keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Yhtä juhlaa vaan.



On vietetty syntymäpäiviä ja läksiäisiä. Mies ei huomenna enää lähdekään Kilpilahteen, 38 vuotta samassa työpaikassa. Onneksi hän on jo harjoitellut kotona olemista osa-aikaeläkkeellä.


Kukkia ja lahjoja; omenapuu, hopeaa ja kirjaa, Reiskaa ja pihatyökaluja. Aika ei tule pitkäksi.


Keväällä on ihanaa jäädä eläkkeelle, uusi vaihe elämässä alkaa.


Möhlittiin sitten taas juhlahumussa tämän suihkualtaan kanssa. Tarkoitus oli estää  sammakoiden kutuaikeet, mutta ehtivät veitikat ennen meitä.  Allas oli pitkään jäässä ja vielä yöpakkaset tekivät pintaan uutta jäätä.

Eräänä kauniina aamuna sitten huomasimme kutumöykyn syntyneen. Suunnittelimme kantavamme kutumöykyn Pilvijärven ojalle, mutta ei sitten hennottu. Molemmat lapsenikin olivat sitä mieltä, että antakaa niiden kasvaa siinä, mukavahan niitä on seurata.

Puoli kesää siinä menee, mutta menköön. Kannetaan taas kaupasta kalanruokaa ja spirulinaa, muovialtaalla ei riitä ruokaa nuijapäille. Nyt homma on jo hyvin hanskassa kun viime kesänä harjoittelimme.  Katso täältä juttu orgioista.


Yöllä oli taas pakkasta, auton lasi oli jäässä.  Emosammakko taisi meloa altaalla koko yön, altaan vesi ei jäätynyt.

Viime kesänä pelkäsimme, että  koko piha on loppukesän täynnä pikkuisia sammakoita. Niin ei sitten käynytkään vaikka poikasia nousi altaasta satoja. Jonnekin ne vaan hävisivät, luonto hoiti omansa senjälkeen kun meillä saivat rauhallisen alun kasvulle.

Toivotaan alkukesälle vähän sateitakin, ettei tarvitse altaaseen lisävettä järvestä hakea.

Kesä alkakoon, nyt meitä on kaksi eläkeläistä pihavahteina.

Posted by Picasa

44 kommenttia:

  1. Puutarhassa ainakin riittää töitä kummallekin, aika kuluu siivillä uusia pihakaluja testaillessa. Oikein mukavia kesäpäivä!

    VastaaPoista
  2. Hip huraa! Onnittelut eläköitymisestä ja synttäristä taatalle. Nyt voi syventyä pelkästään ikiomiin juttuihinsa ilman työpaineita.
    Sammakot tulevat vuosittain aina kutemaan samaan paikkaan missä ovat itse kasvaneet. Meilläkin pikkulammessa kutumöykkyjä yhden konnan valvonnan alla. Pitää varmaan taas loppukesästä letkulla antaa lisää vettä nuijapäille.
    Kaunis on kukkakimppu! Ja ihan ansiosta!
    Terkkuja ja aurinkoista Vapun päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatalle ovat terveiset menneet. Nyt vaan nautitaan keväästä.

      Poista
  3. Paljon onnea miehellesi ja sinulle, Unelma!
    Nyt teillä on aikaa toisillenne, käyttäkää aikanne hyvin..:))

    Kiva seurata uutta sammakkoprojektianne.<3
    Oikein hyvää ja hauskaa vappua sinulle ja perheellesi, Unelma.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sammakot voivat, nyt jo omin voimin polskivat altaalla.

      Poista

  4. Ihanaa, nyt saatte olla rauhassa, tehdä mitä huvittaa, onnittelut eläkeläiselle!!

    VastaaPoista
  5. Onnea miehellesi ja ihania eläkepäiviä!
    Jännä tuo sammakonkutu...että tuollain piha-altaasen se on laskettu...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin oli jo viime kesänä, satoja pikkuisia sammakoita nousi maailmalle meidän suihkualtaasta.

      Poista
  6. Onnee eläkeläiselle ja nautitavia päiviä. onnee myös teidän sammakkofarmille :)

    VastaaPoista
  7. Onnea ja siunausta eläkepäiville, teille molemmille. Kaunis kukkakimppu.

    VastaaPoista
  8. Onnea eläkeläiselle. Kukkakimpusta on teille varmaan pitkäksi aikaa iloa, se on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kukat ovat tosi kauniit ja ovat hyvin kestäneetkin.

      Poista
  9. antoisaa elàkeaikaa ja aurinkoisia kevàtpàivià. Kiitos meille ulkosuomalaisille otetuista kevàt kuvista, kiva muistella valkovuokkoja ja leskenlehtià, joita tààllà etelàssà ei ole.
    terveisià Raita

    VastaaPoista
  10. Onnea eläkeläiselle:) uusi sammakkosukupolvi jo tulossa;D
    Mukavaa toukokuuta Unelma:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, mukavaa toukokuuta myös sinulle.

      Poista
  11. Aurinkoisia yhteisiä eläkepäiviä toivottelen.
    Puutarhasta on paljon iloa tuleville vuosille.

    VastaaPoista
  12. Ihana kukkakimppu. Sammakkojuttukin mainio, koska sammakot ovat jo katoamassa ja siksi rauhoitettuja! Onnea eläkevuosiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti mekin nyt voimme auttaa sammakoita säilymään edes pienellä panoksella.

      Poista
  13. Ihanaa, nyt saatte "puuhastella" päivät pitkät yhdessä! Minun pitää vielä puolitoista vuotta odotella noita aikoja. Sammakoita omassa pihassa ja minä en niitä löydä mistään, vaikka oikein etsin kissojen ja koirien kanssa. Kauniita kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti, marjukka, olet jo nähnyt teillä sammakoita. :-)

      Poista
  14. Yhdessä onkin kiva viettää eläkepäiviä ja hommia riittä varmasti molemmillekin!
    Ja sammakotkin työllistää teidät taas, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut tosi mukavaa, kun taata ei enää lähde työhommiin muualle. Täällä omalla pihalla on nyt kaikenlaista pientä puuhaa.

      Poista
  15. Onnea eläkeläiselle ja teille molemmille ihania yhteisiä hetkiä. Teillä onkin mielenkiintoista seurattaavaa noissa sammakkovauvoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan taas kuvia sammakoista, kunhan ne nuijapäät vähän kasvavat.

      Poista
  16. Oikein isot synttärionnittelut ja paljon ihania yhteisiä eläkepäiviä teille molemmille ♥
    t.Marja

    VastaaPoista
  17. Kaunis kimppu! Onnittelut eläkeläiselle! Nyt teillä on yhteistä aikaa ja se on ihanaa.
    Hauskaa oli viime kesänä lukea nuijapäistä ja jatkoa seurannee,

    VastaaPoista
  18. Hei! Luin blogistasi vuodelta 2009 postauksen, jossa puhuttiin männynkäpyjen käytöstä ruusupenkin katteena? Mikä oli kokemuksesi asiasta, ja käytätkö vielä käpyjä katteena? Minä olen juuri meidän kesäpaikastamme kerännyt isoja kuusenkäpyjä muutaman säkillisen. Tuli mieleeni, voisiko niitä käpyjä jotenkin hyötykäyttää esim. marjapensaiden katteena, kun marjapensaitten alta kesän mittaan lykkää niin riehakkaasti rikkaruohoja? Toinen vaihtoehto on tietysti polttaminen, mutta meillä on muutakin poltettavaa ihan tarpeeksi. - Kivan näköinen blogi! Törmäsin blogiisi, kun googletin käpyjen käyttöä katteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on edelleenkin männynkävyt ruusupenkin katteena. Hyvin toimivat, tänä kesänä täytyy hakea lisää käpyjä.
      Muistelen, että joku varoitti käpyjen happamuudesta silloin 2009. Ruusut ovat kuitenkin voineet ihan hyvin ja kukkineet runsaasti.

      Poista
  19. Onnea eläkeläiselle. Mikä onkaan hienompaa, kun päästä työstään eläkkeelle juuri keväällä.
    Kunpa saisin teiltä edes muutaman sammakon muuttamaan minunkin pihaani! En ole pariin vuoteen nähnyt edes sammakkoa, nytkin olen etsinyt kutua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen lukenut, että sammakot ovat vähentyneet luonnosta. Toivotaan, että sinne teillekin vielä muutamia eksyy. Pitäisiköhän minun lähettää teille muutama?

      Poista
  20. Mejän altaassa on sama ongelma joka kevät. Ehtivät kutea jo ennen kuin jääkään on sulanut. Ei muuten, mutta haisee pahalle se vihreä liemi, kun ei sitä taidettu sitten viime kesänäkään vaihtaa. Isännällä loppui into, vaikka se ensalkuun hoiti suihkulähdeallasta tosi tunnollisesti... ollaan me joskus siirretty ne kudut vanhaan lastenammeeseen ja pesty se allas, mutta eipä ole tullut mieleen, että niitä pitäs ruokkia sinne. Siksiköhän osa poikasista on nuijapäinä vielä myöhään syksylläkin? Ruuan vähyyden takia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime keväänä kysyin neuvoa asiantuntijoilta. He kehottivat ruokkimaanpikkuisia nuojapäitä. Hyvin meidän samppivauvamme maailmalleselvisivät.

      Poista
    2. Siis ihanko tavallista kalanruokaa vaan ihan tavallisesta kalanruokakaupasta? Spirulinakin on kai sitten jotain levävalmistetta?

      Poista
    3. Akvaariokaloille tarkoitettua hiutalemaista ruokaa S-marketista. Spirulina on nuijapäille erittäin hyvää, myös ihmisille terveellistä. olen ostanut spirulinaa Ruohonjuuresta. Googlettamalla ehkä löytyy myyntipaikkoja.

      Poista