin vain 5 - 6 cm ja pakkanen on lauhtunut.
Lumityöt ovat nyt jääneet tänään taatan hommiksi. Ehkä minäkin vielä pärjäisin pienemmän lapion varressa.

Joululta jäi vähän puuroriisiä ja sekahedelmiä avattuun pussiin. Iltapala on siis jouluisen makeaa. Nam.

Uusi 366:n päivän projekti

Tilkku päivässä ja parhaassa kaksi. Urheilin vähän ja kokeilin yhden ruskean keskustan, taidan kuitenkin pysyä näissä erilaisissa vihreissä.

Tämä on minun ihka ensimmäinen kokeiluni Afrikankukka - tilkusta. Näitä kukkia on yhtä monta versiota kuin on virkkaajiakin, tässä valitsemani helppo malli.

Tästä piti aloittaa, päätin vihdoinkin päästä eroon kaikista vuosien kuluessa kertyneistä lankanyssyköistä. Varsinkin nuo raitalangat ovat hankalia. Osa lapuista on ihan siedettäviä, mutta toiset ihan kamalia. Ehkä ne siellä joukon jatkona kuitenkin menevät.

 
Afrikankukka kuitenkin alkoi mieltä kiehtoa, menossa onkin nyt kaksi projektia.

Näitä erilaisia grannysquare neliöitä yritän tehdä niin monia versioita kuin  löydän netistä ja loput keksin itse, ovat sitten valmiissa peitossa muistissa.

Aika näyttää, maltanko virkata vain yhden neliön päivässä vai hurautanko jonain kauniina päivänä yhden peiton valmiiksi. 

366 lappua on aika iso läjä, myöhemmin päätän mitä näistä tehdään.

Ehkä sekin on jo hullua, että näin ikäihmisenä osallistun tällaiseen projektiin. Eihän sitä kukaan tiedä annetaanko meille enää 366 päivää.

No, joka tapauksessa yksitoista päivää on jo pulkassa homma tuntuu kivalta. Sormet pysyvät notkeina kun saavat säännöllistä liikuntaa.  Näillä mennään.

Valoa kohti mennään.

Aurinkoisina päivinä talvella talo on täynnä valoa. Auringon kiertorata on niin alhaalla, että koko sen ajan jonka valopallo metsänrajan yläpuolella viipyy, säteet osuvat meille. Kesällä isot puut varjostavat ja korkealla kiertävä aurinko kiipeää räystäslipan yläpuolelle, mutta nyt ei ole mitään esteitä valolle.  Jokainen pölyhiukkanen tosin nyt näkyy armotta. Olen jo kylmän rauhallisesti oppinut sivuuttamaan tuollaisen mitättömän välttämättömyyden kuin pölyrätin. Se otetaan käyttöön mahdollisimman harvoin. Riemuitaan vaan valosta.

Valo saa talvihorroksessa olevaan ihmiseen ihmeellisesti eloa. Kaikenlaisia ideoita pulppua mielessä, omien ajatuksiensa vaudissa ei tahdo millään pysyä. Haluaisi kokeilla kaikenlaista uutta. Sormet  ovat niin kankeat kuin noin kahdeksankymppisellä nyt vaan voivat olla.

Ikävuodet ovat tuoneet monenlaisia hidasteita kiitoradalle. Niinkuin nyt tuo puinen perhosnappikin tuossa kassin somisteena. Olisipa ollut piilokamera hollilla kun yritin laittaa lankaa neulansilmään. Epätoivoista yrittämistä. Viimein huomasin, että neulakin oli kädessä väärin päin. Siinä se oli neulansilmä peukalon ja etusormen välissä. Ei auttanut asiaa vaikka käänsin neulan oikein päin. Valitsin sitten  rasiasta kunnon äimän ja johan osui lanka silmään. Varmaan jo arvaakin mitä sitten tapahtui, se halvatun äimä ei sopinutkaan napin älyttömän pieniin reikiin. Voihan tanttelin tuuri!

Ensi kerralla kun lapsenlapset tulevat käymään, pyydän heitä laittamaan silmäneuloihin kaikenvärisiä lankoja valmiiksi tällaisten tapausten  varalle.

Näitä tarpeellisia esineitä olen virkannut trikookuteesta. Se on ihanan pehmeää ja hyvää, mutta kauhean epätasaista. Välillä tuli kerältä sellaista jöötiä, että virkkaaminen oli kuin rautakangella vääntämistä.

Tuo koirulin koppa on tilaustyö Lukalle Helsinkiin, toivottavasti se on mieluisa. Virkkasin alkupaloiksi pennulle luun, jospa sitten koppa säilyisi muutaman päivän ehjänä. Hih.

Siinä tuli samoilla höyryillä virkatuksi tuolle jalkajakkarallekin uusi päällinen, vai rahiko se on. Alkoi nimittäin  tuo koirulin kopantekele kupruilla liian aikaisin, enkä raskinnut purkaa. Senverran hankalaa tuo paksun kuteen koukkuaminen on.  Nyt on kiva kun on uusi kuori pallilla. Saa nähdä onko se yhtä mieluisa poikakoirille kuin oli tuo Ikean alkuperäinen.

Lumihiutaleet, kuuset, kellot ja enkelit ovat taas pakattuna varastossa ja aloitetaan uusia juttuja. Perjantaina hain kaupasta uutta ontelokudetta. Se on kohta pääsiäinen.

Ihana aloittaa jotain uutta, se kymmenen kiloa trikoota on nyt koukuttu, enkä ikuna enää osta niin paksua kudetta.

Talvi on mennyt tähän asti kohtuullisen hyvin. Tavalliset arkiset askareet olen tehnyt vanhalla rutiinilla mahdollisimman suurpiirteisesti, ilman hötkyilyä.

Mieluummin istun tuolla alhaalla virkkaamassa. Nyt kovilla pakkasilla on tuli ollut takassa ja radion kautta tullut musiikkia ja muuta viihdykettä. Kirjatosta on lainattu äänikirjoja ja kuunnelmia. Musiikkia on kotona ihan omia ostoksia.

On se vaan hienoa kun ammatti-ihminen lukee minulle kirjaa ja itse vaan virkkaan ja leijailen uusiin seikkailuihin omien mielikuvieni  mukaan. Viimeksi matkustin suomalaisella rahtilaivalla S/S Bombatalla Etelä- Ameriikkaan, Veikko Honkanen oli lukijana. Laivan timperi oli aivan kuin oma enoni, aina kun tarina siirtyi "timpan" edesottamuksiin, näin mielessäni enoni kasvot, vanhan partaisen merikarhun.

 Jännä tuo suomenkieli, miksi on kuunnelma eikä kuitenkaan vastaavasti katselmaa käytetä. No, onhan näytelmä, mutta sehän viittaakin näyttelemiseen. Taidankin siirtyä tästä tuonne TV:n äärelle, jospa sieltä tulisikin  jokin mukava katselma.

Laitan tämän tossukuvankin tänne talteen. Kiva idea, helppo ja nopea.

Minun pitäisi enemmän ehtiä blogistaniassakin viipyä, en vaan malta istua koneen äärellä pitkiä aikoja. Olisikohan nyt uudenvuodenlupauksen paikka? Ei taida kannattaa, voinhan kuitenkin yrittää.

Hyvää alkanutta UUTTA VUOTTA!

Joulu 2015

Edelleen koukussa.

Mamman verstaalla on valmistunut jotain uutta. Lankavarastokin on päässyt kaiken kirjavista muovipussukoista omaan koriinsa. Tuon korin ja pienen valkoisen maton virkkasin trikookuteesta, jonka tilasin Lankavasta. Puuvillatrikoo on miellyttävän tuntuista käsitellä, mutta huonoa on sen epätasaisuus. Kude on välillä liian ohutta tai paksua,  pinnasta tulee muhkuraista. Lankasäkin materiaalina se toimii kuitenkin oikein hyvin ja matossakin nuo reiät varmaankin vähän tasaantuvat ensimmäisellä  pesukone kierroksella.

Kaikkiin palloihin ei riitä valoja.

Vessaan matto ja kori.  Virkattu Lankavan ontelokuteesta.

Kaitaliina jäi kesken kun lanka loppui.

Valopipojen loppulangasta virkkasin heijastavia sydämiä, niitä voi kiinnittää reppuun, hupun reunaan tai napinläpeen.

Valoa ikkunassa.




 Näitä valopalloja on niin hauska virkata. Onneksi lanka loppui ja uutta ostan vasta ensi jouluksi.

Pieni vessan matto virkattu puuvillatrikoisesta matonkuteesta.

Vielä kolme pipoa seurakunnan diakoniaan.

21.12. 2015 isäni olisi täyttänyt sata vuotta. Hänen kuvansa nuoruuden päiviltä ja toinen valkohapsisena. Isälleni annettiin elinvuosia 87,  muistelemme häntä lämmöllä.

Tarkoitukseni oli laittaa tämä postaus jo eilen blogiin, mutta aika loppui kesken.

Tänään on vuoden pisin yö, mutta kohta taas valo voittaa.  "Tulee musta joulu", totesi eräs mummo terveyskeskuksessa. Pohdimme sitten yhdessä, että mitä jos ajattelisimme niinkuin ruotsalaiset, "saamme vihreän joulun". Se tuntuu paljon positiivisemmalta.

Taas tämä juttu on täynnä käsitöitä, ne nyt kuitenkin ovat päiviäni täyttäneet kun pihatöitäkään ei tähän aikaan vuodesta paljon ole.  Olen istunut kutomassa ja virkkaamassa tuolla alhaalla omassa tuolissani ja kuunnellut samalla CD-rompuilta äänikirjoja.  Viimeksi Marja-Liisa Marton luki minulle  Kyllikki Villan matkapäiväkirjaa. Kuunteleminen on joskus mukavampaa kuin filmin katsominen, jää paljon enemmän tilaa omille mielikuville.

En nyt toivottele vielä hyviä jouluja, ajattelin kirjoittaa vielä jotain huomennakin. Otetaan vaan rauhallisesti nämä kaksi odotuksen päivää, kyllä se joulu sieltä tulee omia aikojaan vaikka kaikkea emme itse ehdi valmiiksi saadakaan.

Terveisin, nimimerkki , "Valmista bataattisosetta kaupan kylmätiskiltä".  :-)

Vuoden viimeinen kuukausi alkaa.

 

 Päivänvaloa riittää vain lyhyeksi ajaksi. Tänään sentään ehdin pihalle kuvaamaan belliksen kukkia. Harvemmin on minulle nimipäiväkimppua voinut pihalta keräillä. Räntäsadetta uhmasi tämä ihana kukka, kuinkahan käy sitten pakkasilla, jos lunta ei kunnolla tule.

 Reetan pöllökeräykseen laitoin vielä muutaman pöllön. Osa pöllöistä lensi nyt vähän omavalintaiseen paikkaan, mutta samapa tuo, kunhan mukana haahuilevat.

Keittiöön virkkasin uudet tabletit.

Oli meillä marraskuussa kerran luntakin.

Vanha omenapuu ei kestänytkään lumen painoa.

Silloin aamu valkeni kuitenkin kauniina, puhdas lumi peitti harmaan ankeuden maastossa.

Täällähän ne loput pöllöt luuraavat.

Jalkamiehille ja naisille on terveellistä täällä maaseudun pimeydessä sonnustautua jonkinlaisiin valomerkkeihin. Ostin heijastavaa  pipolankaa, kaikkea sitä keksitäänkin. Täällä me kaksi valopäätä sitten köpöttelemme iltalenkillä turvallisesti. Toinen pipo on vielä koukulla. Lähdenkin tästä koneen vierestä kohta virkkuuhommiin takaisin.

Peittolangoista jäi vähän keränpohjia, niistä tossut.

Innostuin tilaamaan ontelokudetta ja kokeilemaan korien tekoa.

Ensimmäinen kokeilu oli piirakkavuoan alunen. Nyt voi nostaa lämpimänkin piirakan kahvipöytään ilman pannunalusia.

 

 Turvallisuuskynttilä kahvipöydässä, tätä kynttilää ei tarvitse vahtia.  Eihän tuo aidon kynttilän tunnelmaa korvaa, mutta helppo ja kätevä tämä on. Oikeita kynttilöitä poltetaan aina silloin kun ollaan paikallaan, eikä liehuta sinne tänne.

Luonto tuntuu olevan vähän ihmeissään, onko nyt jo kevät. Sekaisin tuntuvat olevan maailman kirjatkin. Vuoden sisällä on tapahtunut niin paljon. Mummelin on ehkä viisainta vaan miettiä sanomisiaan, ettei yht ´äkkiä vaan  sano mitä ajattelee.

Tässähän tämä minun marraskuuni taas onkin tiiviisti paketissa, mitään suurempia tapahtumia ei ole ollut.

Sunnuntaina kävimme kirkossa vastaanottamassa adventtiajan ja uuden kirkkovuoden alkamisen. Hoosiannan kuuleminen saa lapsuuden muistumaan mieleen ja sen ihmeellisen joulun odotuksen.

Hyvää adventtiaikaa kaikille!