Oli se taas niin "pal kauhiaa".

Keskiviikko oli vuoden masentavin päivä ja jatkoa seurasi illalla sappikohtauksen muodossa. Koko yö oli kaamea, kumpikaan meistä ei voinut nukkua.

Vieläkin on niin auterinen olo, ei ole voimia mihinkään. Yritän pitää ajatuksia pois vatsan murinoista ja puuhata jotain verstaallani.  Tuolit saavat nyt uudet päälliset.

Lampunvalossa otetut kuvat ovat vähän, no, en viitsi sanoa mistä ovat kotoisin. Siis, ei mistään.

Täällä oli jonain päivänä luntakin.

Uutta ideaa ontelokuteen käyttöön.

Iloksi innokkaille virkkaajille.

  Meillä on ollut jo monta vuotta saunassa lauteiden takaseinällä  Ikean tuolinpäälliset, kuvakin on viimeisenä. Ne suojaavat saunan seinää likaantumiselta  ja tietenkin kylpijän selkää, eipä tunnu kuumalta seinän laudat. On mukava nojata tällaiseen puuvillaiseen taustalevyyn, nauttien makoisista löylyistä. Tämä levy voisi olla pitkä yhteneväinenkin, mutta näitä erillisiä on helppo tarpeen mukaan vaihtaa ja laittaa pesuun.
 

En ole missään saunassa nähnyt tällaisia aikaisemmin, joskus jonkun ohuen pellavaisen muistelen nähneeni. Ihmisille pitäisi luoda uusia helppoja ideoita. Innokkailla virkkaajilla ja heidän sukulaisillaan taitaa jo olla kori- ja mattokiintiöt täynnä. Nyt vaan somistamaan saunojanne.

Virkkasin muutaman prototyypin. Meidän saunassamme nuo palaset riippuvat miehen laittamien puisten  nappuloiden varassa. Paloja on  kolme samanlaista kerrallaan, on sen kokoinen sauna. Näitä lappuja voi käyttää myös peflettinä.

 Tyylikkäältä näyttää pelkillä puolipylväillä virkattu pala.

Olen mielihyvällä pannut merkille, että nuoretkin ovat nykyään innostuneet virkkaamisesta. Tällaisella helpolla työllä olisi mukava aloittaa, tulisi nopeasti valmista jälkeä.

Tämä virkkausmalli näyttää vohvelikankaalta.  Otin tuolta pimeältä saunan seinältä yhden kuvattavaksi parempaan valoon.

Tässä kokeilin pajuneliötilkkua, suunnitellut Willow 'Paju' Jan Eaton, 200 crochet blocks for blankets, throws and afghans.

Valmista palaa kannattaa vähän venytellä kuosiin, vähän samoin kuin virkattuja lumikiteitä tai granny square tilkkujakin.


 

Tämä on se Ikean tuolinpäällinen, joka meillä on saanut uuden viran. Toiminut hyvin monta vuotta. Ontelokuteesta virkatut seinänsuojukset ovat pehmeämpiä pesukoneessa.

Saukko tai minkki, siinä pulma.

Tämä vilkas vikkelä on kuvattu ikkunasta. Luonto elää kovista pakkasista huolimatta.

Olen innolla  virkannut isoäidinneliöitä, tammikuun kiintiö on jo täynnä.

Tunsin tarvitsevani tukea selkäni taakse. Tämä seiskaveikasta virkattu pötkylä tuntuu ihanan lämpimältä selän takana.  Valitsin tuon korivirkkauksen kun se tuntuu tiheämmältä pelkkiin pylväisiin verrattuna. Tuon linkin pitäisi ohjata Dropsin virkkauskouluun.

Sunnuntaina kuuntelin vaihteeksi radiota, kun yksi äänikirja tuli jo loppuhuipennukseen asti kuulluksi.

Välillä musiikki hivelee sielua uskomattoman ihanasti. Nykyään tulee usein huonosti valmisteltuja musiikkiohjelmia, niistä tulee vain paha mieli. Kiroilemalla ja hölmöjä vitsejä kertomalla yritetään olla hauskoja  ja niin fiksuja.

"Riston valinta" ei ole sellainen ohjelma, kaukana siitä. Risto osaa kertoa kiinnostavasti valitsemansa musiikin taustoista, aikakaudesta, henkilöistä ja ylipäätään vaan ajankuvauksesta soitettavan musiikin aikakaudelta.
Ristoa kuuntelee mielellään vaikka hän kertoisi levyjen lomassa ihan vaan oliiviöljystä.

Tämä viimeisin Riston valinta  oli mielenkiintoinen siitäkin syystä, että nykysuomella sanottuna "hän kilautti kaverille". Puhelu meni Espanjaan viisaalle ja miellyttävä-ääniselle Liisa Väisäselle. Koska oma sivistystasoni tiedonportailla on melko vaatimatonta, etten sanoisi olematonta, nautin kuunnella viisaampieni jutustelua.

Keskustelun aiheena oli symboliikka, kiinnostavaa. Toki tiedän, että on muutakin symboliikkaa kuin ohiajavan maantiekiiturin takapenkiltä perintöprinssin näyttämä keskisormi eli keskari.
En ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi sellaistakaan arkipäivän asiaa kuin liikennevalot. Mistä tulee väri punainen, keltainen ja vihreä.  Nyt sen tiedän. Olen jo välittömästi aloittanut tarkkailla symboleja, niitä näkee netissäkin rajattomasti.

Jokapäiväinen esimerkki Facebookista, jonka vasta nyt huomasin, monta vuotta naamakirjaa selanneena. Avatessani etusivuni huomaan kaverin tai kaverinkaverin linkittäneen kuvan tai artikkelin. Yes, kannattaako klikata auki? Jos koneellesi on lisätty WOT selainlisäke, niin valinta on helppoa.  No, katso symboli! Vihreä pieni pallo otsikon perässä kertoo, että voit mennä turvallisesti tyydyttämään uteliaisuutesi tai tiedonhalusi. Keltainen pikkupallura tass kehoittaa varovaisuuteen, eli ei kannata ottaa riskiä. Liikennevaloissakin keltaisella jäämme vaan odottamaan uutta viestiä.  Punainen ilmoittaa vaaran, älä avaa punaisen pallon linkkiä.

Jaaha, mitähän symboleja näistä isoäidinneliöistä löytyisikään?

Tänään tapahtui sellaistakin, että joudun ajattelemaan Scharlett O´Hara:n tavoin; "Mietin sitä vasta huomenna." Ja nyt ei ole kysymys saukosta tai minkistä.

Pieni hiljainen hetki.

Aurinkopullon luoja Helena Tynell kuoli 97-vuotiaana 18.tammikuuta 2016.

Elämäntyötään kunnioittaen.

Tiistaina

Kahlasin iltapäivällä lumessa rantaan, ei täällä paksua hankea ole, ehkä n. 10 - 15 cm höttöä lumipuuteria. Pakkasta oli vain -18 astetta. Huivi suun edessä uskalsin lähteä ulos.

Sisällä ikkunasta katsoen näytti joki jäätyneen, täytyihän sitä ihmettä lähteä katsomaan.

Rannassa näin, että nuo mustat läiskät jäällä ovatkin vettä, joista kuvastuu laskevan auringon kajo.

Tänään on taas paljon kylmempää  -24,5 astetta. Autolla kävimme uimahallilla ja kirjastossa. Lähes yksin sai kauhoa altaalla, liekö pakkanen karkottanut uimarit.

Lintuja on ruokittu ja toivotaan, että selviäisivät   hengissä talven yli.  Pikkuisen nauratti kun katselin harakkaa koivun oksalla, se oli niin pulskan näköinen kuin pulu Luxemburgin puistossa.

Talvinen luonto on niin kaunis ja lumi puhtaan valkoista. Toivottavasti jo viikonloppuna pystyy lähtemään lenkille.  "Säärohveetat" ovat lupailleet lauhtumista.

Pakkasta -27,4

Syntymäpäivä on ollut ja puolukka - kinuskitorttua syöty.

Palataan taas pirteään pakkaseen. Ihanien tulppaanien aikaan.

Kuva aamulla parvekkeelta.

Pikkuinen tirppa on tuossa ikkunan takana jasmiinipensaassa auringon paisteessa vähän viluisen näköinen, untuvainen. Höyhenet aseteltu pöyheästi pakkaslukemien mukaisesti.

Taata kävi kirjastossa, pyysin häntä ottamaan kuvat vanhalta sillalta. Näin kovalla pakkasella en itse voi ulkona kävellä, henki salpaantuu.  Kauniit kuvat hän ottikin. Kiitos, Veijo.

Kylämme on niin kaunis täältä joelta katsottuna.

"Tilkku päivässä" projekti jatkuu. Kuvan värit eivät oikein vastaa todellisuutta. Näitä Afrikankukkia on niin kiva virkata. Keksin vasta nyt, että viimeisellä kerroksella kannattaa virkata lappu kiinni edelliseen. Pitkät rimpsut on helppo virkata peitoksi siksakkia. En ole vielä laskenut  montako riviä tarvitaan yhteen torkkupeittoon.

Erja Manto on nyt lukenut minulle hulvattoman hauskaa aikuisten satua kummittelevasta isotäti Seidistä. Kaksi levyä on vielä kuuntelematta. Lähdenkin tästä alakertaan kuulemaan mitä hauskaa Seidi-täti taas on keksinyt.

Sydäntalven päivänä.

Näiden kuvien tunnelmaan ei oikein löydä sanoja. Pitäisi kääntää sydän nurin ja ravistella sieltä ihan pohjalta asti. Pihalla tuoksuu talvi, muistan sen lapsuuden talvista mammani luona sota-aikana. Sielläkin oli joki ja harakat, tintit ja punatulkut. Mamma oli virittänyt pirtin uuniin valkian, savu nousi kohtisuoraan taivaalle.  Savun hajua. Tollukkaan pohja on liukas, mamma on ne töppöset itse ommellut, pohjan vanhasta kauppakassista. Minulla punaiset posket, niin kaikki sanoivat.

Nyt on toisin, mutta rakastan tämänkin paikan tunnelmaa, on joki ja harakat......

Tätä maisemaa katsoessani sydämessäni läikähtää lämmin henkäys ja kiitollisuus elämälle. Aurinko nousee ja sen vasemmalla puolella näkyy pala sateenkaartakin. Kamera ei sitä oikein tallentanut.

Ihana aamu.  Haeskelen muistojeni aarrearkusta vanhan laulun sanoja.

"Joka aamu on armo uus,
surisimmeko, miksi.
Varjot hälvenee,
valitus vaihtuukoon kiitokseksi."

Vanha keinu ei hätkähdä lunta eikä pakkasta, siinä se vaan uskollisena kököttää omenapuun alla odottamassa kesää ja hellepäivinä varjoa hakevia talon asukkaita.

Koristeomenapuun hedelmät eivät ole kelvanneet kenellekään, liian happamia, sanoisi kettukin.

Kuvaajan vantus putosi hangelle, onneksi kamera säästyi.  Erityisen rakkaat vanttuut, saatu jouluna tyttäreltä, hänen kutomansa.

Tirpat pyrähtivät heti lentoon kun kamera ilmestyi pihalle. Sain odotella kotvasen aikaa ennekuin yksi pikkuinen uskalsi tulla palan einestä nappaamaan.

Siinäpä tämän aamun tuokiokuvia.  "Oi Herra, mikä aamu" , sanoisi Marian Anderson, se on hänen elämäkertakirjansa nimi. Aivan kuin vahingossa siitä on tullut mottoni. Kuinka usein nuo sanat ovatkaan tulleet mieleeni, nyt eläkeläisenä täällä maalla.  Tällä lauseella voin hyvin kuvailla mielialojani. Onneksi useimmiten voin hihkaista sen riemullisena niinkuin tänään, joskus kuitenkin flimmerin kourissa huokaisten.

Aurinkoista päivää!