
Vanhojen hyvien tapojen mukaan pitkäperjantaina ei sopinut lähteä kyläilemään eikä oikeastaan mitään muutakaan riehakkuutta saanut harjoittaa. Paastokausi huipentui pitkäperjantaihin, silloin istuttiin kotona ja luettiin raamattua. Kirkossa sentään käytiin.
Minun kirkkoni oli tänä aamuna tuolla järven rannalla. Vasta nyt uskalsin loman jälkeen ensimmäistä kertaa tuikkaista itseni avantoon. En siellä kauaa viihtynyt, tuntui kamalan kylmältä. Kuukausi lämpimässä altaassa polskutellessa oli vienyt tuntuman jääveteen. Olo oli kuitenkin tosi mellevä siinä kotiin lampsiessani. Huomenna uusinta. :-)

Monien kyselyjen takia palaan vielä Fuengirolaan ja selvittelen vähän miten sinne päädyimme.
Kuva parvekkeelta.

Varasimme netin kautta lennon ja hotellin viikoksi tammi-helmikuun vaihteeksi. Olimme käyneet kaupungissa aiemminkin valmismatkalla. Viihdyimme sen viikon ajan niin hyvin, että halusimme vielä näiden lumien aikaan palata aurinkoon.
Paras tiedon välittäjä on tietenkin puskaradio, meidän hotellissamme samaa virkaa hoiti uima-altaan tietotoimisto.
Helmikuussa haastattelin suomalaisia rouvia ja sain monta hyvää vinkkiä. Ystävällinen rouva Pohjois- Karjalasta minulle neuvoi tien heidän käyttämälleen asunnon välittäjälle. Toimiston nimi on PAR1 , linkki
täällä.
PAR1 hoitaa monenlaisia asioita kuten voitte itse lukea heidän sivuiltaan, selatkaa valikkoa, sieltä saa tietoa. Toimisto on suomalainen perheyritys, ystävällinen henkilökunta puhuu suomea. Tuo firman nimikin jo viittaa golfinpelaajiin, pääasialliset asiakkaat taitavatkin olla lajin harrastajia.
Koska rouvan suositukset olivat niin hyvät, lähdimme oitis kyselemään mahdollisuuksiamme vuokrata studio maaliskuuksi. Studio on niinkuin meidän yksiö Suomessa ja yksiö on siellä yhden makuuhuoneen asunto.
Studio löytyi ja samantien varattiin toimiston kautta myös lentoliput. Vietimme mukavan loman ja viihdyimme hyvin. Meille jäi hyvät kokemukset tästä toimistosta, uskallan suositella.
Fuengirolassa on toki muitakin suomalaisia asunnonvälittäjiä, kannattaa selata nettiä.
*
Vielä pieni bonus koira-asiaa. Mies ulkoilutti kahta kookasta koiraansa joen uomassa. Vettä oli vain pieni liraus näytiksi. Koirat juoksivat innoissaan ja nauttivat vauhdin hurmasta. Täällä eivät autot ole pinkojien tiellä.

Meri on näin lähellä.