Luin ensin kuvasta että Norjassa ja ajattelin että ohops ovat varastaneet meidän meren rantapalmuineen päivineen. Onneksi se on vielä paikallaan, etkä kaikkea sinistä ole kaapannut sinäkään. Ihanat maisemat kauniiksi kollaasiksi aseteltuna.
Sirokko, vai luulit minun vieneen palmut ja meren Norjaan. Yhden kirjaimen ero. Olisi kai pitänyt kirjoittaa [ Nerha ] niin siellä paikalliset sanoivat kaupunkinsa nimen. Oli muuten ihana rauhallinen paikka, voisin olla siellä vaikka koko talven.
Onpa kauniita kesäisiä tunnelmia kollaasissasi. Hienoja kukkapurkkeja muurissa. Nerja = luulin sitä kirjoitusvirheeksi ja sitten tuolla jossain lukee, että Espanjassa on Nerja.
Ja Unelmalle viela, tervetuloa Juudean maahan, Kun nyt on suoria lentojakin! Jos ei nyt syksylla, niin Toiviomatkojen kautta myos kevaalla. Joskus muinoin oli kesallakin meilla suoria lentoja Suomeen, mutta loppuivat sitten. Nyt pitaa lentaa kiertoteitse, tuhraantuu koko paiva.
Mites se yks laulu menikään...välimeren aallot kantaa..tai jotakin sinnepäin. Tässä kollaasissa aallot kyllä kantaa unelmoijaa. Kaunis ja tunnelmallinen.
Oi, siellä on näinkin kaunista! Vietimme eksän kanssa siellä sumuisen synttärien pakoviikon vuosia sitten. Enimmäkseen kuljimme vuorilla pikkukylissä. Nerjakin oli ihan ok paikka, parhaiten jäi mieleen englantilaisen pitämä pikkudivari, joka ei sitten ollutkaan niin pieni, mutta erittäin sokkeloinen, paljon pieniä huoneita, jännittävä ja vieläkin kaivelee yksi käsityökirja, jonka jätin ostamatta.
Hehkuvaa sinistä on sinunkin reissusi tarjonnut.
VastaaPoistaOlipa upea kooste sinistä merta ja taivasta!
VastaaPoistaSininen sinisempi ja sinisin, ihana!
VastaaPoistaNäistä kollaasesista syttyy matkakuume, sukellus siniseen keskellä harmaata marraskuuta.
VastaaPoistaIhanaa sinistä. Oliko toiseksi viimeinen kuva Enkelten lahdelta Nizzasta, oli niin tutun näköistä.
VastaaPoistaKauniin kollaasin myötä lennähtävät ajatukseni Välimeren rannoille.
Kaunis, kaunis kollaasi! Meri laulaa ja tuuli hyväilee. Kauniit kaariportit ja aurinko. Aah!
VastaaPoistaKiitos kommenteistanne. Kaikki kuvat on kuvattu tammikuussa 2009 Espanjan Nerjassa.
VastaaPoistaLuin ensin kuvasta että Norjassa ja ajattelin että ohops ovat varastaneet meidän meren rantapalmuineen päivineen. Onneksi se on vielä paikallaan, etkä kaikkea sinistä ole kaapannut sinäkään. Ihanat maisemat kauniiksi kollaasiksi aseteltuna.
VastaaPoistaSirokko, vai luulit minun vieneen palmut ja meren Norjaan. Yhden kirjaimen ero. Olisi kai pitänyt kirjoittaa [ Nerha ] niin siellä paikalliset sanoivat kaupunkinsa nimen. Oli muuten ihana rauhallinen paikka, voisin olla siellä vaikka koko talven.
VastaaPoistaSininen taivas ja sininen meri, siinä ne elementit, jotka tuovat kesän lämpöineen mieleen. Hyvää tekee katsella ja muistella niitä värtejä nytkin.
VastaaPoistaUpeita sinisiä sävyjä olet löytänyt sieltä Nerjan suunnasta!
VastaaPoistaIhania..tekisi mieli sukeltaa tuonne maisemoihin..onneksi sen voi näinkin tehdä!
VastaaPoistaIhanaa sineä ja nyt sitä väriä kaipaa ihan tosissaan.
VastaaPoistaIhanan lämpimän oloista sinisyyttä!
VastaaPoistaKollaasissasi on monta hienoa meren sävyä. Tykkään kanssa tuosta alarivin reunakuvasta.
VastaaPoistaIhanaa sinistä.
VastaaPoistaKauniita maisemia!
VastaaPoistaOnpa kauniita kesäisiä tunnelmia kollaasissasi. Hienoja kukkapurkkeja muurissa.
VastaaPoistaNerja = luulin sitä kirjoitusvirheeksi ja sitten tuolla jossain lukee, että Espanjassa on Nerja.
Ja Unelmalle viela, tervetuloa Juudean maahan, Kun nyt on suoria lentojakin! Jos ei nyt syksylla, niin Toiviomatkojen kautta myos kevaalla. Joskus muinoin oli kesallakin meilla suoria lentoja Suomeen, mutta loppuivat sitten. Nyt pitaa lentaa kiertoteitse, tuhraantuu koko paiva.
VastaaPoistaOi miten kaunista. Tämä pelasti räntäsateisen aamun, suljen vain silmät ja olen lämpimässä auringossa. Ihania kuvia ja väri on upea sininen.
VastaaPoistaTaivaan ja meren sineä... kaunista. :)
VastaaPoistaArvaa, tekiskö mieli lähteä noihin maisemiin? Hieno kollaasi!
VastaaPoistaAivan ihana kollaasi ja noi värit mainiot!
VastaaPoistaIhania paikkoja nauttia lämmöstä, tuulesta ja merestä!
Kaunista on!
VastaaPoistaMites se yks laulu menikään...välimeren aallot kantaa..tai jotakin sinnepäin. Tässä kollaasissa aallot kyllä kantaa unelmoijaa. Kaunis ja tunnelmallinen.
VastaaPoistaKiitos kaikille blogiystäville vierailuistanne. Olen iloinen jokaisesta kommentista.
VastaaPoistaOi, siellä on näinkin kaunista!
VastaaPoistaVietimme eksän kanssa siellä sumuisen synttärien pakoviikon vuosia sitten. Enimmäkseen kuljimme vuorilla pikkukylissä. Nerjakin oli ihan ok paikka, parhaiten jäi mieleen englantilaisen pitämä pikkudivari, joka ei sitten ollutkaan niin pieni, mutta erittäin sokkeloinen, paljon pieniä huoneita, jännittävä ja vieläkin kaivelee yksi käsityökirja, jonka jätin ostamatta.
Tuohon sineen voisin sukeltaa. Kaunis kollaasi!
VastaaPoistaTodella kaunis kollaasi! Aivan upeat värit!
VastaaPoistaKäyhän kurkkaamassa olisko blogissani sinulle jotain :)
Niin kaunista ! Mukavahan se olisi köllötellä palmujen katveessa ja pulahtaa välillä mereen.
VastaaPoistaOoh, olisipa ihanaa katsella ikkunasta tuollaisia näkymiä, tämänpäiväisen maassa asti roikkuvan sumun sijaan!
VastaaPoistaIhanaa...
VastaaPoistaTaivaan ja meren sini on sellaista sinistä
josta miekin pidän...
=)
Tuntuu, että väri ihan tarttuu sormiin jos kuvaa koskettaa...!
VastaaPoistaKiitos, kun tulitte mukaan muistelumatkalle.
VastaaPoistaTuonne kun pääsisi, ihana kuva!
VastaaPoista