Nimittäin kamera. Olin ottamassa kuvia näistä kauniista ystävien tuomista tulppaaneista kun "stabilizer" ei enää suostunutkaan palaamaan omaan koloonsa. Kukkia tämä kamera onkin tottunut kuvaamaan ja ne myös olivat viimeiseksi tähtäimessä.
Vanhalla kameralla saatiin tämä uskollinen palvelija vielä tallennettua muistojen albumiin.
Maaliskuussa tuli kuusi vuotta täyteen blogini perustamisesta ja melko pian sen jälkeen huomasin olevani onnellinen kameranomistaja. Siitä tapahtumasta taisin tuolla blogini alkupuolella lievästi sanottuna hurmostella.
Lähes kuusi vuotta olemme yhdessä reissanneet kamera ja minä. Ystävältäni sain joskus Berliinin tuliaisena kaulapussukan, johon mahtuu sopivasti tärkeimmät; kamera, kännykkä, varavirtaa ja nitropurkki. Tuon Berlin- pussukan tempasen ensimmäiseksi mukaani kun ulos talosta lähden, se on melkein aina mukanani. Jos kauppa- tai kirpparireissulla tapahtuu jotain erityisen kiinnostavaa, silloin huomaan kameran jääneen kotiin tai varapatterilokerossa onkin ne jo kertaalleen vaihdetut hengettömät. Minulle käy kuin sille kalamiehelle jonka suurin kala aina pääsee karkuun. Se suurin ja hienoin kuva-aihe on minultakin vielä hakusessa.
Näihin nykyisiin kuvanottimiin on rakennettu niin paljon hienoa ja herkkää mekaniikkaa etteivät kestä samalla tavalla kuin ennenvanhaiset matolootat. Paljon nopeammin joutuu hyvästit heittämään hienolle palvelijalle kun korjaaminen maksaa enemmän kuin uusi kapistus.
Kovaa käyttöä on tuo minun Canonini kuitenkin kestänyt, tuulta ja pakkasta, aurinkoa ja vesisadetta. Kerran se karkasi kädestäni ja hyppäsi umpihankeen. Sieltä sen vaan kaivoin ja pienen kuivattelun jälkeen taas toimi. Niin se on ollut sopiva minun käteeni, että ikävä tulee. Miten sitä vanha ihminen taas oppii kaikki uuden vekottimen konstit?
Näin on kiirastorstai mennyt räntäsateen merkeissä. No, kevättä se tekee, ei huolta.
Mukavaa pääsiäisen aikaa!
Ei muuta, kun uuden kameran ostoon. Hyvää Pääsiäistä teille!
VastaaPoistaAmalia, samoin sinulle.
PoistaIhania kuvia.
VastaaPoistaViimeiset tällä kameralla.
PoistaKauniita kuvia olet kamerallasi ottanutkin ja paljon!
VastaaPoistaKamerasi on sua palvelut kauan aikaa ja se on totta, ettei uudet jutut enää toimi niin kauaa aikaa kuin entiset vanhanajan kamerat ja muutkin koneet.
Mutta nyt sitten vaan kameraliikkeeseen uuden hankintaan.
Oikein hyvää Pääsiäisen aikaa sulle ja Veijolle siellä!
Hyvää juhlan aikaa sinullekin, Harakka.
PoistaOnpa sinulla sievästi laitettu pääsiäistä. Harmi, että kamera juuri nyt hajosi, mutta olet jo niin tottunut kameran käyttäjä, että varmasti helposti sujuu uudenkin opettelu. Oikein mukavaa Pääsiäistä teillekin!
VastaaPoistaOnhan se uusi kamera hankittava, eihän blogihommat muutoin suju.
PoistaHienot kuvat viimeisillä voimillaan otti! Teillä on kaunista ja tunnelmallista.
VastaaPoistaOikein hyvää pääsiäisen aikaa teille molemmille!
Samoin teille sinne Varsinais-Suomeen. ♥
PoistaHyvää pääsiäistä Unelma: ♥
VastaaPoistaRitva, kiitos sinulle. ♥
PoistaIhanat pääsiäis kuvat. Mulla on myös aina kamera matkassa, kun astun ovesta ulos :)
VastaaPoistaHyvää pääsiäistä!
Melkein aina minullakin. ♥
PoistaIhanat pääsiäiskuvat, hyvin on kamera palvellut tähän asti! Se on sitten harkinnan paikka millainen uusi kamera kannattaa hankkia.
VastaaPoistaHyvää pääsiäistä Unelma!
Hyvin on toiminut. Sellainen joku idioottivarma sen uudenkin on oltava, en opi mittän hienoja kommervenkkejä käyttämään.
PoistaUnelma, ihanat kuvat. Kiitos muistamisesta ja ihanaa pääsiäistä sinulle&co ♥
VastaaPoistaKiitos, Leena.
PoistaVaikka kamerasi sippasi, niin kauniit pääsiäiskuvat sait kuitenkin.
VastaaPoistaEi ole toista vaihtoehtoa, kun hankkia uusi kamera. Niin kävi taannoin itsellenikin. Ei osaa olla enää ilman kameraa.
Mukavaa pääsiäistä.
On se uusi kamera saatava, yritän pärjäillä taatan kameralla nyt toistaiseksi.
PoistaKiitos ihanista kuvista ja postauksesta, Unelma!
VastaaPoistaOikein hyvää ja onnellista pääsiäistä sinulle ja Taatalle! ♥♥
Aili Mummo, kiitos.
PoistaKiitos kauniista kuvistasi ja teille myös oikein ihanaa pääsiäsitä.
VastaaPoistaKivaa kun tulit käymään blogissa. Hyvää Pääsiäistä! ♥
PoistaHarmi, että kamerasi sanoi työsopimuksen irti :(
VastaaPoistaAivan superihana tuo sinun rairuohoaitauksesi, se aita on ihan mahtava!
Pitäis kai tässä itsekin edes jotain pääsiäistä vähän laittaa...
Kyllä, aita on ihana, meillä isäntä tykkää värkätä tuollaista kaunista pientä. Rairuoho sitten onkin jo vähän lakoontunut, liian aikaisin kylvetty.
PoistaVoihan harmi tuota kameraasi,hyvin on palvellut ja hyvät kuvat ottanut.Toivottavasti löytyy uusi joka ei ole liian vaikea käsitellä.Hienosti on rairuoho sinulla kasvanut:) Oikein hyvää pääsiästä Unelma:)
VastaaPoistaHarmitti tosiaan tuo kameran hajoaminen. Pyhien jälkeen on lähdettävä ostoksille.
Poista