Kuvahaasteena oli tällä viikolla LUMI. Viimeaikoina en ole juurikaan kuvahaasteisiin osallistunut. Olen kuitenkin käynyt kuvia katselemassa. Enemmän jää nyt aikaa lueskella blogeja ja hämmästellä kirjoittajien sanailutaitoja.

Lumilinko on nostettu koulun katolle. Lapset pitävät lumisateesta, koska iloisesti kiljuen juoksevat lumipilven alle. Tätä kuvaa ei kovinkaan taiteelliseksi voi sanoa, kun pihan puut ja pensaat olivat edessä. Lähemmäksi en päässyt, koska lunta on niin paljon. Mukava kuitenkin tallentaa kuva muistoksi. Seuraava talvi saattaa taas olla lähes lumeton.

Riippakoristeomenapuun päällä on nyt katto. Pikkulinnut nappaavat lintulaudalta siemen ja rientävät katoksen alle suojaan petolinnuilta.

Luumupuu on jo oksiaan myöten lumen alla. Jänö onkin jo siellä käynyt oksaharvennusta tekemässä.

Kesäkuisti on saanut muhkeat pehmusteet. Annetaan olla vaan, säilyvät kärhöt ja muut kukantaimet pakkaselta piilossa.
Minäkin olen pihalle katsellut ja ajatellut, että talvehtiminen taitaa onnistua nyt monilla kasveilla hienosti, edellisenä talvena pari levisiaa paleltui, nyt uskoisin jäljelle jääneiden selviytyvän, peittelimmekin ne sopivaan aikaan.
VastaaPoistaTeillä onkin siellä TOSI PALJON lunta.
VastaaPoistaKivoja muistoja saat noista kuvista tulevina lumettomina(?) "normaalitalvina" katseltaviksi :)
Täälläkin on lunta enemmän kuin vuosiin, mutta tähän lounaisrannikolle kaikki sateet eivät ole osuneet. Sama onneksi on yleensä kesäisin, sateet kiertävät tämän seudun. Onneksi, sanoo mansikankasvattaja :D
Kauniita lumikuvia. Tänä talvena on lunta riittänyt hyvin kasvien suojaksi asti.
VastaaPoistaKaunis tuo riippaomenapuu.
Et ole sinäkään jäänyt lumesta osattomaksi ;)
VastaaPoistaLeen@, oikein jännittää, mitä sieltä lumen alta keväällä paljastuu. Kaksi vuotta sitten kuvasin tuolla omenapuun alla kukkivia lumikelloja helmikuun kahdestoista päivä. Eivät ole vuodet veljeksiä keskenään, ainakaan identtisiä.
VastaaPoistaLisää lunta on luvattu, mihinkähän sekin saadaan mahtumaan.
Risusydän, muistojen albumiin näitä tosiaan kuvasin. Onko sinulla jo kesäkukkien siemenet kätketty ruukkuihin?
arleena, tuo omenapuu on todella kaunis. On ehkä pakko pudottaa alas lintujen piilopaikka, jos lunta vielä lisää saadaan. Pelkään jo pienten oksien pettävän lumen painosta.
Kyllä lumi on kaunis ( sinun kuvat myös! :) ), Meilläkin katto on nyt lumesta kevennetty, toivottavasti ei tulisi enää kovin paljon lunta.
VastaaPoistaZilga, emme todellakaan. Tämä lumi on pysynyt niin kauniin puhtoisenakin, kun aina tulee uutta pintaan. Yhtään suojakeliä vesisateineen ei ole ollut. Mielenkiintoista on odotella miten näistä lumimassoista keväällä saadaan ero, hukutaanko loskaan? Lumipeite on aika hötöä, hyvin näyttää lumilinkokin siitä selviävän koulun katolla.
VastaaPoistaEila, meillä ei ole katolla lumimiehiä näkynyt. Toivottavasti isännöitsijä osaa arvioida katon kestävyyden.
VastaaPoistaHei, Unelma !
VastaaPoistaEnpä ole vielä siemeniä kylvänyt. Päivänsinen siemet ostin ja ne aion kylvää lähiaikoina.
Muut kesäkukat kylvän vasta maaliskuun puolivälin jälkeen, että saan taimet kasvihuoneeseen. Sisällä tahtoo tulla niin honteloita taimia.
Pidemmän kasvatusajan vaativat taimet saan kuitenkin edullisesti työpaikaltani sitten keväällä, mutta tuota päivänsineä ei siellä ole myynnissä. Mielestäni se on niin kauniin sininen, että sitä on pakko olla joka kesä kasvamassa.
Väkisinkin tässä alkaa malttamattomasti odottaa kevättä :D
Risudydän, en minäkään enää voi kesäkukkia kotona kasvattaa, kun ei ole enää sitä varastoa, jossa voi pitää sopivaa lämpöä. Onneksi puutarhalta saa valmiit taimet. Kiitos päivänsini vinkistä, olin sen jo unohtanut. Taidankin kokeilla. :)
VastaaPoistaKatolla lumilinko, hauskaa!
VastaaPoistaIhan kamalan paljon lunta kyllä kuvissasi, hrrrr.
Hieman äksöniäkin lumikuvissa, hienot lumipyrytykset katolta.
VastaaPoistaEi näihin lumikuviin kyllästy. Ne on tämän talven herkkua
oho, millai se linko on sinne katolle saatukin?
VastaaPoistaJa varmasti on lapsilla ollut lumen alla t. Äiti meitkivaa, tuleekin muistoja mieleeni, omasta lapsuudestani. Mentiin aina auraauton lumisuihkuun, huh, monesti oon ajatellut, että ihme, kun ei mitään kiveä päähämme saatu! Kyllä äiti aina kielsi sinne menemästä, mutta pakkohan sinne mennä oli, kun kaveritkin meni, hi!
Sulla siellä on koristeomenapuu saanut katon päälleen ja sitten luumupuu taas syliinsä lumen.
Ei taida enää verkotkaan estää pupujen käyntiä puunoksia verottanmassa.
Hienot kuvat sulla!
Hienot lumikuvat! Tämä onkin sellainen haaste,johon itse en voisi osallistua kun ei ole lunta vaan hellettä...
VastaaPoistaSusuPetal, hyvin pelasi lumilinko, vaikka lunta oli paikoin yli puolimetriä.
VastaaPoistaaimarii, äksöniä oli ainakin siellä alhaalla ja äänestä päätellen myös hauskaa.
Kerran jo laitoin vastausta Susulle ja aimariille, kenenkähän blogiin ne mahtoivat päätyä.??? :)
Harakka, kaipa sitä miesvoimin sinne ylös oli hinattu.
Täällä kun ikkunasta katselin lasten touhuja, (niin ihan vaan näin meidän kesken), olisi mieli tehnyt mennä mukaan.
Miks aikuisilla ei enää ole noin kivaa?
Jänöillä on myös mukavaa, pensasaita on jo kokonaan lumen alla, ei mitään rajaa. Katsotaan nyt jättävätkö ristiturvat meille mitään kevääksi.
Yaelian, olimme taas samanaikaisesti langoilla. Helle olisi minullekin nyt mieleinen. Olen joutunut olemaan liian paljon sisällä kylmän ilman takia.
VastaaPoistaMe täällä kotosuomessa olemme filmanneet tätä kaunista talvea runsaasti, monen vuoden tarpeeseen. :)
Kaunista lumipeitettä! Mutta kyllä se komeasti pöllyääkin siinä ekassa kuvassa. Varmasti lapsilla oli hauskaa.
VastaaPoistaTänä talvena kannattaa ottaa kuvia paljon, voi olla, että emme saa uusia moneen vuoteen.
uunas, se on totta, tuskinpa samanlaista talvea ihan pian tulee uudelleen. Tai sitten ne ilmastokokouksen herrat ja rouvat siellä Köpenhaminassa saivat sopimuksen aikaiseksi luontoäidin kanssa. Hih.. ;)
VastaaPoistaHieno toi alimainen kuva.
VastaaPoistaTasakatot ei hyviä...
VastaaPoistaAmalia, lumi on kuorruttanut kaiken vaippaansa.
VastaaPoistaHannele, ei ole ei, näillä leveysasteilla ainakaan. Helpolta näytti tosin tuo lumen linkoaminen.
Ihania lumikuvia! Kyllä se on ihanaa, että on eri vuodenajat! Miten sitä kyllästyttäisikään, jos olisi aina vihreää? Tuo viimeinen, kesäkuistin lumikate, on todella ihana. Vaikkei kuistilla pahemmin ole käyttöä näin talvisin, niin kaunis se vaan on! =o)
VastaaPoistaUpeaa viikonloppua!
Onpa upeita lumikuvia. Lumilinkokuva mielestäni parhain, koska se on erilainen kuin muut. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaMinz, on tämä niin mahtava talvi ollut, jos etelässä asuisi, niin ikävä tänne tulisi.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua teidän perheellenne.
Liisa, kuvan laatu on aika huono, mutta idea lumilingon viemisestä katolle on hieno. Ei täällä yleensä ole näin paljon lunta.
Kiva, kun poikkesit käymään.
On kyllä huikeat määrät lunta! sitä oli pk-seudullakin niin paljon, ettei edes tule mieleen, milloin siellä viimeksi olisi niin paljon lunta ollut ja vielä pysynyt niin kauan maassa. Komeannäköisiä kuvia!
VastaaPoista