tiistai 14. maaliskuuta 2017

Muisti-infoa kirjastossa.


Osallistuimme tänään kirjastossa Päijät- Hämeen Muistiyhdistys ry:n järjestämään tilaisuuteen.


Mitään luentoa ei ollut, saimme henkilökohtaisesti kysellä mieltä askarruttavista asioista. Painotuotteita keräsimme kotilukemiseksi kiinnostuksemme mukaan.


Näillä  ohjeilla pärjää jo ensi alkuun.


Tämä ( i ) lause on minulle oikein mieluisa, siksi haluankin tallentaa sen tänne blogiin kun irralliset prosyyrit helposti katoavat.

"Normaali ikääntyminen ei vie muistia eikä kykyä uuden oppimiseen. Heikentyneen muistin taustalla on aina jokin syy, joka tulee selvittää."

Siis vanha sanonta; "Oppia ikä kaikki" , pätee edelleenkin. Hauskempi on tämä; "Vanhakin koira oppii uusia temppuja".

Mitä tästä opimme, ennakkoon ei kannata huolestua muistamisestaan, siitäkin huolimatta että ikätovereista moni jo onkin muistojensa tuolla puolen. Kannattaa pitää huolta itsestään ja perheestään, terveistä elintavoista. Jos kuitenkin sairastuu, niin apujakin löytyy, rohkeasti vaan lääkäriin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Elämä on arvokasta kuitenkin.

Kohtalomme ei aina mene omien toiveiden ja odotusten mukaisesti, mutta iloitaan tästä hetkestä ja luotetaan siihen että elämä kantaa.

8 kommenttia:

  1. Siinä olikin hyödyllinen tapahtuma:) Ja muistia on hyvä huoltaa,bloggailukin on sellaista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on Jael. Yritän taas innolla huoltaa muistiani bloggaillen.

      Poista
  2. Kiinnostava ja hyödyllinen tapahtuma. Olen myös käynyt muistiyhdistyksen tilaisuudessa ja sieltä sai paljon ohjeita. Olen kiitollinen siitä, että äitini (pian 90 vuotta), joka asuu luonani, niin hänellä ei ole muistisairautta.
    Mukavaa kevään jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvinainen, hienoa, että olet saanut pitää äitisi luonasi. Onnea teille molemmille.

      Poista
  3. Muistia kannattaa pitää yllä niin kauan kuin voi, jos sairaus iskee niin sille ei sitten voi mitään. Oppia voi, mutta olen huomannut, että mieleen painamisessa muisti kyllä on kummasti lyhentynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppimiseen ehkä menee enemmän aikaa nyt vanhempana. Keskittymiskykyä pitäisi myös harjoitella. Minulle käy joskus niin että lähden touhukkaana keittiöstä olohuoneeseen tai jonnekin ja sitten en muistakaan mitä tulin hakemaan. On palattava lähtöpisteeseen. :-)

      Poista
  4. Olipa hyvä lukea, että normaali ikääntyminen ei vie muistia, eli nyt sitten vain pidetään itsestämme huolta!
    Kiitos sulle Unelma, että jaksat käydä blogissani, se tuo mulle iloa!
    Mä koitan täällä lääkärien kanssa saada selville, mikä aiheuttaa mulle jokapäiväistä päänsärkyä.
    Nyt olen käynyt fysikaalisessakin ja tehnyt liikkeitä kotonakin, jos vaikka johtuisivat niskoistani.
    Röngtenkuvissa ei kuitenkaan mitään hälyyttävää löytynyt.
    Itse olen edelleenkin sitä mieltä,että päänsärky johtuu verenpainelääkkeistä, mutta se on sitten eri asia, jos lääkäri ei ole samaa mieltä!??
    Teille sinne hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli todellakin mukava tieto, että ikä ei itsessään automaattisesti vie muistia.

      Tuo sinun päänsärkysi kuulostaa kamalalta. Voisikohan sitä verenpainelääkettä kokeilla muuttaa toiseen merkkiin?

      Poista