Elämän sulostuttajat, kukat.

Muutaman sadepäivän jälkeen eilen paistoi jo aurinko. Pysähdyin kuvaamaan kioskilla kukkia. Tämä ruusu kannattaa klikata isommaksi.
 

Tänä aamuna näkymä ikkunasta olikin taas näin ankea.  Ilahdutan mieltäni selaamalla ihanien kukkien kuvia.
 

 

 

 

 

 

Espanjankielen tunneistani ei ole ollut juurikaan kertomista. On ollut sellainen lintulautamainen olo, aina ulkona.

Tiistaina oli niin kurja ilma, että en olisi millään viitsinyt lähteä lompsimaan opistolle. Mourusin siinä taatalle, että nyt ymmärrän niitä pieniä koululaisia jotka muinoin toivoivat, että koulu palaisi.

Lähdin kuitenkin tunnilleni, sillä hetkellä ei edes satanut.

Opiskelimme  vaatekaupassa asioimiseen liittyviä juttuja. Tavasimme kirjasta värien nimiä, kuuntelimme ensin nauhalta oikein lausumista. Listalta puuttui kuitenkin joitakin värejä, opettaja kirjoitti ne taululle. Opettaja kysyi meiltä, että kuka tietää mikä on vaaleanpunainen. Oi, minä sen muistin, kaivelin jostakin harmaiden aivosolujeni syvimmistä sopukoista. Tuli alakoulu muistoihin, teki mieli melkein nousta ja viitata, opettaja, opettaja.  Odotin kuitenkin vastaako joku, no, ei vastannut. Vasta sitten annoin pientä viitettä opettajalle, että täältä löytyisi tietoa. ROSA. Aivan oikein.  Nyt tunsin olevani osallistuva opiskelija, olin uskaltanut vastata.

Neljä kertaa olen ollut mukana tunnilla. Kieltä en ole vielä paljoakaan oppinut, mutta mukavaa yleistietoa Espanjasta ja espanjalaisista opettajat ovat kertoneet. Viime kerralla meillä oli sijainen, oma opettaja sairastui.

Nyt tiedän esimerkiksi, että tarjoilijan huomion voi saada sanomalla "oiga, perdon !", (tässä pitäisi olla toinenkin huutomerkki, oiga sanan edessä ylösalaisin ) jos haluaisi pyytää laskua. Suomeksi tuo "oiga" on jotain, kuulkaa!

Kotimatkalla sain taas tassutella litsis-lätsis sateessa, ei harmittanut yhtään.