Ihana

 

Talvimuistoja

 12.04.2022 olen yrittänyt julkaista blogissa tämän jutun. No, muistellaan vielä menneen talven lumia.

Lunta tulikin paljon, mutta niin se kesä vaan tänäkin vuonna näyttää tulevan. Kevään kukista olen ottanut paljon kuvia, blogiin ne ehtivät toivottavasti ennen syksyä. Ensimmäinen kärpänen ja etujoukoissa saapuneet joutsenet toivat iloa pitkään pimeään talveen.

Mamma Myöhäisen korttihötäkkä.

Yhtään pääsiäiskorttia en taaskaan saanut aikaiseksi lähettää. Olen minä kans yksi nyhverö.

Onneksi on kamera ja netti.

Tästä löytyy ainekset pääsiäistervehdykseen. Hopi, hopi, hommiin mummeli.

Olisiko tämä kulma hyvä?

Ehkä sittenkin koko kimppu, kun se on niin kauniskin.

Meiltä molemmilta terveiset, ota namu, ole hyvä.

Vielä yksi yritys.

Pääsiäisenä on kuitenkin oltava myös yksi narsissi.

Viettäkää ystävät mukavia ja virkistäviä lomapäiviä.
 

Pakastettua aurinkoa.

Voikukan ihanan keltaiset kukat ovat säilyneet näin hyvin pakastimessa, tässä kuvassa viimeiset. Onneksi pian saadaan jo tuoreita aurinkoisia.

 Otan aamun marjasmoothien ( n. 6 dl kahdelle ) mausteeksi kaksi kukkaa, se ei häiritse marjojen makua mitenkään. Useammankin kukan voisi laittaa, mutta olen varovainen. Ihan vain siitä syystä, että se toinen henkilö, joka täällä myös asuu ja tykkää marjoista voisi pelästyä voikukan makua😊 Mikäpä estäisi jauhamasta näitä vaikkapa lihapullataikinaan tai kasvispihveihin.

 

Löysin tämän vihjeen villiyrttien keräilijöiltä viime kesänä. Helppo ja mukava tapa säilöä talveksi vitamiineja, hivenaineita, siitepölyä, mettä ja varsinkin hyvää mieltä. Näitä kukkia ei sitten poimita maantien varsilta, vaan kaukana kaikesta saasteesta. Omat kukat keräsin aurinkoisena päivänä ja kiikutin kiireesti pakastimeen.

Suosittelen.

Kohtaamisia jasmiinipensaalla.

Kas, uusi makkara tuotu oksalle.

Joku siitä on jo vähän maistellut, kokeillaanko?

Nyt meni hermot. Mustarastas ei tykkää tarkkailijoista.
 

Uusi lähestymissuunta. Maltti kannattaa säilyttää.

Oli mukava nähdä taas kottaraisia, moneen vuoteen niitä ei ole täällä näkynytkään.

Hugo

 Enoni Hugo Lehtonen.
Koskaan en saanut tavata enoani, hän kuoli jo viisitoista vuotiaana. Juha-isänsä kuoltua Hugon hennoille hartioille tuli osavastuu perheen elatuksesta. Lapsia oli töllissä kotona vielä neljä, vanhimmat olivat jo lähteneet maailmalle.

Hugo oli renkinä isossa talossa ja teki töitä aikuisten miesten kanssa. Mamman kertoman mukaan poika vilustui syksyllä metsätöissä ja sairastui, kirkonkirjojen mukaan hän kuoli munuaistautiin.

Hugo oli mamman kertoman mukaan kiltti ja herkkä poika ja hän oli hyvä piirtämään. Hugon piirtämä taulu oli kamarin seinällä, se oli mammalle ainoa muisto rakkaasta lapsesta. Mamman kuoleman jälkeen viisikymmen-luvulla pitäjän vandaalit kävivät tuhoamassa ja varastamassa tyhjillään ollutta mökkiä, siinä rytinässä Hugon taulukin hävisi.

Mamma ja Hugon siskot kertoivat liikuttavaa sattumusta Hugon kuolinpäivältä. Poika oli Turussa lääninsairaalassa hoidettavana, hän oli hyvin heikkona ja hauraana noussut istumaan ja iloisesti huudahtanut, että  "pappa tuli". Pappa oli poikaansa vastassa, niin omaiset uskoivat.  Minäkin uskon.

Olen aloittanut tämän postauksen kirjoittamisen jo tammikuussa, mutta jostain syystä julkaise nappi jäi painamatta.

Vuodet eivät ole veljeksiä.

Keväällä 2022 huhtikuun viidentenä olen kuvannut pihalla näitä kukkia.

Nyt keväällä 05.04.2022  näkymät ikkunasta näyttivät tältä.

Koko päivän pyrytti lunta ja räntää.

 Täällä ollaan jo valmiina aloittamaan kesäkukinta parvekkeen kaiteella. Tuo toinen valkoinen lumikasa on isännän auto.