Eilinen surffailuni uutissivuilla toi mieleeni haikeuden. Luin, että satunnainen matkailija toimittaja Juhani Mäkelä oli lähtenyt viimeiselle matkalleen. Olin niin tykännyt hänen sopivasti huumorilla ja kritiikillä maustetuista jutteluistaan televisiossa.
Talvella nautimme perjantaikerhossa Mäkelän hauskasta kerronnasta tuossa, "Noin seitsemänkymppisen kirjassa". Hän kirjoitti myös kymmenen vuotta aikaisemmin kuusikymppisten kirjan. Nyt emme sitten saakaan nauttia kahdeksankymppisten kirjasta, ehkä olemme omankin viimeisen matkamme jo siihen mennessä tehneet.
Hyvää matkaa vaan, Juhani Mäkelä.
Satunnaisen matkailijan lähtö sai minut muistelemaan omaa ensimmäistä ulkomaanmatkaani. Tuolloin seitsemänkymmenluvun alussa matkustaminen tuli mahdolliseksi myös tavallisille suomalaisille, pitkälti Kalevi Keihäsen ansiosta. Tosin me emme koskaan Keihäsmatkoilla käyneet.
Valitsimme matkakohteeksemme Espanjan, sieltä uuden lomakaupungin Benidormin. Ensimmäinen toimenpide matkalle lähtiessämme oli passien hankinta ja siinä tapahtuikin heti ensimmäinen virheeni. Matkatoimistossa kerrottiin, että tytär voidaan alaikäisenä merkitä minun passiini ja niin tehtiinkin. Poikani sai vain vuoden passin, koska hän ei ollut vielä armeijaa käynyt. Missään vaiheessa meille ei kerrottu, että tyttärellä olisi pitänyt olla kuitenkin oma henkilöllisyystodistus. Vasta Seutulassa asia meille selvisi, päästiin kuitenkin lähtemään ja virkailija toivotteli hyvää matkaa sanoilla: "Toivottavasti ette joudu vaikeuksiin Espanjassa". No, emme joutuneet, mutta ylimääräistä jännitystä tuo puuttuva henkilöllisyyspaperi meille aiheutti. Tytär on siis käynyt Francon Espanjassa ilman passia, ainoastaan hänen nimensä oli minun passissani.
Me onnettomat tumpelot saimme sitten avuksemme nuoren suomalaisen rouvan, joka oli jo tottunut matkailija ja osasi useita kieliäkin. Hän oli yksin matkalla ja otti meidät holhoukseensa, neuvoi meille monia hyödyllisiä asioita. Me neljä sitten kuljimmekin koko viikon yhdessä ja vieläkin tuon rouvan kanssa kirjoittelemme ainakin joulukortit.
Kuvat ovat jo kellastuneet ja väritkin ovat haalistuneet. Hotellin uima-altaalla muita hotellivieraita terrorisoivat nuoret saksalaismiehet, kun tuo miesporukka oli altaalla, niin muilla ei sinne asiaa ollut, olisimme hukkuneet siinä myllerryksessä. Mehän valitsimmekin mieluummin lämpimän meriveden. Sellaista autuutta emme olleet ennen kokeneetkaan, lämpöä.
Lapseni ostivat uimalasit ja snorkkelit ja sen jälkeen näinkin heistä vain kantapäiden vilahduksen, kun uimarit katosivat veden alle. Koska en ole lasteni kanssa neuvotellut, niin en voi julkaista kuvia ilman heidän lupaansa.
Meille oli varattu hotellissa "all inclusive". Saimme ihmetellä uusia ruokia melkein päivittäin. Tuolla matkalla minäkin söin ensimmäisen kerran linssikeittoa. :)
Kissoja ja koiria olemme aina matkoillamme kuvanneet.
Viikon kohokohta kuitenkin oli päivän retki Valenssiaan. Vanha ihana historiallinen kaupunki. Opas varoitti meitä kuvaamasta Francon poliiseja, se oli ankarasti kielletty. Heidät tunnisti helposti paistinpannun näköisestä päähineestä. Tämä päivä Valensiassa vaikutti siihen, että vasta lapsenlapsien kanssa on valittu rantaloma matkakohteeksi. Olemme enemmän pitäneet tutustumisesta kaupunkeihin ja ihmisiin.
Pian meidän matkamme jälkeen Franco kuoli ja Espanja sai jälleen kuninkaan johtajakseen.

Tämä pullo on matkamuisto ensimmäiseltä ulkomaan matkalta. Joku "viisas" oli neuvonut, että turistiripulilta välttyy, jos ottaa aamulla ensimmäiseksi tuikun "väkevää". Ilmeisesti emme osanneet ostaa oikeaa ainetta, koska tästä lusikallisesta väkevää huolimatta tai ehkä sen ansiosta saimme kaikki kolme oikein vuosisadan ripulin. Kaamea päivä oli matkalaisilla, yksi istui pytyllä ja kaksi seisoi vessan ovella jalat ristissä.
Tuo pullo on jo kokenut monet muutot ja usein se jo on ollut pois heitettävien listalla, mutta aina se vaan on matkassa pysynyt. Mainitsenpa vielä senkin, että turistiripulia en ole tuon reissun jälkeen joutunut kokemaan, saatiin kai immuniteettisuoja loppuiäksi.

Muitakin matkamuistoja on säilynyt, pieni siro kenkälusikka ja soma taulu.

Tämä pieni miniatyyritaulu oli mukava matkamuisto, sievä ja kevyt kantaa.
Kun sitten palasimme suurella DC kympillä kotiin (taisi olla kone ihan uusi silloin), niin lentokapteeni kertoi, että koko Euroopan taivas oli pilvetön ja Suomessa oli menossa huomattava kansainvälinen ETYK kokous. Täällä on siis ollut hellettä aikaisemminkin. :)
Monenlaista matkaa on tehty myöhemminkin, mutta tämä ensimmäinen on jäänyt tarkemmin mieleen. Valitettavasti en osaa kuvailla tunnelmia yhtä mehukkaasti kuin Juhani Mäkelä teki.