Tervehdys saaresta, ihania elokuun päiviä, aurinkoa ja mustikkamaitoa.
Taata on viihtynyt tuolla verstaalla. Hän on värkännyt hyönteishotellia tai oikeastaan niitä nyt on kaksi. Ensimmäinen ötökkähotelli jäi kesken viime kerralla. Toinen hotelli on nyt valmistunut Johannalle.
Hei, minä varaan itselleni tämän luukun!
Ensimmäinen asukas ilmestyi melkein heti taatan tuotua hotellinsa ulos verstaalta.
Siellä ne nyt ovat sinettien takana ötökän jälkikasvun aihiot. Huolellista työtä ja monta lentokertaa vaati tämä kolonvaltaus. Oli mukava seurata öttiäisen puuhia.
Taata oli iloinen, kun hotelli sai ensimmäiset asukkaat, ei tullut turhaa työtä tehneeksi.
Hyönteishotelli oli tarkoitus viedä meille kotiin, mutta nyt se saakin jäädä tänne. Emme voi viedä paikallisia öttiäisentoukkia etelään. Olisi varmaankin ötökkävauvoille kauheaa herätä keväällä omenapuun juurelta, kun koti on mäntykankaalla suuressa saaressa järven rannalla.
Johanna on valanut betonista linnuille juoma-astioita. Tämän kauniin me saamme viedä kotipihalle.

Voi miten hieno öttiäisten hotelli onkaan syntynyt taatan tekemänä. Meillä öttiäiset ovat ottaneet ulko-oven vierestä tiilen rakosen kiitolentonsa päätepisteeksi. Varmaan on seinän välissä valtava "hotelli" ja yksi amppari tökkäsi jo toista hampurilaista poskeen eilen kun tämä liian lähellä kiitorataa seisoskeli. Kyypakkausta syötin vieraalle.
VastaaPoistaNauttikaa aurinkoisista päivistä siellä saaressa. Kaunis tuo lintujen juottoallas. Näkee, että tekijä osaa... niinkuin taatakin.
Oi, oi, menikö öttiäinen pistämään vierastasi. Toivottavasti pisto on jo parantunut.
PoistaPäivät olivat todella aurinkoisia, taisivat olla tämän kesän viimeiset lämpimät päivät.
Taatalle täysi kymppi öttiäishotellista. Se on sekä kaunis että toimiva. Upea!!!
VastaaPoistaKaunis on myös Johannan lintujen juoma-astia. Aina vaan suunnittelen, että teen vastaavia laattoja, mutta nyt innostuin pyörittämään kiviä, niin taitaa se jäädä ensi kevääksi. Polulle sopisi kyllä muutama hieno laatta. Seuraavaksi sitten.
Hyvää kesänjatkoa teille!
Taatan tekemä hotelli on tosi hieno.
PoistaOn mukavaa, ettäsinulla on jo suunnitelmia ensi kesän varalle.
Hieno hotelli teidän öttiäisillä, onnea niille!
VastaaPoistaKiva tuo lintujen juoma-astia, se on varmaan tehty raparperinlehden avulla, ainakin näyttää siltä;)))
Onnellisia päiviä teille sinne saareenne!<3333
Kelpaa tuolla öttiäisten nyt talvea viettää ja uutta kevättä odotella.
PoistaUpea ötökkähotelli!
VastaaPoistaTaatalle kiitos, hieno on.
Poista
VastaaPoistaOhhoh, onpas komea hotelli, Taata on taitava.
Ja taitava on Johannakin, kaunis tuo juoma-astia.
Taata on, kuin myös Johanna.
PoistaHieno ötökkähotelli! Ja nuo maisemat. ah ja oh, aivan ihanat Kaunis on myös lintujen vesiallas
VastaaPoistaKesällä on mukavaa puuuhastella ulkona.
PoistaOnpa jännä ötökkähotelli;kyllä niiden nyt sitten kelpaa! Ja Johannan tekemä astia on tosi nätti!
VastaaPoistaToivotaan, että hotelli saa paljon asukkaita talveksi.
PoistaEnpä oo ennen tuommoista nähnyt, tai edes kuullut. Kiva juttu, hieno ja kaikin puolin upea! Betonilehtikin aiheuttaa huokauksia ;)
VastaaPoistaEn ollut minäkään tuollaista ennen nähnyt. Taata oli nähnyt jossakin saman tapaisen ja teki sitten oman versionsa lötämistään tarvikkeista.
PoistaTäysin uusi juttu minulle tuo öttishotelli, vaan aivan upea oivallus ja toteutus.
VastaaPoistaSamoin juoma-allas viehättää silmääni. Taidokas ja niin kaunis.
Nyt vaan ötökkähotelleja tekemään. Pikkuisia on mukava seurata.
PoistaHieno hotelli ja siellä kai talvehditaan - luulisin.
VastaaPoistaKaunis betonikulho, sopii hyvin puutarhaasi.
Talviasunnoksi tuo on tarkoitettu.
PoistaMeidän Taata osaa mitä vaan!!!!!
VastaaPoistaNäin on. :-)
PoistaUpean näköinen ötökkähotelli :)
VastaaPoistaIhan hauskalta näyttää.
PoistaVoi mahdoton miten ihanaötökkähotelli:)
VastaaPoistaMolemmat esineet ovat mieluisia minulle.
PoistaUpea, upea, tuo ötökkähotelli! Piti tulla varta vasten tännekin kurkkimaan, kun ei ole blogloviniin tullut päivitystietoa. Ei tule oikein ilman sitä kierreltyä blogeissa. Ja ötökät kiittää!
VastaaPoistaVarsin hieno on kyllä tuo betoninen lintujen juoma-allaskin. Meillä on vähän samanlainen, kummitytön tekemänä, takapihalla, mutta se on aina hupsluiruu siellä nurmikon seassa. Tarvitsisi keksiä sille jokin toinen vähän suojaisa, mutta avoimempi paikka kuitenkin. Jossainkohti.
Reipasta loppukesää!
Kiva kun poikkesit.
PoistaEn ole minäkään paljoa blogeissa vieraillut. On ollut kaikenlaista, vanha konekin reistaillut. Nyt on uusi hankittuna, vielä kun taata siihen saa kaikki härpäkkeet asennettua, niin eiköhän taas ala lyyti kirjoittaa.
Kuin taulu!
VastaaPoistaSeinältä se sai paikkansa, ulkona.
PoistaVau miten hienoja!!!
VastaaPoistaMinäkin tykkään näistä molemmista.
PoistaHieno idea! Ja upea koristeena myös!
VastaaPoistaLuin jostakin, että jos ripustaa banaanin (josta on yksi 'sivu' kuoresta poistettu) ulos, niin perhoset tykkäävät käydä syömässä sitä.
Banaani on varmaankin perhosille mieluista syötävää.
PoistaPitäisiköhän vielä kokeilla?
Aivan mahtava öttishotelli. En ollut aikaisemmin semmoisesta kuullutkaan! J hieno on tuo lintujen kylpyallaskin.
VastaaPoista