perjantai 9. syyskuuta 2016
Yksin kotona
Postilaatikosta löytyi ilmoitus saapuneesta paketista. Siirsin kirjeen sivuun odottamaan autokyytiä. Olen tällä viikolla ollut yksin kotona kun mies on sukuloimassa Kokkolassa. Uteliaisuus kuitenkin voitti, päätin lähteä R-kioskin postiin tyyliin tossua toisen eteen. En muista tilanneeni mitään, enkä ruksanneeni "olet jo voinut voittaa" kuponkeja.
Kauniimpaa syyspäivää ei voi olla olemassakaan. Aurinko paistoi ja muutamat pilvenhattarat purjehtivat taivaalla.
Kävin sankarihaudoilla, siellä kukat kukkivat vielä kesäisen runsaina.
Pieni levähdyspaikka houkutteli istahtamaan hetkeksi.
Jatkan matkaa sillalle, vielä kuva kauniista kirkosta ja joesta.
Vanhan pappilan kivinavetta.
Tienvarren viimeisiä syyskukkia.
Paketti on nyt kotona ja avattuna. Olipa yllätys.
Elokuun lopulla olin kirjoittanut palautetta tai oikeastaan kysymyksen Eskimolle. Gluteeniton ruokavalioni vaatii leipomaan kotona kahvi- ja teeleipiä. Tarjontaa täällä kaupoissa on rajoitetusti ja tuotteet ovat melko arvokkaita. Olen harmistunut ostamiini muffinsivuokien ominaisuuksiin, niihin tarttuu kaikki kiinni. Hyvää kakkutaikinaa menee hukkaan kun sitä ei itkemälläkään saa irti paperista.
Kysyinkin tehtaalta miksi osataan tehdä tarttumatonta leivinpaperia, mutta leivosvuoat ovat tarttuvaa voipaperia.
Sain pitkän kirjeen vastauksena, siinä todettiin ettei leivinpaperia saa vekattua leivosvuoaksi.
Arvostan tätä Fredman yhtiön vastausta palautteeseeni, minulle olisi riittänyt pieni viestikin. Tämä paketti antoi hyvänmielen. Ohjeitakin sain yllätyskirjeessäni. Tuo kuvan avatun rasian kartonkinen vuoka on tukevan tuntuinen eikä vaadi voitelua. Sitä kokeilen mielelläni. Tavallisesti paistan kuppikakut silikoonivuoissa, mutta joskus olisi kiva laittaa vierasvaraa nättiin vekattuun vuokaan.
Sain juuri puhelun, hän on jo tulossa kotiin Keuruun maisemissa.
Yksin ei ole mukavaa kun on tottunut yhdessä asumaan. En sentään tehnyt samoin kuin vanha opettajatar, joka oli yksin saaressa mökillä. Hän levitti pyykkinarulle miesten vaatteita ja vei isot miesten saappat portaalle. Jätti ikkunaverhot yhdestä kohdasta auki, siitä näkyi nojatuoliin huolettomasti heitetyt miehen paita ja pöksyt. Se oli sitä aikaa kun saareen oli pudotettu desantteja. Hyvin oli toiminut Ilma Ellenin varotoimet kun vielä vuosien jälkeen tapauksesta minulle kertoi.
En ole levitellyt farkkuja ja isoja crokseja ympäriinsä, valoja sentään sytyttelin normaalia enemmän, eli jätin eteisen lampun palamaan yöksi. Oikeasti en pelännyt oli vaan muutoin orpo olo.
Keittiössä jo odottavat leipomistarvikkeet, kotiintulokahveille tuoretta omenapiirakkaa.
Ps. Terveisiä Kuhmoisiin, " Perästä kuuluu sanoi torventekijä ".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
No, olipa kiva kun muistivat paketilla ja ehkä meni vinkkiä kumminkin tuotekehittelyyn! Nyt vanhempana olen oikein tykästynyt yksinoloon. Lauantaina saankin kai olla yksin. Sitä kuitenkin aikatauluttaa omia tekemisiään toisenkin mukaan ja sitten ei tarvi. Pieni vapauden lisä...
VastaaPoistaPaketti oli kiva yllätys. Minulle yksin oleminen ei tunnu hyvältä. Pärjään kyllä, mutta "kaksin aina kaunihimpi" sanoo vanhakansa.
PoistaKivan ylläripaketin saitkin. aikoinaan kun minigrip pusseja mainostettiin että pitää suunsa kiinni, niin yhdstä erästä halkesi sivu joka pussista. lähetin tehtaalle pussin ja kerroin että sulkee kyllä suunsa mutta sivuaan ei. Sain sitten monen vuoden pakaste puussit paluupostissa runsaiden pahoittelujen myötä.
VastaaPoistaOmpa siellä kauniit maismat joita olet kuvannut.
Tuohon yksinoloonkin tottuu, kun on pakko, nyt 10 vuoden kokemus tuli jo täyteen.
Täällä on aina kaunista kesällä ja talvella, kun on tuo joki ja järvet.
PoistaOi, miten ihanan kesäistä vielä onkaan!
VastaaPoistaJa upea paketti, hienoa!
Nuo Ilma Ellenin varotoimet kuuulostavat ihan hyviltä, jos sellaisille on tarvis.
Aurinkoista syksyn jatkoa!
Kesä jatkuu vielä.
PoistaPakettiyllätys oli kiva.
Ilma Ellen oli hyvä tyyppi, muistelen häntä ilolla.
Vanha kansa sanoi, että kun on lähellä, puskee ja jos on kauempana, ammuu. Näin se on, tottumus on toinen luonto ja kaverin läheisyys tuntuu hyvältä. Kyllä se taata sieltä ajelee kotiin.
VastaaPoistaKauniita kuvia olen näpsinyt lähimaisemistasi. Kesäisiä kuvia, vaikka syksy jo hiipii. Meillä oli eilen hieno syysaurinkoinen sää, tänään jo sataa, vaikka pestuille pitäisi lähteä.
Kiva, että sait paketin yllätyksenä. Tehtaalle on tärkeätä pitää huolta tuotteiden käyttäjistä. Ja sinulle nämä tulivat tarpeeseen eivätkä jää hyllyn lämmittäjiksi, kun olet ahkera leipoja.
Vieläköhän saadaan aurinkoisia syyspäiviä, toivottavasti. Terkkuja.
Totta virkat, läheisyys lämmittää. Hyvin onnistui taatan reissu, nyt taas turvallisesti kotona.
PoistaTuo nätti vekattu muffinsipaperi on hiertänyt mieltäni jo kauan, ajattelin vihdoin tehdä jotain asialle.
Ehkä vielä kehittelevät tehtaalla tarttumattoman tyylikkään paperisen viineri/muffinsivuoan.
Paketti oli iloinen yllätys.
Mukavia pestuu markkinoita.
Usein tai joskus yllätykset ovat mukavia...;)
VastaaPoistaSuloista viikonloppua sinulle ja taatalle, Unelma!♥♥♥
Kivat yllätykset ovat aina tervetulleita.
PoistaKivasti sua muisivatkin siellä tehtaalla.
VastaaPoistaAina on hyvä sanoa mielipiteensä tuotteista, että osaisivat korjata asian.
Hyvä, kun et enää ole yksin siellä, en minäkään tykkäisi olla yksinäni!
Niinpä, kysyä aina voi jos asia mietityttää.
PoistaNyt on hyvä, tänään jo yhdessä kävimme metsäretkellä.
Voi kun minä tykkään lukea näitä sinun juttujasi! Niistä tulee niin hyvälle mielelle. Hyvää syyskuuta!
VastaaPoistaKiitos Tuula, nyt tulin minäkin hyvälle mielelle.
Poista