Aamulla "susi oli syönyt eväät". Flamecotanssien kuvat olivat tanssineet omille teilleen. Tekstiä kirjoittaessani ne vielä näkyivät, mutta illalla kotiin tullessamme huomasin kuvien kadonneen. :(
Keskiviikkoisin
Mijasin Plaza Virgen De La Penalla esitetään turisteille flamecoa.
Eilen oli niin kaunis aurinkoinen päivä, että päätimme lähteä katsomaan.
Valokuvien ottaminen oli toivotonta, esiintyjät olivat katoksen alla varjossa ja ympärillä oli runsaasti valoa.

Lavalle nousi vielä kaksi miestä lisää, toinen lauloi ja toinen soitti kitaraa.
Tämän miehen musiikkia oli hieno kuunnella ja hyvin lauloi hänen kaverinsakin.

Senoritat olivat kauniita ja taitavia, mutta olin etukäteen kuvitellut heidän pukunsa hienommiksi. Tämä taitaa nyt olla uutta muotia. Aikaisemmin esityksissä olen nähnyt niitä runsasfrillaisia värikkäitä perinteisiä pukuja ja miehillä mustia lierihattuja. Mielikuvat ovat mielikuvia ja todellisuus onkin sitten jotain muuta.
Näitä tanssikuvia on niin paljon, että päivän muuta kuvasatoa laitan uuteen postaukseen.
Valokuvien ottaminen oli toivotonta, esiintyjät olivat katoksen alla varjossa ja ympärillä oli runsaasti valoa.
Lavalle nousi vielä kaksi miestä lisää, toinen lauloi ja toinen soitti kitaraa.
Tämän miehen musiikkia oli hieno kuunnella ja hyvin lauloi hänen kaverinsakin.
Senoritat olivat kauniita ja taitavia, mutta olin etukäteen kuvitellut heidän pukunsa hienommiksi. Tämä taitaa nyt olla uutta muotia. Aikaisemmin esityksissä olen nähnyt niitä runsasfrillaisia värikkäitä perinteisiä pukuja ja miehillä mustia lierihattuja. Mielikuvat ovat mielikuvia ja todellisuus onkin sitten jotain muuta.

Varmastikkin oli kiva esitys ja mielellään siittä nautti!
VastaaPoistaOli upeaa katsottavaa ja kunneltavaa.
PoistaUpeat kuvat sait kuitenkin otettua ja flamencoa on aina ihana katsella(ja kuunnella)
VastaaPoistaOtin paljon kuvia, toivoin edes jonkun onnistuvan.
PoistaAah...tuota on parina kertana käyty ihailemassa. Tekisi taas vaihteeksi mieli viettää pari viikkoa Fuengirolassa.
VastaaPoistaHienot kuvat sait!
Tervetuloa vaan tänne uudelleen. :-)
PoistaHyvät kuvathan olet saanut.
VastaaPoistaFlamencoa katselee mielellään se on tulisen kaunista.
Kaunista todellakin.
PoistaKaunis tanssi, sinne vain mukaan!
VastaaPoistaVoi, Hannele, ei näillä säärillä. Hih...
PoistaIhanaa katseltavaa:)
VastaaPoistaKyllä, kannatti mennä katsomaan ja kuuntelemaan.
PoistaHienoja kuvia tanssijoista. Jännä kun miestenkin kengissä on oikeat korot! Mutta muuten ei kai kopsutus kuuluisi jos läskipohjat, hih.
VastaaPoistaKylä kopisi miehenkin kannat vinhaa vauhtia. Hieno sitä menoa oli katsella ja kuunnella.
Poista