Iltakävelyllä.

Mustikka kukkii.

Illan varjot jo pitenivät, mutta metsään oli päästävä.

Aamuinen Porvoon reissu vähän rassasi, väsytti ja ahdisti. Kävin kuvauttamassa suurentunutta kilpirauhasta. Virolainen röntgenlääkäri oli ystävällinen ja huolellinen työssään. Neulanäytteen otto sujui lähes kivuttomasti. Kaulapattini ei oikein tykännytkään "ronkkimisesta", vaan iltapäivällä osoitti harmistumistaan turpoamisella ja kipuilulla.  On minulta aikaisemminkin otettu neulanäytteitä isolla ja pienellä neulalla, koepalojakin on napattu. Ei ole ollut mitään ongelmia jälkeenpäin. Taidan tulla vanhaksi, kun nyt näin kummallisesti reagoin. Nukuin iltapäivällä pari tuntia ja olo helpottui huomattavasti. "Uni paras lääke on", lauletaan lastenlaulussakin.

Ihana taata tietää mikä auttaa ja virkistää, kävelylenkki metsässä. Siellä ne pienet krempat ovat parantuneet aiemminkin.

Pysähdyimme kuuntelemaan kevätpuron solinaa. Korkeimman kuusen latvassa laulurastas kruunasi tunnelman. Ihmeellistä, että jokin elollinen olento voikin päästää ilmoille sellaisia sulosointuja, ja millä hartaudella, ei mitään kiirettä, ei hosumista. Rauhaa, rauhaa, pysähdytään, ei hiekan rapinaa kenkien alla. Kuunnellaan elämää.

Taata on ottanut kuvat, en uskaltanut kontata ruohonjuuritasolla tällä kävelyreissulla. Piirtelin ilmaan kävelysauvalla raameja ja pyysin taataa kuvaamaan.

Ihan turhaan piirtelin, taata osaa itsekin valita kuvauskohteet.  :-)   Jotenkin vaan tuntuu, että minun kamerallani ei kukaan muu osaa. Hassu minä.

Nyt on jo uusi päivä, kaulan turvotus on laskenut, odotellaan kuun lopulla omalääkärin soittoa tuloksista.