lauantai 13. kesäkuuta 2020

Aamujen aamu.


On ollut niin ihana aurinkoinen aamu, suunnittelin jo virkistävää veteen pulahtamista. Valmentaja huomautti, että siellä on jo uimakavereita valmiina. No, ensin otettava kuvia.

Tuli mieleeni vähän lainata J L Runebergin kaunokieltä ja muokata tähän hetkeen sopivaksi, uskoisin että runoilija ei tästä pahastu.

"Halk' aamun ruskon auermaan. Käy lento joutsenen. Se laskee virran hopeaan. Ja soutaa laulellen. Se lauloi: "Auvo taivainen. On armas Suomenmaa."
 

Ennen soutelua kuitenkin ruokailtiin.

 
Lapseton pari näyttäisi olevan. Onkohan heillä vielä perhetoiveita?


Etsiiköhän rouva pesäpaikkaa?

 
Mihin rouva katosi?



Yhdessä etsitään aamupalaa.


Valokuvaaja täällä kauempana toivoo, että löytäisivät nyt ne lehtokotilot rantaruohikosta.

Jostakin olemme kuulleet ankkojen suorastaan rakastavan kotiloita. Miksipä ei yhtä hyvin maistuisi joutsenille.

Kotiloruokaa täällä löytyisi kokonaiselle ankkalaumalle. Ankat täällä tosin joutuisivat ketun saaliiksi.


Löysikö rouva jotain vedestä? Ei oikein saa selvää.


Valmistaudutaan taas melontaretkelle.


Herra joutsen vielä varmistaa, ettei valokuvaajasta ole mitään harmia. On hienoa kun kaula on kuin korkkiruuvi, kelpaa siinä päätä käännellä.

Joutsenet siirtyivät vähän eteenpäin ja muumeli pääsi vuorollaan veteen räpiköimään.

Uskokaa tai älkää, mutta aamu-uinnin jälkeen on niin tyttömäinen olo. :-)

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Hetken ne loistavat.




Omenapuut. Ihmeen ihanat.


No, kukahan sieltä tänne paseeraa?  Ottaisitko kuvan?  Ei ole mitään kiirettä.

 

 Hei, kävisikö tällainen asento?


Otetaan kuitenkin kunnon profiilikuva.



 Syreenin kukkiessa tienoolla väreilee huumaava tuoksu. Monta kertaa päivässä käyn istumassa kuistilla ihailemassa omenan ja syreenin kukkia. Näitä hetkiä on hyödynnettävä koko pitkän talven varalle. Nyt on tämä päivä, voi kunpa saisi ajan pysähtymään tähän valon ja kukkien runsauteen.

Ehkä se salaisuus piileekin siinä kukkien hetkellisyydessä, ehkä emme niitä huomaisi, jos jatkuvasti olisivat luonamme.


  Vielä kerran, vedetään syvään henkeä ja nautitaan tuoksusta.


Ilmassa on runsaasti siitepölyä, osa päätyy jokeen.


 Pikkukalojen kanssa on mukava harjoitella vesijuoksua. Ensin ajattelin kirjoittaa, että kuva ei liity juttuun, mutta liittyyhän se. Tämä on minun pieni elinpiirini, ei voisi mitään parempaa olla. Elämälle kiitos.


 Kohta lennetään.


 Japanin ruusukvitteni.


 Uusi mustikkapensas.


 Ailakki,  ihastelen aina sen kaunista maljakon muotoista siemenkotaa. Pienet pyöreät siemenet ovat  kauniissa pikkuruisessa ruukussa turvassa.


 Amppelikukkia puutarhalta.


Karjalanneidossa on jotain taikaa, se kukkii aina vaan, koko kesän.

Näissä minun jutuissani ei ole päätä eikä häntää, eikä mitään järkeä, ovat siis minun näköisiäni.
En enää suunnittele mitään etukäteen, otan päivät sellaisina kun ne sattuvat tulemaan. Joskus valvon yöllä ja yritän löytää sellaisen nukkumisasennon missä ei mihinkään sattuisi. En kuitenkaan huolestu, voin jatkaa unia aamulla tai ottaa pitemmät päikkärit.

Ensi viikolla on juhla ja juhannus, yökin pitenee. Niin on aina ollut 21.06. kesäpäivän seisaus.

Niin, tuo varis ihan erityinen, paikkalintu, luultavasti poikamies ja kova kylpemään.

torstai 11. kesäkuuta 2020

Lautaselle.


Tällä viikolla salaattitarvikkeet ovat siitepölyn kuorruttamia, no ei se mitään. Huuhdellaan tarvittaessa.

Voikukan lehtiä on löytynyt pitkin kevättä, sitä on montaa lajiketta. Mielestäni parasta salaattiin on tuollainen sileäreunainen. Kukkien keltaiset terälehdet kaunistavat salaatin.


Mansikan lehdet ja kukat ovat myös syötäväksi kelpaavia.


Harmillinen vuohenputki pitäisi syödä pois pihalta jo keväällä, mutta sitä kasvaa niin runsaasti, että kahdestaan siihen ei pystytä.  Parhaita ovat uudet vielä vähän supussa olevat lehdenalut, niittämällä uutta kasvustoa versoaa koko kesän ajan.


Poimulehti kukkineen ja siankärsäheinän lehdet päätyivät salaattiin.


Ketunleipä on jo kukkinut, mutta kirpeät lehdet maistuvat koko kesän.


Kuusenkerkkä antaa potkua salaattiin ja smothieen. Kerätään iso korillinen myös pakkaseen, koska kerkkä on sellainen sesonkituote, muutaman päivän aikana neulaset muuttuvat koviksi. Kuusenkerkkää ei saa kerätä metsästä ilman lupaa, ei kuulu jokamiehen oikeuksiin. Kuvasin ja keräsin oman mökkerön pihalta.

Näihin aineksiin kun vielä napaa kasvimaalta vähän mausteita ja kaupasta kurkkua ja tomaattia niin terveellinen salaatti on valmista, eikä yhtään tarvitse säästellä. Kastikkeeksi sitruunalla ja ruohosipulisilpulla terästettyä kermaviiliä, niin johan on kesäinen tunnelma salaattilautasella.

Kaikkia edellä olevia kasveja voi myös silputa keittoihin, kastikkeisiin ja leivonnaisiin. Kasvien kanssa on kuitenkin oltava varovainen, niillä useilla on myös lääkinnällisiä tai allergisoivia vaikutuksia. Otetaan asioista selvää ja nautitaan luonnon antimista kohtuullisia määriä.

Jos perheet eivät tänä kesänä voi koronan takia matkustaa ulkomaille, niin hyvä vaihtoehto olisi kotimaan kasvien opiskelu yhdessä lasten kanssa, kirjastoista löytyy hyviä opaskirjoja.

Kori kainaloon ja luontoon!

maanantai 8. kesäkuuta 2020

Lemmikit


Alkukesän lemmikit.


Haluan nähdä joka vuosi pihalla mahdollisimman paljon lemmikkejä. Ruohonleikkuri saa laulaa nurmella vasta näiden kukkien jälkeen. Täällä viihtyvät öttiäiset ja linnut. Ainoat luontokappaleet joita joudun tontilta poistamaan ovat lehtokotilot, ne syövät valitsemansa kasvit surutta lehdettömiksi.


Ensimmäisen kerran huomasin sinivalkoisia lemmikkejä. En tiedä onko niitä ollut aikaisemminkin, mutta nyt vasta ne näin.



Lemmikkejä on nyt niin paljon, että sisällekin voi tuoda silmäniloa. Kuihtuneet kukat laitan tietopaikkaan kuivumaan, otan siemenet talteen.

Nyt voisi taas laulaa,"myrskyn jälkeen on poutasää", aurinko paistaa ja eilen tuhoa kylvänyt tuuli on tyyntynyt. Pitäjällä oli sähköt poikki monista kodeista ja puita oli kaatunut teiden yli.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Kesäasukkaita


Näin taitavaa ja huolellista rakentajaa on helppo ihailla. Mökkerön saunan takana on taas mustarastaan pesä. Se on niin korkealla, että kädet eivät ylety kuvaamaan. Tarvitaan "teknistä avustajaa", sellaista kiipeilytaitoista. On toimittava mahdollisimman hiljaa ja nopeasti poistuttava paikalta, emolintua ei saa tarpettomasti stressata. Varastolle kuljetaan nyt toista reittiä.
Kuvattu 27.05.2020.


Vastakuoriutuneet 01.06.2020.


Ahtaaksi on pesä käynyt, kuusi poikasta siellä näyttää olevan jos tarkasti katsoo. Onnea vaan pienoisille ja tervetuloa taas ensi keväänä laulelemaan pihakuusen latvaan.

Tuli mieleeni vanha laulu keväästä, :" Oli kesä, kesä, kesä, oli pesä, pesä, pesä tuolla koivussa korkealla.:,: ...". Oliko se peipponen? No, tämä pesä on korkealla seinällä.


Lisätty uusi kuva 09.06.2020.

Tänään poikaset lähtivät pesästä, vielä kaksi on pesässä. Pesäkin on jo vähän vaurioitunut. Olisiko kuitenkin tuon vasemmalla olevan poikasen takana vielä yksi nokka ja silmä näkyvissä?


keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Ihanuuksia pihalla.





 

Onneksi saatiin kuitenkin nauttia tulppaanien kukistakin, kun oli niitä "peurankestäviä" lajikkeitakin pihassa.





 Eipä näitä hurmaavia loppukevään kukkia tämän enempää esitellä tarvitse, tuttuja kaikki ja joka kevät uudelleen kuvattuja.




Tässä pelastetaan pörriäisiä. Naapuri on jättänyt ruohokentän reunaan kaistaleen luonnonkukille. Kuva on otettu toukokuun lopulla. Monenlaiset öttiäiset kiittävät, kyllä täällä pörinää onkin ollut. Voikukka näyttää nyt olevan valta-asemassa, mutta muitakin kukkia löytyy, ailakkia, maahumalaa, poimulehteä, leinikkejä, nurmitädykettä ja lemmikkejä kolmeaa väriä. Kauniita ovat myös puutarhasta levinneet bellikset.





Mukavaa kesäkuuta kaikille.