Vielä viimeinen aamu-uinti Ilomantsin järvessä ja kotimatkamme alkoi Runon ja Rajan tietä etelään.
Pysähdyimme ihastelemaan maailman suurinta puukirkkoa Kerimäellä.
Linkki.
Kirkko on valtavan kokoinen, istumapaikkoja on kolmelle tuhannelle henkilölle.
Alttaritaulun aiheena ovat Jeesuksen sanat: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." (Matt. 11:28)
Kirkko on hyvin kaunis ja valoisa, pysähdyimme hetkeksi kuuntelemaan urkumusiikkia. Kirkossa valmistauduttiin vihkimistilaisuuteen. Morsianta jo valokuvattiin kirkon luona.
Seuraavaksi sukellamme satumaahan.
Veijo Rönkkösen patsaspuisto Parikkalassa oli kesämatkamme huipentuma. Tätä yhden miehen elämäntyötä katselimme mykistyneinä, ei voi olla totta, miten tämä on mahdollista.
Linkki. Kuvia on niin paljon, että osan laitoin kollaasiin, junakin siellä porhalsi tontin takana.
Veijo Rönkkönen oli päivätyössä Simpeleellä, vapaa-aikanaan hän valoi näitä patsaita sementistä ja omalla kustannuksellaan hankki tarvikkeet teoksiinsa. Samalla Veijo Rönkkönen hoiti vanhaa äitiään.
Tämän alla olevan Veijo Rönkkösen lausahduksen olen kopioinut Nykytaiteen sivulta.
”Joka kesä on jottain uutta oppint, miten helpomp ja paremp tehhä tuota mitäki. Eihä ens alkuun tuota pystynt tekemään muutaku hyvin yksinkertaisissa asennoissa olevii ihmisii. Nyt voi panna vaikka ihmisen solmuun.”
Patsaita on satoja, joogaavia, tanssivia, voimistelevia, leikkiviä lapsia ja aikuisia.
Klikatkaa kuvia ja ihastelkaa.
Pihapolkujen laatat ovat myös käsityötä, kahta täysin samanlaista ei taida löytyä.
Vanhimmat patsaat ovat jo saaneet sammalta peitokseen. Satumainen ympäristö.
Täällä patsaspuistossa käyneelle riittää sulateltavaa vielä pitkäksi aikaa eteenpäinkin.
Lauritsalan kirkko oli viimeisin tutustumiskohteemme. Nuori opas kertoi meille kirkon historiaa tai tarinaa, eihän tuo nyt vielä kovin historiallinen nähtävyys ole.
On ehkä parempi, että jätän kommentin tästä rakennuksesta laittamatta.
Nyt loppuvat muistiinpanot tältä mukavalta matkalta. Sukat sain kudottua valmiiksi ja onnetar suosi jälleen taataa kotimatkalla, nyt ei tullut bingovoittoa, mutta arpajaisissa hänelle osui Valamon viinipullo. Siitä Valamon luostarin viinikellarista en muistanutkaan kertoa mitään. Valamossa siis valmistetaan lähiseudun ja oman tilan marjoista viiniä.
Oletteko muuten kuulleet, että viiniä valmistetaan myös koivun mahlasta? Tällaisen ihmeen näin Hermannin viinitilalla Ilomantsissa. Makua en päässyt testaamaan.
Tällaisen kuvapäiväkirjan teko on mukavaa ja hyödyllistä. Tästä voi mukavasti verestää muistoja joskus myöhemmin. Kaikki tarvittavat päiväys ym. tiedot ovat tallessa.
Kiitos kaikille lukijoille, jotka olette jaksaneet seurata mukana edes kappaleen matkaa. Minulla on ollut hauskaa pulata näiden kuvien kanssa, paljon jäi vielä käyttämättäkin.
Sen huomion kuitenkin tein, että kesällä meidän kotimaamme on niin kaunis ja ihana, että täällä kannattaa matkailla. Ihmiset ovat olleet minulle ystävällisiä ja avuliaita, ruoka on ollut hyvää, asunnot siistejä ja uimavedet puhtaita. Suomalaiset ihmiset ovat tehneet matkasta ikimuistoisen.
Nyt kun olen oikein nääntämällä tehnyt näitä postauksia matkastamme, niin taata on heilunut pihalla kameran kanssa. Seuraavaksi laitan tänne talteen taatan ottamia ihania kuvia, kunhan saan ne ensin rajattua valmiiksi.