lauantai 12. tammikuuta 2013

Parvekepäivystäjä.



Kaksi viikkoa on mennyt flunssaa sairastellessa. Onneksi parvekkeelta on tarjoutunut monenlaista ihmeteltävää. Aurinko laskee, kohta on pimeää.


Flunssalääkkeitä.


Näitä pieniä mehupalloja olisin voinut lusikoida  naamaani vaikka ämpärillisen. En osannut arvata, että granaattiomenat ovat näin makeita ja hyviä. Sairastellessa näihin tuli oikein himo.


Kadulla voi kaatua täälläkin, vaikka lunta ja jäätä ei ole. Samalla viikolla, eri päivinä, kaksi pappaa kaatuivat tuolla alhaalla. Verta vuotavin päin papat nousivat  ambulanssin kyytiin, toivottavasti mitään vakavaa ei sattunut.. 


Joukko kilpapyöräilijöitä valmistautui harjoituslenkille. 


Oikein tuossa jännitin, että pääseekö tämäkin kaveri lähtöön. Pääsi.  :-)


Varhain sumuisena aamuna retkeläiset nousivat bussiin, liekö matka Alhambran linnaa katsomaan.


Kadulla tapahtuu yölläkin. Heräsin yskänpuuskien yllättämänä. Tankkiauto ajaa hiljaa kadun vartta ja mies pesee puiston käytäviä voimakkaalla vesisuihkulla. Puhdasta ja siistiä täällä rantakadulla onkin. 


Vossikat odottelevat kyytiä.

Poikani tuolla heppapostaukseni kommenteissa onkin selvittänyt tämän vaunutyypin nimeä ja historiaa. Tässä pieni lainaus sieltä, en kopioinut kokonaan vastausta, kyseisessä kommenttilaatikossa on lisää tietoa.

"Kyseistä vaunumallia on yleisesti kutsuttu Victoria-vaunuksi, jossa kuski istuu edessä omalla pukillaan ja takana matkustajien suojaksi voidaan nostaa kuomu sateen sattuessa."


Vielä yksi kuva myrskyiseltä päivältä.


Puna-asuiset hölkkääjät taitavat tulla Los Pacosin urheilukoululta, pitkänä jonona he kirmasivat tarkkailupaikkani  ohi .  Seitsemän kilometriä tätä hiekkarannan tuntumassa olevaa "juoksurataa" on.
 
Paellaa kahdelle, kävimme rannan kalaravintolassa. Yleensä syömme täällä kotona, mutta nyt kaipasimme vähän vaihtelua. 


"Anteeksi rouva, en mitenkään halua häiritä, mutta olisikohan mahdollista, että joku muru tipahtaisi meikälinnullekin?"



Hyvää viikonloppua kaikille. 
Posted by Picasa

torstai 10. tammikuuta 2013

Kirjainhaaste # 14 -LI




Tällä viikolla kirjaimet ovat LI sanan lopussa.

Tämä kaunis karuselLI on ihastuttava näkymä parvekkeelta päivittäin. Varusteena myös kameLI.
Posted by Picasa

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Loppiaisen aatto.



Espanjassa perinteinen Loppiaisena järjestettävä kolmen itämaan tietäjän Los Reyes Magos -kulkueen lähtöpaikalle oli paljon värikkäitä ajoneuvoja  menossa meidän parvekkeemme ohi eilen iltapäivällä.

Tänä vuonna Loppiainen osuu sunnuntaille, olisi vapaapäivä arkipäivälle osuessaan. Espanjalaisen logiikan mukaan vastaava arkivapaa pidetään heti seuraavana päivänä. Täällä on siis nyt kaksi vapaapäivää, toimistot ja osa kaupoista on kiinni. Useat ulkomaalaiset pitävät kuitenkin kauppojaan auki lähes joka päivä.
 
 
 
 
 


Santiago-heppakin siellä asemapaikallaan ihmettelee omituisia ajopelejä. Kaksi viikkoa olenkin tässä parvekeella seurannut elämänmenoa alhaalla kadulla. Tämä kulkue oli varsinainen kokokohta ja väriläikkä kuvaamilleni tapahtumille. Ehkä laitan kuvakollaasin myöhemmin, kunhan tästä taudista tokenen.


Kävimme myöhemmin tuolla bussikadulla katsomassa väen saapumista kadun varteen. Oma kunto ei kuitenkaan kestänyt pitkää ulkonaoloa ja kadunvarressa seisoskelua, oli palattava kotiin. Ei oikeastaan tuo karkkisadekaan kiinnostanut.

Lapsia oli paljon liikkeellä. Täällä Espanjassahan lapset saavat lahjansakin vasta Loppiaisena. 


Tänään aamulla saimme suruksemme kuulla, että Malagassa Los Reyes Magos kulkue oli koitunut pienen karkkeja keräävän lapsosen kohtaloksi, hän oli jäänyt lavaa kuljettaneen auton pyörän alle. Elämä on niin arvaamaton, ilo voi hetkessä muuttua suureksi murheeksi.
Osanotto ja voimia pojan perheelle.
Posted by Picasa

lauantai 5. tammikuuta 2013

Surffailukelit.



Kaksi päivää saimme kuunnella meren kohinaa asunnossamme. Nuorukaiset ottivat upeista aalloista kaiken irti.


Aallonharjalla ratsastettiin hurjaa kyytiä ja rantaan ja taas kiireesti takaisin mereen laituria pitkin. 


Tyttöystävät ihailivat ja kannustivat rannalla. 
 
 
 


Tämä kuva on napattu parvekkeeltamme. 


Nuo mustat pisteet vedessä eivät ole sorsia, vaan poikia odottamassa siitä suurta aaltoa.


Hurjalta tuo meno näytti rannalta, mutta ihanaa se varmaankin oli kiitää taidokkaasti aaltojen kuljetettavana.
 


Eilen tuli sitten testattua paikallisen lääkärikeskuksen toimintaa. Kävelin palvelutiskin eteen ja pyysin vastaanottoaikaa suomalaiselle lääkärille. Odottelimme n. 15 min ja vuoroni tuli. Keuhkoputken tulehdus, apteekin kautta kotiin. Nyt vaan toivotaan, että lääkkeet purevat. Ulkona voin käydä, mutta patikkamatkat saa toistaiseksi unohtaa.

Mukavaa Loppiaista kaikille.
Posted by Picasa

torstai 3. tammikuuta 2013

Kirjainhaaste # 13 -NN-


"Nyt on siis uusi vuosi ja uudet kujeet!

Sen verran muutosta, että tästä lähtien kirjaimet voi olla alkukirjaimet, loppukirjaimet tai "välikirjaimet". Pikkuisen vaihtelua haasteeseen :)
Säännöissä myös tarkennuksena, että sanan pitää olla perusmuodossa (näin se on ollut tarkoitus tähänkin asti, on vain jäänyt säännöissä mainitsematta).


Tällä kertaa kirjaimet pitääkin löytyä siis jostakin kohtaa sanan sisältä ja kirjaimet ovat" NN



ANNos

Tässä lähellä on ihana sushibaari, vaikeaa on kulkea ohi. Näitä annoksia voi tuoda myös kotiin.

Oi nam, olisikohan tänään taas sushipäivä?

Klikkaamalla sivupalkissa KIRJAINHAASTE nappia pääset katsomaan toisten NN-kuvia.
Posted by Picasa

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Päivityksiä ja päivittelyä.




Asiat eivät aina suju niinkuin me suunnittelemme.  Joulumme oli tyystin erilainen kuin alunperin olimme suunnitelleet.

Jouluviikolla sairastui flunssaan ensin mies ja sitten aaton aattona mummeli. Onneksi ehdimme käydä kirkossa laulamassa kauneimmat joululaulut silloin alkuviikolla.
TVFinlandin välityksellä osallistuimme Turun joulurauhan julistukseen, söimme riisipuuroa ja rusinasoppaa.

Taata jaksoi jo lähteä ulos hankkimaan jouluruokaa Los Bolichesin suomalaisesta kaupasta, lanttu- ja porkkanalaatikkoa.  Meillä ei ole asunnossa ollenkaan uunia, olisivat joka tapauksessa jääneet kotona valmistamatta. Vaatimaton oli jouluateriamme, mutta eipä ruoka oikein maistunutkaan, kun oli niin tukkoinen olo.



Suomalainen seurakunta järjestää täällä aattoiltana perinteeksi muodostuneen pienen kynttilätilaisuuden Rafaelin aukiolla, sinne mekin suuntasimme kulkumme. Seurakunnan pastori luki jouluevankeliumin ja lauloimme yhdessä Maa on niin kaunis. Osallistujilla oli kynttilät kädessä ja meitä suomalaisia oli aukiolla yllättävän paljon. Mekin uskalsimme lähteä mukaan, kun matka ei ollut pitkä ja yskimisemme ei olisi häirinnyt ulkona kovin paljon kanssamatkaavia.






 






Tässä ollaan palaamassa kukin koteihimme kynttilätilaisuudesta. Oli niin mukava näky tuo lyhtyä kantava mies kaupungin valoissa.

Jouluaamun kirkkomatka jäi tekemättä (uudet kengät  kokeilematta), emme halunneet lähteä kirkkoon yskimään ja toisille tautia viemään. TVFinlandin välityksellä pääsimme osallistumaan joulukirkkoon Vantaan seurakunnan kanssa.
Hiljaiselon merkeissä tuli tämä joulu vietettyä, kynttilöitä parvekkeella poltellen, kirjoja lukien ( seurakunna kirjastosta tuotiin repullinen pyhän varalle ) ja ajatukset rakkaiden luona Suomessa. Järviradiosta kuuntelimme joululauluja, mitäpä sitä ihminen muuta.


Vuosi 2013.
Ihmettelin uudenvuoden aattona ruokakaupoissa valtavia viinirypäleröykkiöitä. olihan se selvitettävä mistä on kysymys. Netistä kaikki selviää, espanjalaiset syövät keskiyöllä yhden viinirypäleen jokaisen kellonlyönnin jälkeen, siis kaksitoista rypälettä, toivottaen onnea vuoden jokaiselle kuukaudelle.

Me söimme rypäleet varmuuden vuoksi kaksi kertaa, ensin Suomen aikaan ja tuntia myöhemmin Espanjan.  :-)
 Kuohuvaa oli vain pieni pullo, en voi alkoholia nauttia kuin pienen korkillisen hääpäivämme kunniaksi.



Kuva parvekkeltamme, takana näkyy Benalmadenan kaupunki. Vuoren rinteellä vasemmalla on jokin itämainen temppeli, sen vieressä on perhospuisto, josta kerroin keväällä blogissani.

 
 
Rantabulevardi vuoden ensimmäisinä tunteina.

Hyvää Uutta Vuotta!
Posted by Picasa