lauantai 17. marraskuuta 2012

Tunnustus

*
*

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.

* 


1 Lähetän tämän ensimmäisen tunnustuksen meren rannalle, siellä Famu keskustelee riemastuttavasti mm. Herra Kiven kanssa
täällä  Famu falsetissa .

2, anja-reginan aittaan. Anjan hauskaa ja hersyvää tekstiä on hauska lukea. Anjalla on myös runoblogi runojen ystäville.

3. Betunialle, pala taivasta, pala maata blogiin.  Betuniat ottamat valokuvat ovat niin upeita ja kauniita

4. Marjukalle,  Kameran kertomaa  blogiin.  marjukan kuvat saavat hengen salpaantumaan.  :-)

5.  Johannalle, omamaamansikka-blogiin. Tätä blogia lukemalla pääsemme ison meren taakse. Johanna kertoo kauniisti perheensä elämästä USA:ssa.  Hyvänmielen blogi.  :-)


Kiitos Marjalle Suvikumpuun.

torstai 15. marraskuuta 2012

Mikä ruoka pitäisi meidät terveinä?

 
 

Ennen oli helppoa, sanottiin vain, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla.

Edgar Cayse kehoitti jo neljäkymmenluvulla terveyslukemuksissaan syömään kolme mantelia päivässä syövän karkoittamiseksi.

Idän viisaat sanovat, että kaksi taatelia päivässä turvaa tarpeellisten vitamiinien saannin.

Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälti. On vielä sekin, että lautaselle pitäisi kasata viittä eri väristä ruoka-ainetta ja taas on vitamiinit nautittu.


 Katselin tässä jonain päivänä ameriikkalaista ( saattoi se olla englantilainenkin ) ohjelmaa, jossa painoaan pudottavat henkilöt testasivat eri maiden ruokia. Yksi nautti pelkästään japanilaista ruokaa, toinen Välimerellistä ruokaa jne.

Lopputuloksena todettiin Välimeren ruokakulttuurin olevan terveellisintä.



Puskan tutkimukset veivät meiltä sitten voin. Kananmunallakaan ei enää saanut mennä töihin. Nykyään saa taas nauttia voista ja kananmunista, jos pysyy kohtuudessa.

Nyt ovat tutkijat ja viisaat laatineet luettelon, jonka mukaan pitäisi  pysyä terveenä, jos näitä ravintoaineita löytyy ruokalistaltamme.
 
Vihreää teetä suositeltiin viimeksi tänään sydänoireista kärsiville.

 
Mustapapu, paljon proteiinia.



Varsinainen terveyspommi on mustikka.
 


Tämä taatalle viime sunnuntaina tuotu ruusukimppu lipsahti nyt mukaan, mutta sopii hyvin teemaan. Hyvä mieli edistää terveyttä.
 


Yritin löytää ryytimaan kuvista pinaattia, mutta siellä se jossakin taka-alalla lymysi. Yrteillä voi korvata pitkälti suolan.



Skool vaan kaikelle mahdolliselle tietotulvalle, joka vaan "tuskaa lisää."
Posted by Picasa

tiistai 13. marraskuuta 2012

Kirjainhaaste # 7 -EN





HöyhEN

Täällä toisten kirjainhaasteita.
Posted by Picasa

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kirjainhaaste # 6 - JO



KaJO

Täällä toisten -JO loppuisia kuvia.

Posted by Picasa

JÄÄ



Haluaisin vielä hetkeksi palata luodolle, kuunnella meren kohinaa, kiitää potkukelkalla peilikirkasta jään pintaa tai maistella ahomansikoita niityn laidalla.

Ulla - Lena Lundbergin kirja, Jää, kertoo saariston tarinaa. Nuori pastori saapuu perheineen saarelle veneellä, niinkuin kaikki muukin mikä luodoille on tulossa.

Kirjailijan tapa kertoa luonnosta, ihmisistä ja uskomuksista meni minulla suoraan sydämeen. Kirjan tapahtumat kertovat saarelaisten ja papin perheen elämästä kolmen vuoden ajalta sotiemme jälkeen.

Ihastuin erityisesti reippaaseen papin rouvaan, joka sähköttömässä taloudessa suoriutui hienosti navettatöistä, lasten hoidosta ja vieraiden passaamisesta. Topakkana emäntänä hän välillä piti järjestystä talossa isoilla kirjaimilla, mutta ennen muuta hän oli rakastava ja kannustava puoliso.

Pappila oli vanha ja hatara rakennus, talvella paleltiin. Hauskasti  Ulla - Lena Lundberg kertoo kuinka pikkuinen Sanna - tyttönen tuskastuu potalle mennessään; " On niin paljon vaatetta päällä etten löydä peppuani."

Luotolaisten ruokatalous oli vahvasti kalavoittoinen. Papin emännän kalakeitto tai silakkalaatikko saavat veden herahtamaan kielelle.

Kaupunkilaisena ei aina tule ajatelleeksi kuinka tärkeä henkilö saaristossa on postimies, hän näkee ja kuulee enemmän.

Jos haluatte viettää kiinnostavia hetkiä luotolaisten elämää seuraten, niin kannattaa lukea tämä viehättävä kirja.

Tiesittekö muuten mistä voi päätellä, että syksyllä on saatu hyviä kalansaaliita?  No, siitäpä tietenkin kun juhannusjuhlilla naisväellä oli uusia juhlamekkoja ja kaikki olivt iloisia.  Syksyllä oli ostettu  kankaita ja talvella ommeltiin ahkerasti.

On tässä kirjassa oikein juonikin, jännittävä oikeastaan.

Lähtekää purjehtimaan saarelle tai ottakaa iso tukeva potkukelkka, jos sattuu olemaan talvi. Kivenkovalla jäällä potkuri kiitää venettä  nopeammin.

Minä palaan tästä vielä toviksi mansikka-aholle.




Posted by Picasa

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Aamukampa / vuosikampa 2012 # 23



 Vakiokohteessa ankea harmaus jatkuu.


Pientä piristävää pakkastakin saatiin tälle kahden viikon jaksolle.


Taata kuvasi tämän ohuen jään alla mönkivän olennon sillä välin kun olin uimassa.


Olisi mukava tietää mikä ötökkä tuolla jään alla mönkii, asuntokin sillä näyttää olevan mukanaan.


Kävisikö valmiiksi pakastetut kantosienet?


Menninkäisten alueita.



Joulukaktus on nyt vähän etuajassa, mutta sehän on vaan mukavaa.

Lisää aamukampoja on täällä.

Muistutan vielä, Anjalla on syysarvonta blogissaan täällä.

Marjukka, tervetuloa lukijaksi.
Posted by Picasa

torstai 1. marraskuuta 2012

Elämän pieniä iloja.



Tänään taas on sellainen päivä, jolloin elämä tuntuu hyvältä.
Kävin tapaamassa ystävääni palvelutalolla, hän ilahtui  tulostani ja alkoi kertoa käyneensä Uudellakirkolla tapaamassa äitiään, mies vei.  Hän kertoi asian niin luonnollisena, silmät ilosta loistaen, että minulla ei ollut mitään syytä epäillä hänen kokemustaan. Huolimatta siitä, että ystäväni mies on kuollut jo vuosia sitten, samoin äitinsä ja Uusikirkkokin on Venäjän puolella
Ihana 95-vuotias ystäväni.

*
Loppupäiväksi minulla on tiedossa jotain erittäin hienoa, se on uusi kirja, Jää.

Valmistaudun huolella lukunautintoon.  Keitin kupin kahvia, tavallisesti en juo kahvia, mutta tästä keväästä lähtien olen erikoistilanteessa nauttinut yhden kupillisen vahvaa kahvia. Nyt on sellainen hetki.

Olen kohdistanut lukuvalon oikeaan kohtaan, tuonut villapeiton valmiiksi, siihen on ihana kääriytyä. Puhdistin lukulasini kirkkaiksi ja vielä pujotan vaaleanpunaiset Reiskat jalkaan. Olen jo lukenut  kirjan esipuheen ja haltioitunut. Maltan tuskin odottaa jatkoa.

Nyt purjehdin saarelle. Voikaa hyvin.

Posted by Picasa