maanantai 18. heinäkuuta 2011

Kuvapäiväkirjaa kesämatkalta v. 2011 II.

Lintulan luostarista matkamme jatkui ensimmäiseen majapaikkaamme Uuteen Valamoon.



Meille oli varattu opastus, joka osoittautui hyvin antoisaksi ja tarpeelliseksi. Oppaamme on tuo punapaitainen mieshenkilö, hän kertoi olevansa luostarin vapaaehtoistyöntekijä.

Tässä kauniissa puurakennuksessa asuu luostarin johtaja Arkkimandriitta Sergei.

Ryhmämme pääsi ensimmäiseksi tutustumaan luostarin vanhaan kirkkoon.

Käspaikat ovat koti-ikonien yläpuolella. Kaunista käsityötä.

Tämä on minun suosikki-ikonini. Ikoni on pelastettu sodan melskeistä vanhasta Valamosta. Ikoni oli vaurioitunut, mutta nyt se on korjattu, on kuitenkin jätetty muutamia yksityiskohtia korjaamatta muistutukseksi sodan mielettömyydestä.

Kuvaaminen kirkossa sisällä oli haastavaa, kun valaistus oli hämärää ja ryhmäläisiä oli samaan aikaan bussilastillinen liikkeellä.

Tässä hämärässä kuvassa on museoitu munkin kelja. Yksinkertainen vuode, kotialttari ja pöytä lukemista ja kirjoittamista varten.

Uusi luostarikirkko.



Valamon kellotornissa on neljätoista kelloa. Kellot pelastettiin Laatokan Valamosta ja niistä yhdeksän soi vieläkin. Kelloja soittaa joku munkkiveljistä kuuliaisuustehtävänä. Kellojen soitto ei olekaan pelkkää naruista vetelemistä, vaan siinä on tarkka rytmi ja järjestys, myös jalkoja tarvitaan.

Mietin tuossa millä sanalla voisi kuvailla kellojen ääntä. Kellojen kumahtelu kuulostaa liian mahtipontiselta, kellojen kilkatus taas liian kevytmieliseltä. Olisiko helkähtää sopiva sana?
No, kellot siis helkähtävät soimaan aamulla 05.40 kutsumaan väkeä aamukirkkoon, ääni kiirii yli luonnonkauniin Heinäveden.

Tämä kuva on uudesta kirkosta. Kukat ovat luostarin omasta puutarhasta.



Tämä Pyhän Nikolauksen pikkuinen tsasouna on luostarin laivalaiturin tuntumassa.

Meille oli varattuna venäläinen iltatee. Siihen kuului monia herkkuja ja minulle outo yllätyskin.

Tarjolla oli lohi- ja kaalipiirakkaa, kuivakakkua, piparkakkuja, karamellejä, hedelmiä ja sitten tämä uskomaton yllätys, suolakurkkua smetanaa ja hunajaa. Leivonnaisia en voinut lautaselleni ottaa, ei kuitenkaan syytä huoleen. Tuo kurkku-smetana-hunaja yhdistelmä oli uskomattoman hyvää ja tietenkin hedelmät maistuivat.

Iltateeltä kiiruhdimme konserttiin Valamon luostarin kulttuurikeskukseen. Siellä saimme kokea oikein mahtavan musiikkielämyksen. Saimme kuulla Konevitsa-kvartetin esityksiä.

Kvartetti esitti kirkkomusiikkia ja kansanlauluja. Saimme kuulla myös ylimääräisiä lauluja, sellaista eläytymistä ja innostusta laulamiseen oli ilo kuunnella ja katsellakin. Linkki.
Posted by Picasa

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Kuvapäiväkirjaa kesämatkalta v.2011, I.


Tästä se alkaa, pitkä taival. Seitsemän tuntia ensimmäiseen yöpymispaikkaan. Toki matkalla pysähdyimme välillä kiinnostavissa matkakohteissa.

Bussimatkat sujuivat mukavasti. Matkaemäntänä toimi Irma Ojaniemi ja bussia ajoi hänen miehensä Heikki Ojaniemi, heidän kuvansa löytyy melko varmasti seuraavista postauksista.


Irma järjesti meille hauskaa ohjelmaa, rehevällä pohjalaismurteella hän kertoili mukavia kaskuja, järjesti bingoa, yhteislaulua ja arpajaisetkin järjestettiin paluukyytillä.

Taata, kun on sellainen onnenpekka, voitti heti ensimmäisessä bingossa kahvipaketin.

Minulla oli omaa ajankulua sukankutileen kanssa, yhdet sukat matkalla valmistuivat. Minulla kun tuo lauluääni on jo melkoisen ravistunut, niin jätin kuorolaulut paremmin osaaville.

Varistaipaleen kanavalla pysähdyimme kahvitauolle. taata osti jäätelön ja minä mansikoita. Se oli tavallaan virhe, kun seuraavalla pysähdystaulolla olikin sitten kiire "hiekkalaatikolle".

Täällä Varistaipaleella on myös kanavamuseo. Kanava on ainoa nelisulkuinen kanava Suomessa.
Linkki täällä. Todella kaunista seutua.


Seuraava kohteemme oli Lintulan luostari Heinävedellä. Täällä oli vastassa ihana rauha ja hiljaisuus.


Muistelin lapsuudestani tätä musiikkia täällä puutarhassa. Munkkien laulua saimme kuulla seuraavassa kohteessamme.


Luostarin koivukujaa.

Klikkaa kuvaa isommaksi.

Sisätilojen rauhallista kauneutta.

Hän istui oven suussa vartiointitehtävässä, luulisin.

Lintulan kahvilarakennus.

Vanha hella.

Kahvi ja tee virkisti. Löytyi gluteenitonta omenapiirakkaakin.

Lintula on virkistävä keidas matkalaisen levähtää ja hiljentyä.

Posted by Picasa

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Heijastuksia



Lapsenlapset ovat nyt onnellisesti saaressa. Nyt oli vesi lämmintä suuressakin järvessä.

Vielä ehdin postata pihan kukkia ja sitten Itäsuomi kutsuu.

Tämä vaaleanpunainen Astrid Lindgren ruusu on niin kaunis, kukkii koko loppukesän.





Vanhat tutut ovat löytäneet paikkansa pihaltamme.





Ensimmäinen kärhökin jo avautui.

Tämän ruusun nimeä en muista, kukka on hieman Astridia tummempi.

Vähän yritin tunnelmaa tähän kuvaan. Ehkä tuo käsittelemätön on sittenkin kaunein.
Posted by Picasa

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Hurmaavia ruusuja Loviisassa IV.


Vielä yksi kohde oli nähtävä, vaikka helle jo uuvuttikin.

Loviisan kappeli, tämä ei ole kirkko vaan aivan muuta. Linkki tässä.

Kappelin on ostanut porvoolainen restaurointiyrittäjä Airi Kallio, hän kunnostaa tätä vanhaa rakennusta entiseen 1800-luvun tyyliin. Rakennus on "paketissa", tosin tänään se oli vuorattu ruusuhuiveilla.

Pääsimme kappeliin sisällekin katsomaan.

Siellä oli neljä ihanaa ruusupeittoa by Minerva Martinoff.


1. peitto, "Leavs drawn by Mark".

"Uusi, nimi pääkankaan suunnittelijan mukaan, jolla uniikki tyyli maalata lehdet. (info Kaffe Fassetilta)"

2. peitto, "Autumn garden".

"Lahjoitettu, kaikki kuosit floraaleja. Uutta ja vanhaa.

3. peitto, Tatiana Nikolaevna VI

Uusi, "Tsaarin lapset" - kokoelmasta.

4. peitto, Olga Nikolaevna III.

Lahjoitettu, "Tsaarin lapset" - kokoelmasta."

Tilkkutyöt olivat pimeässä tilassa, jouduin käyttämään salamaa.

Näistä peittokuvista myös vähän näkee millaiseen urakkaan Airi Kallio on ryhtynyt. Peittojen takana vanhaa seinää.

Minuun, vanhaan tilkkusilppuriin nämä tilkkupeitot vetosivat. Olisi ihana vieläkin ommella peittoja, ehkä syksyllä taas kokeilen. ;-)

Airi Kallio oli perustanut pienen myymälän keskeneräiseen saliin ruusutapahtuman merkeissä.

Ostin tämän teepussin sieltä. Airi Kallio on tilannut tätä vihreää teetä Ruotsista, siinä tuntuu ihana ruusun tuoksu. Maltan tuskin odottaa maistamista. Kuvattu kotona kuistilla.

Onhan näiden omienkin ruusujen päästävä esille. Joku siellä luuraa harmaamalvikin takana.

Taas kerran yksi unohtumaton päivä ruusujen merkeissä.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille. Me lähdemme nyt kyytimään nuorisoa kesälaitumille.

Picasa näyttää taas sensuroineen minulta yhden kuvan pois, en osaa tuota pikkuruutua ottaa edes pois postauksesta, koska sitä ei näy "muokkaa tekstejä" osiossa. :(

Hurmaavia ruusuja Loviisassa III.


Ruusuretkellä poikkesimme myös Loviisan laivasillalla, siellä on mukava näin kesällä piipahtaa.

Ukkonen uhkasi, oli hiostavan kuuma ilma, jyrinää vain kuulimme, mutta lähemmäksi salamat eivät tulleet.

Väkeä oli melko vähän, kaikki halusivat vain istua varjossa, normaalistihan me haluamme kulkea kadun aurinkoisella puolella.

Poikkesin katsomaan afrikkalaisia värikkäitä tuotteita Karamaloon, linkki tässä klik. Toivoisin, että teillä olisi hetkisen aikaa ja kävisitte katsomassa näitä Karamaloon kotisivuja.

Tämä on sellaista kehitysaputyötä, jota minäkin kannatan. Lukekaa lisää, linkki edellisen kuvan alla.

Pidän näistä värikkäistä tavaroista.


Tämän paidan ostin, se on batiikkivärjättyä puuvillaa. Kuvattu kotona kuistilla.

Hurmaavia ruusuja Loviisassa II.




Täällä Schillmarckin puistossa satu muuttuu todelliseksi, pysähdyimme hetkeksi muistelemaan satua.

Prinsessa oli kaunis, mutta missä Prinssi?

Täällä pikkuisessa tarinatilkkuteltassa lapset saivat piirtää oman näkemyksensä prinsessasta.

Pikkuista tyttöstä tämä prinsessa kiinnosti, ehkä hänestäkin aikanaan tulee ruusujen prinsessa.

Loviisan kaunein tyttö. Linkki täällä.
Posted by Picasa