Laitoin tämän uuden yöpaidan ensimmäistä kertaa koneeseen punaisten vaatekappaleiden kanssa, punaiset pyykit yleensä ovat eniten harmia tuottaneet aikaisemmin. Valkoiset raidat ovat edelleenkin valkoisia, ehkä tämä toimii. Värisiepparitilkku on nyt iloisen punainen, pesuaineita en käyttänyt, ainoastaan pesupähkinöitä.
Harmaa alukjaan valkoinen siepparitilkku oli vaaleiden kirjavien pyykkien kanssa samassa koneessa eilen, tulos harmaa.
Täältä löysin lisää asiaa värisieppareista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pesupähkinät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pesupähkinät. Näytä kaikki tekstit
lauantai 10. syyskuuta 2011
torstai 5. elokuuta 2010
Ruohonjuuri on "hovihankkijani". Pesupähkinät 6 kk.
Kirjopyykissä olen ollut pesutulokseen tyytyväinen. Pyykki tuoksuu puhtaalle, eikä tunnu kovan koppuraiselta, mitään vedenpehmennysaineita en ole käyttänyt. Yksi asia on minua hieman hiertänyt ja siihen hain apua nyt Ruohonjuuresta. Yleensä pesutulos on ollut hyvä, mutta minun omat puseroni, joissa on rinnuksilla ollut sitä "ruokalistaa" joskus näkyvillä, eivät olekaan puhdistuneet kokonaan. Sen siitä saa, kun tuo vartalo on vähän sellainen etupainotteinen. Yleensä ne hankalat tahrat ovat olleet niitä mausteiden (kurkuma, curry, ym.) aiheuttamia.
Tahrojen poistoon hankin nyt sappisaippuaa. Toivottavasti tämä poistaa harmitukseni.
Ensin olin tyytyväinen valkopyykinkin pesutulokseen, mutta sitten huomasin, että valkoiset kylpypyyhkeet olivat hieman tummuneet. Tähän ongelmaan sain avuksi Ecover-jauhetta, sen pitäisi olla ekologista valkaisuainetta, ei sisällä kloriittia. Katsotaan mitä tapahtuu.
En missään tapauksessa halua enää siirtyä takaisin vesistöjä saastuttaviin pyykkipulvereihin. Pidän pesupähkinän tuoksuisesta pyykistäni. Kahden aikuisen taloudessa pesupähkinöitä on kulunut 6 kuukaudessa n. puolikiloa, irtotavarana maksaa alle 19 €/kg. Isommassa perheessä luonnollisesti pähkinää kuluu enemmän.
Uusia luonto- ja ihmisystävällisiä tuotteita hankin myös. Ostin kivideodorantin ja uutta hiustenpesuainetta. Dödöä olen jo ehtinyt kerran käyttääkin ja hyvältä tuntuu. Tämä dödö ei haise rotanmyrkylle, vaan on täysin hajuton. Se ei estänyt helteessä luonnollista hikoilua, mutta hienhajua ei tuntunut. Super :)))))))
Shampoo on vielä kokeilematta, testituloksistani kerron sitten myöhemmin. Ehkä kuvaa klikkaamalla tekstinkin voi lukea.
Eilen oli palvelutalossa asuvan ystäväni nimipäivä. Kävin häntä tervehtimässä ja poimin pihaltamme kimpun kukkia tuliaisiksi. Kimpusta tuli kesäisen iloinen ja värikäs, niin oli tarkoituskin.
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Pesupähkinät käyttöön.
Viimevuoden lopulla kyselin perjantaikerhossa, että oliko kenelläkään kokemusta pesupähkinöiden käytöstä. Yksi henkilö ilmoittautui. Hän on käyttänyt jo vuosia pesupähkinöitä, hän myös neuvoi mistä niitä voi ostaa. Tein siinä samassa lupauksen uudelle vuodelle.
Nyt on pyykkiä pesty pesupähkinöillä ja puhdasta on tullut.
Puhdistin pesukoneen ensin kirkkaaksi käyttäen koneen tyhjänä 95 asteen lämmöllä. Normaalisti pesen pyykkiä 40 tai 60 asteisessa vedessä. Nyt pesukoneen ikkuna on uudenkirkas ja rumpukin hohtaa puhtautta.
Käyttäessäni pesupähkinää en tarvitse mitään huuhteluaineita, pyykistä tuli pehmeää ja paljon entistä sileämpää. Sen huomasi erityisesti taatan paidoista. En käyttänyt kuivausrumpuakaan, koska meillä on pesuhuoneessa lattialämmitys. Säästyy sähköäkin, kun pyykit kuivuvat pienillä pyörillä varustetussa kuivaustelineessä pesuhuoneessa ja kesällä ulkona kuistilla.
Samoilla pähkinöillä voi pestä useamman koneellisen. Käytetyt pähkinät voi hävittää kompostoimalla.
Lisää tietoa löytyy Googlettamalla ja esim. täältä, annan asiantuntijoiden kertoa lisää.
Tästä nyt alkoi minun osuuteni Itämeren pelastamiseksi. Kuulostaa hienolta :)
Seuraavaksi aion selvittää mikä olisi luontoystävällinen tapa pitää wc-istuin hygieenisenä. Ne vessan pesunesteet tuntuvat rajuilta myrkyiltä.
Tietolähteeni mukaan pesupähkinää voi tilata netin kautta esim. Ruohonjuuresta. Tätä tietoa en ole tarkistanut.
Tämän meidän Samumme taata osti Itäkeskuksen Ruohonjuuresta. Hih, mammasta on tulossa viherpiipertäjä. Yes! Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
