Aili-lapasten neule on helppo ja hauskan näköinen. Helppo oppia ulkoa ei tarvitse montaa kierrosta mallipiirrosta seurata. Ohjeen löysin täältä.
*
Olen taas lukenut pitäjäläisten postauksia Facebookista. Kaikille yhteinen huoli on terveyskeskuksen vuodeosaston sulkeminen. Tänään oli uutta toivoa antava uutinen liikkeellä, ehkä saammekin pitää vuodeosastomme.
Päivänkohtainen huoli on 01.12. karanneesta koirulista. Koira on nähty eri puolilla pitäjää, mutta se ei ole antanut ottaa itseään kiinni. Nyt on laitettu loukkuja ja ruokahoukuttimia, toivottavasti kiinniotto nyt onnistuu. Omistajilla on suuri huoli. En yhtään ihmettele kun itsekin käyn aamulla ensimmäiseksi katsomassa naamakirjasta josko olisi hauveli saatu onnellisesti kotiin.
*
Meillä on nyt molemmilla joulutukat valmiina, Auli- parturi/kampaajamme sai meistä oikein siistin näköisiä. Joulu voi tulla.
*
Illalla viemme postiin muutaman joulukortin sellaisille vanhoille ystävillemme joilla ei nettiä ole käytössä. Eilen vietiin joulukorttirahoilla hankittu joulupaketti kunnantoimistoon.
*
Pitäjäläisten omilla sivuilla on yksi hieno idea, jolle toivon hyvää menestystä. Uskoisin tällä idealla olla käyttöä muuallakin Suomessa. Kopioin kirjeen tähän kun sivut ovat suljetut, en tiedä toimisiko linkki.
"Huippu idea!!
Alakoululle hankimme lahjoituksina valkoista/mustaa siistiä vaatetusta/juhlavaatetta. Esim. Kauluspaidat, suorathousut, tyttöjen valkoiset/mustat paidat. (Koot 1-5lk.) Jotta saisimme koululle oman pienen varaston ajatellen mm. Lucia-esitys, Adventti-esitys ja itsenäisyyspäiväjuhla. Koululta saisi tuolloin juhlavaatetta lainaan, jos kotoa ei löydy. Kenenkään ei tarvitse lähteä hankkimaan vartavasten! Koululla onnistuu vaatteiden käytön jälkeen pesu ja säilytys.
Puhuimme myös, että lapsiperheillä olisi tulevaisuudessa mahdollisuus
lainata juhlavaatetta koululta, niin juhliin kuin esim. hautajaisiin.
- Kunhan saamme ensin kasaan jotain.
Lahjoitukset voi toimittaa suoraan alakoululle tai ottamalla vanhempainyhdistykseen yhteyttä, toimitus onnistuu myös meidän kautta."
Idea on todella hieno. Lapset kasvavat vuodessa mahdollisesti useita senttejä, tuollaiset juhlavermeet jäävät usein yhteen käyttökertaan. Kaikilla vanhemmilla ei ole varaa ostaa monia juhlavaatekertoja esim. perhepiirissä tapahtuviin juhliin. Hieno idea on lainata vaatteita koulusta. Yhdenkään lapsen ei tarvitse jäädä kotiin puuttuvan juhla-asun takia.
En laita tähän yhteyshenkilön nimeä koska en ole häneltä lupaa kysynyt. Toivoisin kuitenkin, että tämä hieno idea leviäisi eteenpäin kun kaikki tiedämme valtakuntamme taloudellisen tilanteen kaikkine säästöineen ja leikkauksineen. Annetaan hyvän kiertää!
- Kunhan saamme ensin kasaan jotain.
Lahjoitukset voi toimittaa suoraan alakoululle tai ottamalla vanhempainyhdistykseen yhteyttä, toimitus onnistuu myös meidän kautta."
Idea on todella hieno. Lapset kasvavat vuodessa mahdollisesti useita senttejä, tuollaiset juhlavermeet jäävät usein yhteen käyttökertaan. Kaikilla vanhemmilla ei ole varaa ostaa monia juhlavaatekertoja esim. perhepiirissä tapahtuviin juhliin. Hieno idea on lainata vaatteita koulusta. Yhdenkään lapsen ei tarvitse jäädä kotiin puuttuvan juhla-asun takia.
En laita tähän yhteyshenkilön nimeä koska en ole häneltä lupaa kysynyt. Toivoisin kuitenkin, että tämä hieno idea leviäisi eteenpäin kun kaikki tiedämme valtakuntamme taloudellisen tilanteen kaikkine säästöineen ja leikkauksineen. Annetaan hyvän kiertää!
Ompa lämpimän näköiset lapaset. otin mallim talteen, jos sitten joulun jälkeen kun taas kutimeni esille otan kutoisin tuollaiset itselleni.
VastaaPoistaMonalaisia muutoksi on taa uutena vuotena edessä eripuolilla. meillä oli iso muutos noissa terveyskeskus asioissa tämän vuoden alussa.
Oikein rauhaisaa ja hyvää joulun odotusta!
Tätä mallia oli kiva kutoa, laitoin jo uuden parin puikoille.
PoistaIhanat lapaset!
VastaaPoistaMinun iso-mummo teki samannäköisiä lapasia joskus.
Kivaa keskiviikkoa!
Vanha malli, parempi kuin pussillinen uusia. :-)
PoistaHarmi tuollaiset säästöt kun kaikkea karsitaan,kuten noita vuodepaikkoja:( Ja toivottavasti koiruli löytyy,sillä on varmasti kamalan kylmä ulkona;ymmärrän omistajan huolen.
VastaaPoistaIhanat vantut,olet niin taitava:)
Onneksi nyt ei ole kova pakkanen -1 astetta. Kävin taas katsomassa olisiko koira jo saatu kiinni, mutta ei ollut uutta tiedotetta.
PoistaHuippuidea on todella huippu. Idean voisivat monet muutkin koulut tai vastaavat omia itselleen.
VastaaPoistaMeidän kylillä kiertelee kaunis kissA ilman kotia. Ei löydy omistajaa.
Kutominen on kiva harrastus. Lapasesi ovta lämpimät, kun kudot kahdella langalla kuvion. Kauniit myös.
Minäkin pidin tuota koulun ideaa hienona. Toivottavasti vaatevarastoa nyt kertyy tarpeeksi.
PoistaKutominen on mukavaa, olen kutonut tai virkannut kuusivuotiaasta alkaen.
No onpa todella hyvä idea tuo vaatteiden keräys koululle.
VastaaPoistaJa Aili-lapaset ovat suloiset ja hyvin suomalaisen väriset; sinistä ja valkoista.
Idea on hyvä, toivottavasti se myös saadaan toimimaan.
PoistaHyvää idea toivottavasti toisetkin ottavat mallia.
VastaaPoistaKyllä on kauniit vanttuut.
siunausta teille.
Kiitos, sylvi.
Poista