perjantai 2. tammikuuta 2015
Vähän myöhästyi, mutta nyt on ihana.
Ulkona sataa vettä, mutta ei hätää, päivä on pelastettu. Tänään avautui kaksi kukkaa ja lisää on tulossa.
Meillä kukat kukkivat omia aikojaan, joulukaktuskin kukki jo syksyllä ja tämä joulukukka vasta nyt.
Tämän valkoisen kukan omistan seuraavan tarinani päivänsankarille, appi-isälleni s. 02.01.1899.
torstai 1. tammikuuta 2015
Perinteitä vaalitaan.
Uudenvuoden konsertti Wienistä oli jälleen upea. Nappasin muutaman kuvan TV:stä muistoksi itselleni.
Wienin filharmonikkoja johti Mombaissa syntynyt Zubin Mehta, sydämellinen persoona.
Ihania ja värikkäitä kukkalaitteitakin sain kuvaan napattua..
Väliajalla näyttiin kaunista Wienin kaupunkia ja Tonavan rantoja. Näitä upeita espanjalaisen ratsastuskoulun lipizzalais-hevosia en oikein onnistunut kuvaamaan kunnolla. Pitäisi päästä oikein Wieniin näitä katsomaan.
Kristallit kimaltelevat ja koko sali on uskomattoman kaunis. Onneksi on televisio.
Vielä kaksi muusikkoa sain kuvaan vangittua, nuoria naisia. Ei ole kovinkaan montaa vuotta siitä, kun ensimmäiset naiset valittiin muusikkojen riveihin. Aikaisemmin kelpuutettiin vain miehet.
Kaikki kuvat on siis TV- ruudusta napattu. :-) Olen joskus aikaisemminkin postannut kuvia tästä perinteisestä konsertista. Vuosikymmeniä tämä on ollut minulle uudenvuodenpäivän kohokohta, nykyään on hienoa kun on väritkin mukana.
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
Tervetuloa vuosi 2015
Onnea ja siunausta vuodelle 2015
"Säilyttäköön uusi vuosi
sen mitä rakastat.
Tuokoon tullessaan
mitä kaipaat.
Vieköön mennessään
mitä taakkana kannat."
sen mitä rakastat.
Tuokoon tullessaan
mitä kaipaat.
Vieköön mennessään
mitä taakkana kannat."
( värssyt )
maanantai 29. joulukuuta 2014
Välipäivinä kunnon pakkasia.
Turvakynttilät ovat kivoja kukka-asetelmissa. Tämä suloisuus löytyi S- marketista Lahdesta.
Miljoona timanttia ja jääkukkaa koristaa kasvihuonetta. Klikkaa..
Viime yönä ja nyt aamulla oli 19 astetta pakkasta. Nenänpäätä paleli kun jo ennen kahdeksaa kiiruhdin labrakokeisiin.
Päivän päätteeksi taata sytyttää lyhtyjä valaisemaan sinistä hämärää.
Ai, mikä autuas olotila olikaan kesällä pulahtaa jokeen uimaan.
Joella on nyt jääkansi, mutta tuskin se vielä ihmistä kantaa, virta on voimakas jään alla.
Tällaisena aurinkoisena talvipäivänä ei voi edes pakkasta kauhistella, niin on kaunis maisema .
Vielä kaksi päivää tätä vuotta, sitten aloitetaan uutta vuosilukua, päivä kerrallaan. Niinhän se menee varsinkin näin ikäihmisellä.
En ole koskaan tehnyt uudenvuodenlupausta, mutta nyt teen. Yritän useammin päivittää blogejani ja käydä ihastelemassa blogiystävien postauksia. On jäänyt monet tärkeät päivitykset näkemättä. Edellinen talvi meni noiden silmien kanssa sählätessä, oli aina jotain tulossa tai menossa. Valmistauduttiin leikkaukseen tai toivuttiin leikkauksesta tippapullojen kanssa ja taas sama toisen silmän kanssa. Koska tässä nyt seliseli- vaihde jäi päälle, niin myös tämä asunnon myyminen ja ostaminen muuttoineen ovat vieneet energiaa yllättävän paljon. Nuorena oli muuttokin helpompaa, lyötiin kamat rattaisiin ja se oli siinä. Ei sitä haikailtu vanhan perään, eikä kannettu huolta huomisesta.
Tässä tätä pumaskaa kirjoittaessani katselen ulos joelle lumiseen maisemaan, jossa kohta aurinko painuu Koiravuoren taakse, niin tunnen suurta levollisuutta. Tässä on nyt meidän kotimme. Tänään on hyvä päivä. Kiitos siitä Taivaan Isälle.
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Jouluna 2014
Valkoiset kukat ovat minulle mieluisia joulunakin.
Tämä kaunis "safiiri" himmeli on minulle erityisen rakas, se saapui ihanana yllätyksenä Raumalta Marjalta. Halusin tämän keittiön ikkunaan, tästä sitä on hyvä ihailla koko joulun ajan.
Pikkuinen keittiömme on nyt syksyllä saanut uuden ilmeen. Pyysimme apua Domus- keittiöltä. Suunnittelija kävi täällä kotona mittaamassa ja valokuvaamassa. Minun tehtäväkseni jäi vain kertoa mitä tarvitsen. En ikinä olisi omin älyin osannut suunnitella näin hyvää ja toimivaa minikeittiötä.
Tässä nurkassa on hyvä ja vedolta suojattu paikka, siinä tähti on viihtynyt pikkujoulusta lähtien.
Amaryllis ei ihan jouluksi ehtinyt, mutta ehkä uudeksi vuodeksi availee kukkansa. Otetaan uusi kuva sitten myöhemmin.
Huomenna on taas aamulla aikaisin lähdettävä labraan verikokeisiin, haetaan Marevan- lääkitykselle sopivaa annostusta. Flimmeri yllätti tuolla joulukuun puolivälissä. Käytiin keskussairaalassa tahdistamassa sydäntä uudelleen, onneksi sydän kuitenkin löysi oman rytminsä ilman sähköä.
Mukavia joulun välipäiviä kaikille.
Joulupostaus olikin jäänyt tekemättä.
Tähän on tultu, tarkkana tyttönä väsäsin tämän kuvan blogin joulutervehdykseksi. Vasta nyt huomasin, että kuva olikin lähtenyt vain Facebookiin.
Jouluaamuna riensimme joulukirkkoon. Ihanaa kulkea pienessä pakkasessa kun aattona saatiin luntakin.
Tapanina saimme kaikki lapset ja lastenlapset tänne jokivarteen. Harvinaista onnea on saada kaikki yht` aikaa paikalle. Kiitos Taivaan Isälle kuluneesta vuodesta, tapahtumia on ollut runsaasti.
tiistai 16. joulukuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)