Mamman maailma: syyskuuta 2023

lauantai 30. syyskuuta 2023

Syyskuun viimeinen päivä.

Ennätyslämmin syyskuu, monet kukat jatkavat vielä kukintaa.

Jorini on vanha pihaperenna, jonka juurimukulat on nostettava talveksi kellariin.

Basilikan kukkia en muista ennen nähneeni, ei ainakaan meidän pihassa. Basilikaruukku on ostettu keväällä keittiön ikkunalle, siirsin harvaksi napsitun ruukun kasvihuoneeseen, siellä se innostui uudelleen kasvamaan ja nyt kukkii näin kauniisti.Vieläkin tunnen sen tuoksun, kun vähän ravistelin oksia.

Vielä yksi keltainen.

Neilikkaruusu halusi tehdä kesän viimeisen kukkatertun.

Syysleimu, tämä siniliila ei tuoksu niin hienosti kuin valkoinen lajike.

Palavanrakkauden siemenet ovat kasvaneet noissa kauniissa ruukuissa. Tänä syksynä kukaan ei ole näitä siemeniä kerännyt talteen. Ehkä linnut voivat käyttää niitä ravinnokseen?

Tätä hernekasvia olen pitkin kesää repinyt kukkapenkeistä pois, joku sitkeä yksilö vielä sinnittelee ennen pakkasten tuloa.

Monia, monia vuosia olen kasvattanut tätä pelakuuta ikkunalaudoilla. Tuskin raskiin niitä tänäkään syksynä kompostiin heittää.

Karjalanneito häikäisee punaisuudellaan, on kukkinut runsaana koko kesän.

Tästä on mennyt lehtokotilo. Tänä kesänä menetin taistelun kotiloita vastaan, Näitä ei pysäytä mikään. Ankat, kuulemani mukaan, tykkäävät näistä nilviäisistä. Lainaisikohan joku ankkojaan tänne muutamaksi päiväksi? Kallionauhus on kotilon erityistä herkkua, samoin kuunliljat.

Hiljalleen tässä yritän valmistella pihaa talvikuntoon, vielä ei ole kiire kun lehdet ovat vihreinä puissa ja pensaissa. Näissä pihatöissä ei mitään hohtoa enää ole kun yksin yritän jotain puuhailla. Totunkohan ollenkaan tähän yksin olemiseen? En istuta lisää kukkasipuleita, ostanko tammikuussa siemeniä, tuskinpa vaan, tällä hetkellä ei kiinnosta.

Vanhusten viikko alkaa huomenna, katson löytyykö jotain kiinnostavaa ohjelmaa, ikää ainakin on tarpeeksi. Keskiviikkona olisi arkilounas, se järjestetäänkin leirikeskuksessa kun seurakuntatalo on suljettu homeongelman takia. Sinne Särsjärvelle en omalla "ferrarillani" voi lähteä, liian pitkä matka kävellä.

Huomenna on messu kymmeneltä kirkossa, sinne on lyhyt matka ja tuttu tie.

keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Apteekki ja kauppa, sinne nyt.

Pradaxat loppuvat sunnuntaina, niitä on nieltävä aamuin illoin. On työnnettävä ferrari pihalle ja menoksi.

Kassi, Kela-kortti, pankkikortti, avaimet, kamera ja vesipullo. Lämmin päivä, tähän reissuun menee ainakin se tunti, ellei sitten kaksi.

Nyt iski paniikki, saankohan kutsua menopeliäni ferrariksi? Vai tuleeko Maranellosta nootti? No, minkäs teet kun tämän punaisen aparaatin ensimmäisen kerran näin, niin "ferrari", se minulle oli. Eihän omassani muuta yhteistä oikean Ferrarin kanssa ole kuin neljä pyörää, kaunis punainen väri ja vauhti, tietenkin.😉

Ferrari nyt vaan on suosikkini. Olemmehan puolison kanssa katsoneet F1-kisoja yhdessä jo vuosikymmeniä. Kisojen katsominen loppui nyt minulta, kun en voi itselleni maksukanavia kustantaa. Toivottavasti puoliso siellä toisessa ulottuvuudessa vieläkin pystyy F1-kisoja seuraamaan.

Miten joku näin kaunis voi olla myrkyllinen. Täällä tien poskessa näitä kasvaa oikein sukukunnittain.

Näin se matka sujuu, pysähdyn välillä kuvaamaan, vedän ferrarissa jarrut kiinni ja istun nauttimaan pari hörppyä vettä pullosta.

Tästä kun kirkon luota käännyimme oikealle olimme jo melkein kotona. Puistolehmusten tuttu muoto on painunut alitajuntaan, se on kuin sokeritoppa, suippo latva. Ropsahti pieni sade, on kiiruhdettava kotiin. Tossua toisen eteen, hopi, hopi.

Ihme, ettei minun ferrariini ole kehitetty avatun sateenvarjon telinettä, pitäisi olla kolme kättä. Annan ilmaisen vinkin suunnitteluinsinööreille.

Aikaisemmin mies aina katsoi uudet blogipostaukseni. Hän toivoi, että kuvien lisäksi kirjoittaisin enemmän tekstiä. Päiväni vaan ovat niin toistensa kaltaisia, että mistä ihmeestä voisi jutun juurta keksiä. Omia hassuja sattumuksia tosin tapahtuu harva se päivä, hukkaan tavaroita, unohdun lukemaan nettiuutisia pitkäksi toviksi vaikka olin suunnitellut tekeväni jotain hyödyllistä. Illalla sitten saatan nukahtaa TV:n äärelle, ja ihmettelen mihin se tämäkin päivä on minulta kadonnut, vastahan oli aamu.

Huomenna tyhjennetään talviomenapuun viimeiset omput, onneksi apua on tulossa.

tiistai 26. syyskuuta 2023

Päivä ja hetki kerrallaan.

Olen tullut ulos talosta, kiitos punaisen "ferrarini", uskallan jo vähän kirkkoa kauemmaksi lähteä.

Tien varret ovat pellon reunaan asti täynnä voitatteja. Huikea tattivuosi.

Vakio kuvauspaikkani, puna-keltainen talo vaan on piiloutunut rantapusikon suojaan.

Olen kuitenkin näkeväni tuossa joen peilissä pienen enkelin, joka työntää suurta pilveä edellään. Päivä silloin oli hyvä ja seesteinen, menetyksen tuska ei tuntunut enää niin pahalta kuin muutamaa päivä aikaisemmin.

Toinen kuukausi yksinäistä eloa oli jo alkanut, mutta sopeutuminen ja asiantilan hyväksyminen oli vielä kaukana edessä, ei näköpiirissä ollenkaan. Kotiaskareiden ja virallisten asioiden selvittely on vienyt useina päivinä ajatukset todellisuuteen, mutta sellaisiakin päiviä on ollut, etten olisi halunnut tai jaksanut ollenkaan nousta uuteen päivään.

Oli sekin päivä jolloin kuuntelin ja kelasin uudestaan ja uudestaan Anki Lindqvistin laulua kuolleesta rakastetusta. Laulussa on niin paljon sanoja, joihin voin samastua. Itkin ja tunsin olevani suruni syvimmässä alhossa, mutta tästäkin on selvittävä. Päätin keskittyä niihin hyviin ja rakkaisiin muistoihin, joita minulla on runsaasti sydämeeni tallennettuna.

Surua ja kaipausta tunnen kuolemaani asti, mutta tämä minulle määrätty elämä on elettävä loppuun asti kunnioittaen kohtaloa, joka on osakseni tullut.

Me olimme Veijon kanssa perhe, johon kuuluivat lapseni ja lastenlapset. Meille kaikille suru on yhteinen, saamme tukea toisistamme. Elämä kuitenkin jatkuu, maaliskuussa perheeseen on tulossa uusi pienokainen, ensimmäinen neljättä sukupolvea. Täällä kohta isomammalle "junasukat" puikoille.

Uskomattoman lämmin syyskuu on ollut.

Text-to-speech function is limited to 200 characters

Options : History : Feedback : DonateClose

lauantai 16. syyskuuta 2023

Joka vuosi tähän aikaan.

Kun kallionauhus kukkii, kamera on kaivettava esille.

On se vaan niin kaunis tuo amiraaliperhonen.

Amiraalin isäntäkasvi Suomessa on nokkonen.

Tästä tuli hauska, kun tuo kimalainen kiirehti myös kuvattavaksi.

Kaikista öttiäisistä suloisin näyttäisi olevan tämä raitaturkkinen ahertaja.

Kimalaisten helyttävä olemus on inspiroinut kautta aikojen säveltäjiä, runoilijoita, taiteilijoita ja tietenkin meitä blogiin valokuvaavia amatöörejä.

Tavallisesti täällä samaan aikaan näkyy myös neitoperhoja, mutta ei nyt. Yksi kiitäjä kuitenkin lennähti paikalle. Tarkempaa nimeä en tiedä.

Kiire tuntui olevan, siivet räpyttivät vimmatusti.

Koko ajan oli vauhti päällä. Amiraali asettui välillä rauhallisesti kuvattavaksi, toisin kuin kiitäjä ja sitruunaperhonen, josta en saanut kuvaa ollenkaan.

Vielä amiraali näytti siipiensä alapinnankin. https://luontoportti.com/t/867/amiraaliperhonen

Olen unohtanut miten linkki kopioidaan blogiin.😕 On aloitettava opiskelu alusta.

Hyvää viikonloppua!

torstai 7. syyskuuta 2023

Tähän on tultu

Saanko esitellä, nykyinen kulkupelini. Hieno punainen "ferrari", kelpaa sen turvin nyt köpötellä uimahallille, kirkkoon, kauppaan ja muutoin vaan lenkille. Jalkani toimivat vielä ihan hyvin, mutta tuo pumppu ei suostu enää normaaliin tahtiin, ei sitten millään. Pulssi lähtee välillä laukalle ja hetkessä taas alle normaalien sykkeiden. Siinä kohdassa alkaa silmissä mustenemaan ja olo tuntuu huteralta, "ferrarissani" on penkki ja jarrut. Hetkeksi istutaan rauhassa miettimään maailman menoa ja taas eteenpäin, niinhän se on maailman tarkoitus, eteenpäin. Tuo sarvellinen komeus on lainassa terveyskeskuksesta, siinä kulkee mukavasti korissa uimavermeet ja kauppakassi. Kiitos omalääkäri. Entä jos sataa lunta? Siitä otetaan selvää sitten parin kuukauden kuluttua.

Eilen seurakuntatalolla tarjoiltiin arkilounas, näin tapahtuu kerran kuukaudessa. Ruoka oli hyvää ja hinta nimellinen. Kiitos emännille. Ruokailun jälkeen olisi ollut pieni hartaushetkikin, mutta jouduin tällä kerralla lähtemään kiireesti kotiin kun odottelin tärkeää puhelua. En halunnut siellä kirkonmäellä pajattaa kännyllä omia finanssiasioitani. Yleensähän minulla nykyään on aikaa myös sanan kuulolle.

Toki niitä kiireellisiä töitäkin olisi, vaikka muille jakaa ja jaettavahan ne onkin. Harava ja talikko ei nouse enää entiseen malliin. Jo viime talvena kolanvarteen hälytettiin nuoria voimia apuun, kun puolisokin oli liian sairas.

Marjat on tältä vuodelta kerätty rastaat avustivat viinimarjojen kanssa ja supikoira rohmusi karviaiset jo puoli raakana. Kasvihuoneessa tomaatit voivat huonosti kun en jaksanut tarpeeksi vettä kantaa, oli niin paljon muuta ajateltavaa. Kun viimein elokuun lopulla saatiin vähän vettä taivaalta, niin puut ja pensaat riehaantuivat kasvamaan, kohta täällä tarvitaan metsuria.

Syksy saa tulla.

keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Siunaus

Puolisoni on siunattu läheisten läsnä ollessa.

Olen nyt luovuttanut rakkaan Veijo-puolisoni Jumalan haltuun.

Toiveeni oli, että siunaustilaisuudessa kanttori Marjaana Turunen laulaisi tämän Anna-Mari Kaskisen kirjoittaman laulun, ja näin tapahtuikin.

Lainaan tämän laulun sanoja, koska Anna-Mari Kaskinen on niin hyvin osannut sanoittaa sen hetkisiä tunteitani.

"Ota hänet vastaanSuuri, pyhä JumalaOta hänet vastaanKaipaavia lohdutaOta hänet vastaanTaivaan kotiin avaraanOta hänet vastaanIloon loppumattomaan

Ota hänet vastaanTuuli hiljaa puhaltaaOta hänet vastaanVirta kantaa kulkijaaOta hänet vastaanRantaan suuren rauhan maanOta hänet vastaanKotisatamaan

Ota hänet vastaanMeillä on niin ikäväOta hänet vastaanMurheellisten ystäväOta hänet vastaanSilta yli pimeydenOta hänet vastaanSyli rakkauden"

***

Veijon siunaustilaisuudesta on jo kulunut kuukausi ja vuosi siitä kun hän sai sen pysäyttävän syöpädiagnoosin, en ole jaksanut blogia päivittää.

Ensimmäinen viikko Veijon kuoleman jälkeen oli tähänastisen elämäni kauhein, monena päivänä ajattelin, että tätä en kestä, en jaksa. Voiko suruun kuolla?

Päivä kerrallaan on menty, suru on takertunut tähän taloon. Kaikki täällä kotona muistuttaa hänestä, on niin paljon sellaisia asioita joista haluaisin vielä kysyä, mutta en enää saa vastausta. Vielä keväällä meillä oli toiveita paranemisesta, kylvimme siemenet ja istutimme kukat. Sato on jäänyt minun huolekseni ja ilokseni. Miten ihmeessä osaan iloita yksin, kun puolet minua on pois.

Tapasin tänään seurakuntakodin arkilounaalla henkilön, joka tuli esittämään osanottonsa suruuni. Hän on ollut blogini lukija aikaisemmin. Hänen kohtaamisensa antoi minulle uutta voimaa ja rohkeutta kertoa tuntemuksiani täällä blogissa. Olen varmaankin kadottanut lähes kaikki entiset blogiystäväni tämän vaikean vuoden aikana. Blogi taitaa jo ollakin vanhanaikainen, kun on nuo uudet "Instrat" ym. joissa ihmiset jakavat kuviaan ja mielipiteitään.

No, ei se mitään. Ehkä huomenna kerron millä keinolla tänään pääsin sinne seurakuntatalolle.