tiistai 17. heinäkuuta 2018
Helteisen päivän kukkia.
Juoruissa on vain kolme terälehteä, riittää hyvinkin kun ovat näin kauniita.
Tämän kukan sain sipoolaiselta ystävältäni, hän toi taimen laukussaan Ruotsista. Terveisiä Sipooseen.
Harjaneilikkaa tässä pihassa kasvoi jo entisen emännän aikoina.
Tämä on hauska kun samassa tertussa on kahden värisiä kukkia.
Myskimalva, valkoinen - Malva moschata `Alba`, tuli pienenä alkuna entisen kodin pihasta.
Puistoruusu 'Robusta' – Rosa 'Robusta' (modern buskros), avasi tänään ensimmäisen kukkansa.
Neilikkaruusu kukkii alkuun päästyään koko kesän.
Ison hirvenjuuren ja harmaamalvikin taimet olen saanut ystävältäni Anjalta Porvoosta.
Harmaamalvikki (Lavatera thuringiaca), ei tykkää siirtelystä. Täälläkin se voi ensin huonosti, mutta nyt näyttää kotiutuneen. Ensi kesänä tällä paikalla kasvaakin jo hieno ja vahva malvikki. Uskoo tämä.
Terveisiä vaan Porvooseen, hengissä ollaan.
Kellot ovat ihania, niitä meillä onkin montaa sorttia, sinisiä ja valkoisia.
Satama-altaan soutajia. Poikasia oli viisi, aina oli joku sukeltamassa.
Luulisin näissä kuvissa olevan isokoskeloperheen, äiti ja lapset.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi miten upeita kukkakuvia Unelma, nuo värit:) Millä kameralla kuvaat?
VastaaPoistaJa suloisia nuo pikku isokoskelot:)
Helpotusta helteisiin Unelma.
Tällä helteellä kukat kukkivat nopeasti. Päivän pari hehkuvat ja sitten valmistautuvat kypsyttelemään siemeniä. Canonilla olen kuvaillut, ainakin valoa on nyt riittämiin.
PoistaOlen katsonut uutisista, että siellä teilläkin lämpöä piisaa. Ihan juten Jaelilla ja mulla. Tätä on nyt kyllä ihan omiksi tarpeiksi.
VastaaPoistaKauniisti kukkii! Malvat ovat erityisen kauniita ja eriityisesti tuo harmaamalvikki. Ja voi noita isokoskeloita. Voiko hellyttävämpää olla.
Yritetään jaksaa näitä lämpöjä. Meillä helpottaa syyskuun alussa. Elokuu on kuukausista tukalin.
Meille onkin jo luvattu viikonlopuksi vähän sateita, ehkä ilmakin viilenee. Mieluummin lämmintä kuin pakkasta. Uiminen virkistää.
PoistaOlet varmaankin saanut vettä kukkasillesi kantaa, kun ovat noin kauniita ja freesejä näissä helteissä.
VastaaPoistaNäin on, onneksi joki on lähellä.
Poista