Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nallet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nallet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. lokakuuta 2009

Kansainvälinen nallepäivä 27.10.

Olen kerännyt jo vuosia nalleja. Tuon niitä matkoiltani muistoksi ja osan olen saanut ystäviltäni. Kirppareiltakin on moni nalle mukaani lähtenyt. Kuvailin tuossa muutamia nallukoita näin nallenpäivän kunniaksi.



Tämä nalleneiti hienossa olkihatussaan on muuttanut meille Itävallasta.



Tämä nalle onkin ollut lasten suosikki, melkein puhki hellitty.



Lapset joskus laskivat, että yli sata nallea asustaa kaapissa.



Entisessä kodissamme nallet asuivat vinttikamarissa, siellä viihtyivät lapsetkin hyvin.



Näin iloinen väritys voi olla vain nallella.



Kaikkia en jaksanut kantaa perhekuvaan. Jäähän sitten seuraavaan nallepostaukseenkin jotain.



Tästä kuvasta tuli hieman tumma, mutta hug-nalle on niin veikeän näköinen, pakko ottaa mukaan.


Nallet ovat niin ihania. Kerran serkkupoikani katseli nallejani ja sanoi ehkä viisauden. "Lapsena olisit iloinnut yhdestäkin nallesta". Kaipa se sitten sitä on, että joskus on jotain valille jäänyt. Ei silloin sota-aikana mitään leluja lapsille ostettu köyhissä perheissä.

Tässä vielä lisää nallukoita. Täytyi laittaa kollaasiin, kun tuo yksittäisten kuvien siirto blogiin on niin työlästä minulle.


Posted by Picasa