Vuoropuhelu

Henkilöt:

Taata = kiltti aviomies
Minä = mamma

Tapahtumapaikka:

Olohuone. Taata istuu sohvalla molemmat kauko-ohjaimet käden ulottuvilla. Mamma istuu omalla tuolillaan lähempänä TV:tä, kutoo sukkaa.

Minä: Hei kuule, kirjoitin blogiini jutun siitä ja siitä, lisäsin rajaamani kuvat sieltä ja täältä. Ehtisitkö jossain välissä lukea jutun? Kerrot sitten minulle mielipiteesi.

Taata: Jep.


(vähän ajan kuluttua)

Minä: Oletko jo käynyt lukemassa?

Taata: Jep.

Minä: NOH ?????

Taata: Ihan kiva.

Minä: Ei ku ihan oikeesti, kommenttia, pleace.

Taata: Ihan hyvä se oli. Piste


Epilogi: Tämä keskustelu on meillä käyty jo satakahdeksankymmentä kertaa.

( tämä postaus on 181.) :)

Hei, me lennetään.

Alas tullaan kovaa ja korkealta.

Olen taas seurannut taatan kanssa mäkikilpailuita televisiosta. Urheilua on mukava seurata, kun siinä voi samalla laittaa lankaa syttyrälle, kun tekstejä ei tarvitse lukea. Tämän illan kilpailu tosin oli melko jännittävä. Ihme oli, että silmukkaluku täsmäsi vielä tulosten selvittyäkin vaikka uutta sukkaa oli valmistunut pitkä pätkä.

Vertailin tänään aikaisempia muistojani, hieman hymyilytti, muistelmat laitan tuonne loppuun. Enhän minä mäenlaskun hienouksia oikein ymmärrä, minulle riittääkin se, että kukaan ei joudu helikopterin kyydillä sairaalaan. Sellaiset kisat ovat mielestäni onnistuneet.

Ihmettelen aina, että mistä ihmeestä Toni Nieminen onnistuu jokaisen suorituksen jälkeen lataamaan sellaisen tietopaketin kunkin hypyn vaiheista. Minun mielestäni he kaikki näyttävät singahtavan hyppyrinnokalta lentoon samalla systeemillä ja lentävät sitten kuin variksenpojat alas mäkimonttuun.

Jannen piti keskeyttää eläkepäivänsä ja tulla pelastamaan Suomen kunniakas mäkimaine.

Alastulo on varma,

mutta ei aina suju suunnitellulla tavalla. Onneksi ei käynyt kuinkaan.

Nyt laitan suun "messingille" (mistähän tuokin sana on peräisin) ja palaan viisikymmenluvulle.

Muistan oikein hyvin ensimmäiset näkemäni mäkikisat. Ne olivat Salpausselän tammikuun kisat. Vuosi oli 1958, samana vuonna Lahdessa järjestettiin myös maaliskuussa MM-kisat.

Seisoin siellä montun reunalla ja kuulin tutun äänen.
Aivan lähelläni Pekka Tiilikainen selosti kisoja radioon . Tunsin myös hänen ulkomuotonsa valokuvien perusteella, silloin vielä meillä ei ollut televisiota. Eipä olisi voinut paremmin onnistaa, kun sain niin hyvän selostuksen tapahtumista ensimmäisellä käynnilläni mäkikilpailussa.

Suomalaiset hyppäsivät tyylikkäästi, tiukka etunoja ja kädet tiiviisti sivulla kiinni housun sivusaumoissa. Muistan, että Helmut Recknagelilla oli erilainen tyyli, hänellä kädet olivat ojennettuina suoraan eteenpäin. Eino Kirjonen oli hieno mies, hän hyppäsi avopäin. Enää en muista kuka kulloinkin kisat voitti, mukavaa kuitenkin oli jos nimi oli suomalainen. Juhani Kärkinen ja Ensio Hyytiä taisivat voittaa MM kisoissa.

Mieleeni ovat jääneet myös Niilo Halonen ja Veikko Kankkonen. Pojilla oli sellaiset Suomi-pipot, tummansininen, valkoinen raita reunassa ja pikkuruinen valkoinen tupsunnysä huipussa. Ei silloin mitään tieteellisesti suunniteltuja laskettelupukuja ollut. Oli villapaita, hiihtohousut ja monot. Tuskin toimitsijat kävivät mittaamassa persuuksien liitokykyäkään, ketään ei diskattu pöksyjen takia, uskoo tämä. Kypäristä ei edes unta nähty.

Salpausselällä olen myös nähnyt elämäni ensimmäiset ilotulitukset. Mitään niin hienoa en ollut osannut edes kuvitella.

Näin sitä eläkeläisenä on mukava aikajanalla hypähtää edelliselle vuosituhannelle ja myhäellen muistella menneitä. Monet hienot nuorukaiset ovat näiden menneiden vuosikymmenien aikana kunniakkaasti puolustaneet suomalaista mäkikunniaa. Oletteko muuten laskeneet kuinka monen maan mäkivalmentaja tänäpäivänä kantaa taskussaan Suomen passia?

Pesupähkinät käyttöön.

Viimevuoden lopulla kyselin perjantaikerhossa, että oliko kenelläkään kokemusta pesupähkinöiden käytöstä. Yksi henkilö ilmoittautui. Hän on käyttänyt jo vuosia pesupähkinöitä, hän myös neuvoi mistä niitä voi ostaa. Tein siinä samassa lupauksen uudelle vuodelle.

Nyt on pyykkiä pesty pesupähkinöillä ja puhdasta on tullut.

Puhdistin pesukoneen ensin kirkkaaksi käyttäen koneen tyhjänä 95 asteen lämmöllä. Normaalisti pesen pyykkiä 40 tai 60 asteisessa vedessä. Nyt pesukoneen ikkuna on uudenkirkas ja rumpukin hohtaa puhtautta.

Käyttäessäni pesupähkinää en tarvitse mitään huuhteluaineita, pyykistä tuli pehmeää ja paljon entistä sileämpää. Sen huomasi erityisesti taatan paidoista. En käyttänyt kuivausrumpuakaan, koska meillä on pesuhuoneessa lattialämmitys. Säästyy sähköäkin, kun pyykit kuivuvat pienillä pyörillä varustetussa kuivaustelineessä pesuhuoneessa ja kesällä ulkona kuistilla.

Samoilla pähkinöillä voi pestä useamman koneellisen. Käytetyt pähkinät voi hävittää kompostoimalla.

Lisää tietoa löytyy Googlettamalla ja esim. täältä, annan asiantuntijoiden kertoa lisää.

Tästä nyt alkoi minun osuuteni Itämeren pelastamiseksi. Kuulostaa hienolta :)

Seuraavaksi aion selvittää mikä olisi luontoystävällinen tapa pitää wc-istuin hygieenisenä. Ne vessan pesunesteet tuntuvat rajuilta myrkyiltä.

Tietolähteeni mukaan pesupähkinää voi tilata netin kautta esim. Ruohonjuuresta. Tätä tietoa en ole tarkistanut.
Tämän meidän Samumme taata osti Itäkeskuksen Ruohonjuuresta. Hih, mammasta on tulossa viherpiipertäjä. Yes! Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Lääkitystä tehostettu

Taata kävi kaupassa ja toi Hannele mummun edellisessä postauksessani suosittelemia nuhalääkkeitä.

Ruohonjuuresta oli löytynyt inkivääriteetä ja kandeerattua luomu inkivääriä. Lasillinen teetä tuntui oikein hyvälle. Mutustelin lisäksi pari suikaletta tuota kuivattua inkivääriä. Melko vahva aromi, mutta nenäkin aukesi hetken kuluttua. Ensimmäinen makutuntemus tuosta kandeeratusta inkivääristä toi mieleeni kuusenkerkkäsiirapin, joka on tosin paljon miedompaa. Kuusenkerkkäsiirappia olen joskus keväisin keitellytkin, mutta nyt ei sattunut olemaan kotona yhtään pulloa. Hyvää nuhalääkettä sekin on. Nimet näkyvät paremmin, jos klikkaa kuvan auki.

Nuhanenä

Vuosikymmenen nuhaa on tässä nyt podettu jo monta päivää. Olosuhteiden pakosta olen joutunut syventymään nuhan syvimpään olemukseen. Toivottavasti tämä nuha nyt kattaa viime- sekä alkaneen vuosikymmenen.

Nuha alkoi heti kotiin tulomme seuraavana aamuna. Ensin se tuntui vain pieninä vilunvärinöinä ja tukkoisuutena. Istuin saali hartioillani tuoliini kutomaan ja varasin rasian ohuita kasvopyyhkeitä pöydälle viereeni. Pian oli kutimet laitettava sivuun, kun toisella kädellä jouduin pitämään liinaa nenäni alla. Pian olikin paperirasia tyhjä, oli siirryttävä paperinenäliinoihin. Tuotapikaa oli nenäliinapakettikin tyhjä ja nenä alkoi uhkaavasti punoittaa ja kirvellä. Bepanthentuubi toisessa ja nenäliina toisessa kädessä siinä sitten istuin surkeana, päätäkin alkoi särkeä. Ihmettelin, että mistä sitä niistettävää ainetta riittääkin noin paljon, tuotako täynnä pääni onkin. Siinä sitten hurahti nenäliinapakettikin tyhjäksi ja vielä yksi pinkka lautasliinoja samantien ( ei se punainen, jonka sain joulupaketissa). Oli siirryttävä järeämpiin keinoihin. Talouspaperirulla kainalossa olen siirtynyt paikasta toiseen monta päivää. Viikko tätä surkeutta on kestänyt ja nenästäkin nahka lähtee.

Eniten tässä hommassa harmittaa se, että tämä kurjuus on kokonaan omaa syytäni. Olisi vaan pitänyt joulumatkalle lähteä pakkaskengät ja ne ihanat Ruskovillan ohuet pitkät villahousut jalassa. Vaan kun ei, mikä ihme panikin minut valitsemaan ne sirot saapikkaat, joihin mahtui vain ohuet sukkahousut. Onneksi oli sentään pitkäthousut säärien suojana, kun hautausmailla lumessa kahlasimme. Olin jo unohtanut kuinka hyytävä vinkka siellä Auranrannoilla talvella pureutuu luihin ja ytimiin. Pakkasta oli vain pari astetta, mutta vilu siellä turhamaista mummelia puistatti. Eikä ne kenkätehtailijat ole vieläkään kehittäneet sellaista naistenkenkää, joka olisi päältä pieni ja sisältä tilava ;)

Olihan minulla mukana pitkäpunttisetkin ja ne sitten pelastivatkin pahemmalta katastroofilta seuraavina päivinä, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Nyt jälkeenpäin olen itseäni torunut tyhmyydestä, mutta enhän mitenkään voinut mennä hotellin joulupuurolle pakkaskengät jalassa, enhän? Olen nyt todistanut sen vuotavan nenäni avulla, että mitään ilmaston lämpenemistä ei ole tapahtunut. Suomessa on talvella villahousukelit.

Vuosikatsaus

Vuosi 2009 on ollut minulle vaiheikas ja rikastuttanut elämääni monella tavalla. Olen saanut elellä kohtuullisen terveenä, näitä iän tuomia kremppoja ei lasketa. Keväällä lapseni johdatti minut blogistanian ihmeelliseen maailmaan. Valokuvia olen uudella ikiomalla kamerallani ottanut vuoden aikana enemmän kuin tähänastisessa elämässäni yhteensä.

1. Tammikuussa matkustimme taatan kanssa Nerjaan syntymäpäiviä pakoon. Matkamme onnistui hyvin. Hotellimme oli ihan meren rannalla, pitkää hiekkarantaa oli kilometrikaupalla. Teimme pitkiä kävelyretkiä rannalla, nautimme tuulesta ja auringosta. Hyvällä mielellä muistelen tätä matkaa.

2. Helmikuussa päätimme viedä nuorimmat lapsenlapset D-vitamiinitankkaukseen Teneriffalle. Viikko kului lasten ehdoilla. Vietimme päivän eläinpuistossa, uimme meressä ja altaassa. Paistattelimme päivää aamusta iltaan. Yksi päivä oli varattu Tippanan hevosretkelle. Lähdin Tipin kanssa ylös vuorelle ratsutallille, emäntä tuli hotellilta hakemaan. Tipi pääsi ratsastamaan ja mamma odotteli tallilla ihaillen mahtavaa maisemaa alas kaupunkiin ja ylös kun katsoi, niin näki Teiden lumisen huipun. Toivon, että lapsille jäi matkasta mukavat muistot.

3. Maaliskuussa vietimme pääsiäistä. Kuukauden lopussa sitten avautuivat minulle "ikkunat" maailmaan. Sain avattua oman blogin. Olen suorastaan ahminut hienoja blogikirjoituksia ja aina loppuu päivä kesken, kun kaikkea ei ehdi lukea. Kuvat ja runot ovat ihania, osaisinpa itsekin. Alussa sain paljon apua blogiystäviltä, kiitos kaikille. Oma blogini on vaatimaton perusjuttu ja sellaiseksi se jääkin.

4. Huhtikuussa kuvasin ensimmäistä kertaa pähkinäpuun kukkia, ihmeellistä, niin pieni ja niin kaunis. Kiertelimme täällä metsäretkillä kuvaamassa kevään ensimmäiset kukat, vähitellen metsä alkoi viheriöidä, linnut lauloivat ja purossa vesi virtasi vuolaana ja kirkkaana. Miten se kevään herääminen kameran linssin läpi nähtynä olikin niin satumaisen kaunista.

5. Toukokuussa sain lapset ja lapsenlapset tänne aloittamaan pihaprojektia. Yhdessä päivässä he saivat kivipolun valmiiksi. Kiitos vielä kaikille rakkaille talkoolaisille. Kelpasi siinä mamman ja taatan koko kesä tassutella kaunista polkua kuivin jaloin. Pihaprojekti jatkui pitkin kesää ja jatkuu vielä ensi kesänäkin. Pihasta tulee mamman näköinen, maltan tuskin odottaa lumien sulamista ja uuden kasvun alkua. On niin ihanaa, kun kynsien alla on multaa.

6. Kesäkuussa teimme poikein kanssa laivamatkan Ruotsiin. Taata kävi poikien kanssa kiertoajelulla ja minä viiletin kirppareilla. Juhannuksen saimme viettää lasten kanssa maalla järven rannalla.

7. Heinäkuun kohokohta minulle oli Tallinnan laulujuhlat. Koskaan aikaisemmin en ole kokenut mitään vastaavaa. Minuun teki valtavan vaikutuksen ne iloiset onnelliset ihmiset, jotka marssivat läpi kaupungin laululavalle. Otin laulujuhlilta ja juhlakulkueesta yli yhdeksänsataa valokuvaa. Tein kuvistani monta kollasiakin, niitä on nyt myöhemmin ollut mukava katsella. Kiitos ystäville, jotka mahdollistivat minulle tämän ikimuistoisen elämyksen.

8. Elokuussa matkasimme Anja-ystäväni kanssa Berliiniin. Olin siellä ensimmäistä kertaa, nähtävää oli paljon. Blogissani olen jo matkasta kertonutkin. Tänä syksynä Berliini on ollut paljon esillä mediassa, kun muurin murtumisesta tuli kuluneeksi kaksikymmentä vuotta.

9. Syyskuussa kypsyvät karhunvatukat, marjat ja luumut. Omenoita ei kesällä tullut ollenkaan, ei edes kukkia keväällä näkynyt. Keräsimme kuitenkin sieniä ja metsämarjoja, pakastin oli kiitettävän turvoksissa. Vieläkään ei pohja näy, vaikka ahkerasti on marjoja syöty.

10. Lokakuussa teimme taatan kanssa retken Raumalle. Tapasimme blogiystävä Risusydämen. Olin niin ihastunut risulintuihin, että sellaiset oli välttämättä saatava meidän pihalle. Kiitos Risusydän, kun toit linnut ihan autollemme asti. Olet sinä taitava tyttö käsistäsi ja muodon taju on sinulla kohdallaan myös. Tekemiäsi lintuja ovat ohikulkijatkin ihailleet.

11. Marraskuun voisin jo nukkua talviunta, sitä pimeää ja märkää vesisateista kuukautta en ole koskaan rakastanut.
Pienen valonpilkahduksen synkkyyteen toi seurakunnan retki. Kävimme tutustumassa Vuosaaren merimieskirkkoon. Uusi moderni kirkko oli mielestäni kaunis ja hyvin toimiva. Olin suorastaan hämmästynyt, kun tässä taannoin jotkut ns. asiantuntijat jossakin TV-ohjelmassa mollasivat ja haukkuivat rakennuksen vimosen päälle. On se hyvä, että on vanha, eikä ole asiantuntija millään alalla. Saa nauttia näkemästään, eikä tarvitse myötäillä ketään. Turhantärkeät asiantuntijat saavat puolestani mennä sinne pippuria kasvavaan maahan. :)

12. Joulukuun pimeyteen kynttilät ja jouluvalot tuovat tervetullutta elämän välkettä. Taatan kanssa päätimme viettää toisenlaisen joulun. Minulle oli iso asia päästä viemään omaisteni haudoille kynttilöitä jouluaattona ja käydä lapsuuteni kirkossa jouluaamuna. Kiitos taatalle, että hän järjesti kaiken hienosti ja jaksoi vielä ajaa meidät turvallisesti perille huonossa kelissä.

Vuosi vaihtui

aurinkoisessa pakkassäässä. Lunta on tullut paljon. Pihan kasvit ovat peittyneet valkoiseen lumivaippaan.

Oli ihanaa herätä katsomaan talvisen luonnon kauneutta. Mennyt vuosi on tuonut surua ja tuskaa moniin koteihin ja eilinen murhenäytelmä Espoossa järkytti syvästi kansalaisia. Mitä voisimme tehdä, että alkanut vuosi toisi rauhaa ja rakkautta koteihin, eikä niin hanakasti tartuttaisi aseisiin.


Kuu pimeni osittain eilen illalla. Kameran kanssa pakkaseen uskaltautui taata.