keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Päivityksiä ja päivittelyä.




Asiat eivät aina suju niinkuin me suunnittelemme.  Joulumme oli tyystin erilainen kuin alunperin olimme suunnitelleet.

Jouluviikolla sairastui flunssaan ensin mies ja sitten aaton aattona mummeli. Onneksi ehdimme käydä kirkossa laulamassa kauneimmat joululaulut silloin alkuviikolla.
TVFinlandin välityksellä osallistuimme Turun joulurauhan julistukseen, söimme riisipuuroa ja rusinasoppaa.

Taata jaksoi jo lähteä ulos hankkimaan jouluruokaa Los Bolichesin suomalaisesta kaupasta, lanttu- ja porkkanalaatikkoa.  Meillä ei ole asunnossa ollenkaan uunia, olisivat joka tapauksessa jääneet kotona valmistamatta. Vaatimaton oli jouluateriamme, mutta eipä ruoka oikein maistunutkaan, kun oli niin tukkoinen olo.



Suomalainen seurakunta järjestää täällä aattoiltana perinteeksi muodostuneen pienen kynttilätilaisuuden Rafaelin aukiolla, sinne mekin suuntasimme kulkumme. Seurakunnan pastori luki jouluevankeliumin ja lauloimme yhdessä Maa on niin kaunis. Osallistujilla oli kynttilät kädessä ja meitä suomalaisia oli aukiolla yllättävän paljon. Mekin uskalsimme lähteä mukaan, kun matka ei ollut pitkä ja yskimisemme ei olisi häirinnyt ulkona kovin paljon kanssamatkaavia.






 






Tässä ollaan palaamassa kukin koteihimme kynttilätilaisuudesta. Oli niin mukava näky tuo lyhtyä kantava mies kaupungin valoissa.

Jouluaamun kirkkomatka jäi tekemättä (uudet kengät  kokeilematta), emme halunneet lähteä kirkkoon yskimään ja toisille tautia viemään. TVFinlandin välityksellä pääsimme osallistumaan joulukirkkoon Vantaan seurakunnan kanssa.
Hiljaiselon merkeissä tuli tämä joulu vietettyä, kynttilöitä parvekkeella poltellen, kirjoja lukien ( seurakunna kirjastosta tuotiin repullinen pyhän varalle ) ja ajatukset rakkaiden luona Suomessa. Järviradiosta kuuntelimme joululauluja, mitäpä sitä ihminen muuta.


Vuosi 2013.
Ihmettelin uudenvuoden aattona ruokakaupoissa valtavia viinirypäleröykkiöitä. olihan se selvitettävä mistä on kysymys. Netistä kaikki selviää, espanjalaiset syövät keskiyöllä yhden viinirypäleen jokaisen kellonlyönnin jälkeen, siis kaksitoista rypälettä, toivottaen onnea vuoden jokaiselle kuukaudelle.

Me söimme rypäleet varmuuden vuoksi kaksi kertaa, ensin Suomen aikaan ja tuntia myöhemmin Espanjan.  :-)
 Kuohuvaa oli vain pieni pullo, en voi alkoholia nauttia kuin pienen korkillisen hääpäivämme kunniaksi.



Kuva parvekkeltamme, takana näkyy Benalmadenan kaupunki. Vuoren rinteellä vasemmalla on jokin itämainen temppeli, sen vieressä on perhospuisto, josta kerroin keväällä blogissani.

 
 
Rantabulevardi vuoden ensimmäisinä tunteina.

Hyvää Uutta Vuotta!
Posted by Picasa

torstai 20. joulukuuta 2012

Joulun odotusta



Fuengirolan kirkon edustalla on kauniita jouluvaloja.
 


Hiekkataiteilijatkin ovat huomioineet joulun tapahtumia.


Kävimme Los Bolichesin kirkossa laulamassa kauneimmat joululaulut.
Suomen ev.lut.kirkko, Aurinkorannikon seurakunta oli tiistaina järjestänyt laulutilaisuudet Suomen Lähetysseuran kanssa.



Kirkon pihalla appelsiinipuut olivat saaneet lisäkoristeiksi jouluvaloja.
 
Ensimmäinen laulutilaisuus alkoi 17.00, me osallistuimme 19.00 alkavaan tapahtumaan. Tämä kuva on otettu ennen tilaisuuden alkua. Ilahduttavasti suomalaiset joululaulujen ystävät täyttivät kirkon penkit. Komeasti kaikuivat laulut ja mielet herkistyivät ainakin minulla. Muistuivat mieleen monet tapahtumat aikaisemmilta jouluilta.


Los Bolichesin kirkko on espanjalainen, koristelu on runsasta ja värikästä.

Tänne tulemme myös joulukirkkoon, jos vaan mukaan mahdumme. Suomalaisten omaan seurakuntakotiin juhlaväki ei mahtuisi ollenkaan.

Tänään kävimme seurakuntakodilla kahvilla, taata lainasi sieltä kirjoja. Seurakuntakodin kahvio on avoinna arkisin 10.00 - 13.00. Kaupunkilaiset tulevat sinne tapaamaan tuttuja ja lukemaan suomalasia lehtiä. Kahvila toimii vapaaehtoisten työntekijöiden avulla.

Joulumyyjäisissä oli arpajaisetkin, ostimme neljä arpaa. Taata voitti pikkuisen ensiapupakkauksen. Minua arpaonni ei suosinut.

Tästä johtuikin mieleeni, että seurakuntakodista voisi tehdä ihan oman postauksen.
Posted by Picasa

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Kirjainhaaste # 12 -KO



MaljakKO

Kirjainhaaste jää myös joululomalle.  Täällä lisää -KO kuvia.
Posted by Picasa

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Karuselli

Asuntomme parvekkeelta näkyy kaunis karuselli, se on kuin koru.



Tänään menin lähemmäksi ja istahdin läheiselle penkille katselemaan ja kuuntelemaan.


Vanhakin tämä on paljon vanhempi kuin minä.


Karuselli on täynnä ihania yksityiskohtia ja kuvia.

Istun tällä paikalla seitsemänkymmentä vuotta liian myöhään. Mitähän olisin ajatellut tästä näystä, jos se olisi annettu minulle jo sota-aikana mammani pirtissä.

Karuselli pyörii ja vanha musiikki soi. Kuvittelen olevani taas pieni tyttö räsynukke kainalossa.


Valitsen tietenkin tuon vaaleanpunaisella somistetun hevosen. Sehän on lempivärini, minulla on yksi ainoa  puuväri, se on juuri tuota väriä. Mitään muuta kauniimpaa ei voi olla olemassakaan.


Karuselli pyörii ja pyörii vauhti kiihtyy ja kiihtyy, musiikki pauhaa. Kunpa tämä ei koskaan pysähtyisi. Silmissä jo vilahtelevat meri ja pilvet.
 
 Jospa kuitenkin kiipeäisin vielä tuonne ylös asti, sieltä kuuluu iloisia lasten ääniä.


Aasin kyytiäkin voisin kokeilla.


Tämä kaunis "kurpitsa" olisi sentään minulle turvallisin istuin karusellin ihanassa kyydissä. On aika palata taas todellisuuteen.


Tänne maksetaan karusellikyyti.


Tämä pikkuinen on ihan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Isältä näyttäisi löytyvän karusellirahat.
Posted by Picasa

lauantai 15. joulukuuta 2012

Aamukampa / vuosikampa 2012 # 26



Vakiopaikalleni en nyt päässyt kuvaa ottamaan, matkaa on monta tuhatta kilometriä. Vähän ruskaa näkyy täälläkin, tosin suurin osa puista on ikivihreitä. Vuosikampani on nyt tämän näköinen.


Tämä puu ei näyttänyt vaahteralta varreltaan.
 


Tuttu juoru kukoistaa täällä ulkona joulukuussakin.


Tänään oli vähän tuulinen päivä.


Purjeveneet näyttivät kilpailevan keskenään.


Hämärä putoaa nopeasti.


Pimeää on saman tien.


Iltakävelyllä kiersimme taas kirkon kautta ihailemassa jouluvaloja.
Posted by Picasa

perjantai 14. joulukuuta 2012

Hola! Amigos!


Hirnahti Santiago, täällä te vaan vedätte lonkkaa vossikka-asemalla ja minä olen saanut ravata ympäri kaupunkia kärryä kiskoen, caramba.



Parvekkeeltamme on mukava seurata vuokra-ajurien ja heidän hevostensa toimia. Tällä asemalla on useimmiten kolme hevosta odottamassa kyytiä. Markkinapäivinä osa hevosista siirtyy feria-alueen viereen.

Hevoset tulevat asemapaikalle aamulla kahdeksan nurkilla, kuulemme sen sisälle kopoti, kopoti tai koppoti, koppoti äänistä. Käyn vilkuttamassa niille hyvät huomenet täältä ylhäältä. Uskon hevosten jo osaavan suomea, koska he ovat niin paljon suomalaisia asiakkaita kyydittäneet. Mitähän kaikkea siellä kärryjen kyydissä onkaan salaisuuksia kerrottu. Vielä jonain päivänä käyn vähän utelemassa heppojen mietteitä.

Nyt olen tutustunut vasta Santiagoon, lauantaina sitä ohjasti nuori kuski, joka puhui myös englantia. Sain luvan ottaa kuviakin muistoksi.
 
 


Tuntuu niin kivalta kuunnella iloisia tervehdyshirnahduksia kun vieraan aseman hevoset pientä tasaista ravia kopottelevat meidän aseman ohi. Rantatie on turistien suosiossa, mukavien kärryjen kyydissä on mukava seurata rannan elämää. Mikähän noiden kärryjen nimi on? Vankkurit ja kiesit eivät oikein tunnu oikeilta. Olen huono hevosasiantuntija, tai en siis ole ollenkaan.

Eräänä aamuna tässä katselimme ihmeissämme kun kuski meikkasi vanhaa mustaa hevosta, siltä se toiminta ainakin tänne ylös näytti. Kaviot ovat tietenkin kauniiksi lakatut. Siellä hevosen takapäässä hännän alla on valmiina pussi, johon heppa voi tipauttaa ruusujen lannoiteaineet. Tosin olen nähnyt kuskien kippaavan tuotokset jäteastiaan.

Näillä hevosilla on myös isäntä, eli omistaja. Hän käy harmaalla mersulla tarkistamassa aseman toiminnan tai keräämässä rahat. Tämäkin seikka voi olla ihan meidän oman mielikuvituksemme tuotetta. Asiat eivät välttämättä ole sitä miltä ne näyttävät.
 
 


Parvekkeemme on tuolla neljännessä kerroksessa.


Jonain kauniina päivänä yritän päästä Santiagon kyytiin, sitten kerron kaiken mitä me matkalla hirnahtelimme
Posted by Picasa

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

12.12.12 Aurinkorannikolla.


Päivä onkin ollut aurinkoinen. Istuimme postissa jonottamassa postimerkkejä, joita ei sitten annettukaan, vaan lyötiin leimat vanhanaikaisella leimauskoneella.

Pientä rutiiniakin on jo päiväämme muodostunut. Aamulla ensimmäiseksi uimaan ja taata lenkille rantatielle. Kauppa-asiat, ruoanlaittoa ja siestaa. Taatalta tuo päivätorkku onnistuu, mutta minulta ei niinkään. Tässä eräänäkin päivänä olin juuri vaipumassa nirvanaan, kun yläkerran naapuri innostui möbleeraamaan kämppänsä uuteen kuosiin. Kauhea jyrinä kuului kun sohvaa ja kaappeja raahattiin pitkin kivilattiaa. Viimein hiljeni, mutta vain hetkeksi. Se sama jyrinä alkoi uudelleen. Luultavasti naapuri ajatteli, että se entinen järjestys oli sittenkin parempi.

Suomalaisia täällä asustaa monia satoja. Suomalaiseen kouluunkin on ilmoittautunut rapiat kolmesataa oppilasta. Suomalaisten omistamia liiketoimintoja on melkein joka alalta. Eipä juuri kielitaitoa tarvita. Tosin minä haluaisin tutustua paikallisiin ihmisiin, harmi vaan, että olen sellainen tankero noiden kielten suhteen.

Työttömyyttä on lehtitietojen mukaan paljon ja rosvotkin ovat lisääntyneet samaan tahtiin. Meitäkin varoitettiin jo matkalla lentokentältä tänne asunnolle, että talon edessä oli yhdeltä rouvalta ryöstetty käsilaukku. Varuillaan kannattaa olla, ihan rauhallista täällä kuitenkin tuntuu olevan.
 Jotain työttömyydestä kertoo sekin juttu, jonka luin Fuengirola.fi lehdestä. Kerrottiin, että Malagan metron 95:een avoinna olevaan työpaikkaan tuli 34.401 ihmisen työhakemukset.



Espanjan myydyimmäksi kirjaksi on noussut Benedictus XVI:n kirja Jeesus Nasaretilaisen elämästä. Paavi on laittanut jouluasetelman uusiksi. Itämaan tietäjätkin ovat hänen mukaansa täältä Andalusiasta. Mielestäni vanha jouluevankeliumi on ihan hyvä, en halua muuttaa mielessäni siitä mitään. Paavi saa pitää oman mielipiteensä ihan vapaasti. Täällä Espanjassa kuulemani mukaan lapset saavat joululahjansa vasta loppiaisena, niinkuin Itämaan tietäjätkin toivat lahjoja Jeesus-lapselle, näin on kai aina ollut.

Kuuntelemme täällä Espanjassa suomenkielistä radio-ohjelmaa taajuudelta 102,6 MHz. Ohjelma lähetetään jostakin Keuruulta, ollaan siis hyvin tietoisia mitä Keuruun sosioteetille kuuluu. Välillä ohjelma siirtyy tänne Aurinkorannikolle ja suurin osa lähetysajasta täytetään vanhalla suomalaisella iskelmämusiikilla.

Televisiosta tulee digiboxin kautta vain espanjankielistä ohjelmaa kymmeniltä eri kanavilta. Onneksi meillä on asunnossa vanha televisio, sellainen isopeppuinen, joka täyttää kirjahyllyn tipitarkkaan. Tästä jos irrottaa digin piuhat pois, niin pääsee katsomaan TV Finlandin ohjelmaa, sinne on kerätty uutisia ja jotain Ylen lähettämiä ohjelmia. Uutisia tulee katsottua, mutta ei paljon muuta. iltaisin lueskellaan ja yhdet sukatkin olen jo kutonut.
 


Sunnuntaina kävimme Los Pacosissa bussilla. Tontut jo käyvät tarkistamassa mihin taloon kannattaa tulla lahjojen kanssa.


Siellä hyvä maamerkki, musta hårkå korkealla vuorella.


Pienet hiekkataiteilijat rannalla. 


Tässä vähän isompien taiteilijoiden luomuksia.
 
Posted by Picasa