Odotellaan nyt vaan kaikessa rauhassa, kyllä emäntä sieltä kohta tulee. Ei kauheasti kiinnosta tuo valokuvaajakaan.
Uskollinen ystävä varmistaa Fatiman kappelin luona emäntänsä rukousrauhan. Tässä tilanteessa oli jotakin koskettavaa, kuva on otettu kaukaa, en häirinnyt kumpaakaan.
Tämä tilanne toi surun sydämeen. Pieni koiranpentu on eläinkaupan ikkunassa yksin häkissä lastujen päällä, ei mitään koria eikä pehmeää patjaa. Samanlaisissa lastuhäkeissä oli pupuja ja marsuja.
Tämä veitikka vaikutti oikein onnelliselta. Koirat saavat täällä tulla näihin katukahviloihin. Tarjoilijat joskus kiikuttavat koiruleille vesikippojakin. Tämä tietenkin, jos koirulin oma henkilökunta ei ole muistanut ottaa vesipulloa mukaan.
Voi kauhistus Santiago kaatui asemapaikkansa luona. En ole ihan varma oliko tuo hevonen Santiago, koska täällä on muitakin vaaleita hevosia. Hevonen liukastui tai kompastui, emme nähneet tapahtumaa.
Loppu hyvin, Hevonen pääsi jaloilleen ja sai siinä lepäillä. Toinen hevonen lähti kyytiin Santiagon vuorolla.
Mamma salapoliisina.
Tämä kuva on otettu parvekkeeltamme suoraan kadulle. Palmut ja pensaat kasvavat tuollaisissa "laatikoissa". Tässä eräänä päivänä katselin taas rantakadun liikennettä ja maailman menoa. Tuon oikealla alhaalla olevan pensaslaatikon luo karautti polkupyörällä nuori mies, sujautti jotain pensaiden alle ruohoihin ja poistui samantien paikalta vinhasti polkien. Aikaa tuohon operaatioon kului sellainen punainen minuutti, eli yksi huraus ja poika oli poissa.
Minä sitten taatalle kertomaan tapahtumaa ja ajattelin lähteä katsomaan mitä poika oli pensaan alle laittanut. Taata sanoi, että on parempi ettet tiedä mitä siellä on. No, en sitten lähtenyt ulos. En myöskään jäänyt päivystämään mahdollista seuraavaa kulkijaa. Myöhemmin ohi kulkiessamme huomasimme, että ruohoa oli pengottu.
Taatalle olen kertonut monta mahdollista versiota tuosta tapahtuman jatkosta. Viimeisin ajatukseni on, että poika piilotti sinne pensaan alle lemmenviestin jollekin kauniille tytölle.

Mukavia kuvia kaikista eläimistä. ja tuo viimeinen tarina piilottaja pojasta voisi antaa aihetta vaikka mihin!
VastaaPoistaMonta tarinaa olenkin jo tuosta aiheesta sepittänyt. :-)
PoistaIhania eläimiä :) se pieni koiranpentu on samaa rotua kuin Sonja ja Kutri elikkä shih tzu.Pientä raukkaa :( toivottavasti Santiagolle ei käynyt pahasti..tilanne näytti vähän hurjalta,mutta onneksi vaikuttaa rauhalliselta hevoselta :)
VastaaPoistaSantiago selvisi onneksi hyvin, on näkynyt taas asemapaikallaan kyytiä odottelemassa.
PoistaPörräilemisesti tuotti monta herkullista kuvaa lemmikeistä. Tuo pieni häkkikoiruli säälittää, toivottavasti saa nopeasti rakastavan kodin. Minuun ainakin vetosi sen ilme lastujen keskellä.
VastaaPoistaJa tuo pieni baarituolilla istuva! Vau-hau!
Uutta hyvää kotia minäkin hauvelille toivon. Se ressukka oli niin yksinäisen näköinen siellä ikkunassa häkissään.
PoistaKivat kuvat on salapoliisi tänne meille laittanut.
VastaaPoistaViiminen tapahtuma jäi salapoliisilta arvailuksi.
Mukavia päiviä sinne kauas.
Hyviä vihjeitä on myöhemmissä kommenteissa tullut.
PoistaVoi tuota pientä koiranpentua. Julmaa! Toivottavasti hevonen ei loukkaantunut kaatuessaan. Minä en ole ollenkaan noin romanttinen kuin sinä. Ajattelin heti, että piilotti huumeita..
VastaaPoistaHevonen näyttää olevan ihan kunnossa. :-)
PoistaNiinpä, eipä nykyajan nuoret enää lähettele suudelmin suljettuja kirjeitä. Tekstarit nyt lentelevät.
Jopas teillä sattuu vaikka mitä..:)
VastaaPoistaKiitos kuvista ja koko postauksesta, Unelma.<33333
Aina sattuu ja tapahtuu kun enemmän ihmisiä on liikkeellä.
PoistaHauskoja, kauniita ja jännittäviä kuvia ja tapahtumia. Toivottavasti heppa on täysin toipunut.
VastaaPoistaVihje salapoliisille: Huumeita, huumeita, mitäpä muutakaan:)
Heppa voi hyvin, olemme nähneet sen jo työpaikallaan.
PoistaIkävä kyllä, taidat olla oikeasssa.
Kamera kiertää, vallan mainioita bongauksia. Tosin sydäntä särkevää on noiden pikkuisten koiranpentujen kauppaaminen sielläpäin.
VastaaPoistaJa minäkin olen vähän samoilla linjoilla edellisen kommentoijan kanssa siitä kätköpaikasta, valitettavasti.
Aurinkoa sinne !
Vahingossa osuimme tuon eläinkaupan ikkunan taakse. Onneksi meillä ei myydä pikkuisia koiria tuolla tavalla. Useimmat saavat olla emon luona uuteen kotiin siirtymiseen asti.
PoistaTänään jo saimmekin aurinkoa. :-)
Voi hevosparkaa ja tuota pientä söpöliiniä ikkunassa :(
VastaaPoistaEläimet ovat kyllä parhautta.
Eläimet ovat mukavia kuvattavia, eivät kiellä kuviensa julkaisemista.
PoistaIhania koiruleita ja se pikkanen siellä liikkeen ikkunassa, voi että, ottaisin sen , ainakin tekis mieli ottaa, voi ressua!
VastaaPoistaJa voi hevosrukkaa myöskin, mutta onneksi pääsi ylös ja toivottavasti sitten ei käynyt pahasti.
Mutta siittä pojan piilojutusta saisi vaikka millasen gansterijutun aikaseksi, kun mielikuvitukselle vallan antaisi, hi!
Arvaa vaan Harakka, jos olisi ollut mahdollista, niin tuo koiruli nukkuisi nyt täällä meidän sohvanvaltaajana.
PoistaValppaana ja ahkerana olet kamerasi kanssa ollut liikkeellä.
VastaaPoistaOnneksi Santiago ei loukannut itseään.
Niinpä niin, parempi, kun et mennyt tonkimaan kätköä, tuskin siellä kirje olisi ollut, paljon ikävämmästä asiasta olisit päässyt selville.
Niin se nykyään o n, että yleensä en poistu kotoa ilman kameraa. Olen huomannut, että parhaat kuvakulmat tulevat vastaan silloin, kun kamera on kotona.
PoistaSantiago näyttää olevan kunnossa.