Hurmaavia ruusuja Loviisassa I.

Meille tuli tälle päivälle ohjelman muutos. Luulimme lähtevämme viemään lapsenlapsia mökille, mutta nuoriso oli liuennut kuka minnekin. Yritetään uudelleen huomenna.

Lehdestä luin, että Loviisassa oli tämä viikonloppu omistettu ruusuille. Siispä virkistävän aamu-uinnin jälkeen matkasimme Loviisaan.

Tämän kollasin ruusut kuvasin Villa Aaltosen pihalla. Talon rouva esitteli meille puutarhaa ja pihan rakennuksia. Sääli vaan, että ruusujen paras loisto oli jo mennyt helteisten kesäpäivien takia. Paljon ruusuja kuitenkin vielä oli kukassa ja satoja muita kukkia niiden lisäksi.

Ihastuin niin tähän paratiisiin keskellä kaupunkia, että haluan esitellä taloa vielä pikkuisen.

Tämä on pää- ja asuinrakennus. Tuon sinisempiä kukkia ei varmaan olekaan.

Täällä piharakennuksessa nautimme ihanat minttusimat. Tähän rakennukseen tulee pikkuinen Bed and Breakfast hotelli. Viehättävä vanha rakennus.

Pihapiirissä on vielä toinenkin hauska ja erikoinen rakennus. Klikatkaa kuva isommaksi, niin näette, että siinä on vanha mehiläisten kerrostalo. Kolmannessa kerroksessa on ollut myös mehiläistenhoitajan nukkumapaikka.

Tämä kuva on mehiläistalon sisäpuolelta. Näissä kennolaatikoissa on nyt myynnissä kaikenlaista kivaa pikku tavaraa matkamuistoiksi.

Näin kauniilla paikalla Villa Aaltonen kylpee auringossa, hieno näköala merelle, satumaista.

Tässä olisi aineksia kuupuutarhaan. Valkoinen malva.

Valkoiset liljat.

Tätä kukkaloistoa oli ihana käydä katsomassa, en tuntenut kaikkia kukkia ennestään.

Harjaneilikka oli löytänyt paikkansa kuunliljojen joukosta. Hyvä näin.

Leijonat vartioivat pihapolun varrella.

Laitan vielä lisääkin kuvia Loviisan retkestämme, kunhan ehdin laittaa ne jonkinlaiseen jäjestykseen. Saatte nähdä kuvan ihka oikeasta Prinsessa Ruususestakin.

Vielä huomenna ehtii käydä Loviisassa hurmaantumassa ruusuista. Ruusujen hurmaa Loviisassa, linkki.

Mansikka-aikaan.

Taata haki torilta mansikoita, ai, että ne ovat nyt makeita, kun aurinkoa on saatu.

Aamulla kävimme uimassa, vesi oli suloisen lämmintä.

Palatessamme kotiin tapasimme metsätiellä villakoirat Antin ja Vilpertin. Vilpertti oli kahdeksan kuukauden ikäinen pentu ja aivan ihana, Antti 12 v. Koirat halusivat tehdä lähempää tuttavuutta. Ei auttanut muu kuin riisua kävelysauvat ja rapsutella tasapuolisesti molempia koiria. Se on koiraihmiselle ihana tunne, kun vieras koira painautuu luottavaisena jalkaa vasten ja silmät lupsahdellen nauttii rapsutuksesta. Saa siinä mammakin ihanaa koiraenergiaa ja hyvää mieltä.

Minulla on täällä kylällä paljon tuttuja koiria, mutta tämä kaksikko tuli metsätiellä vastaan ensimmäistä kertaa nuoren emäntänsä kanssa.

Unikot ovat valinneet itse kasvupaikkansa.

Varjolilja on niin kaunis. Valkoiset varjoliljat eivät kukkineet ollenkaan. Olikohan se viimekesäinen muutto niille liian stressaava, onneksi ovat kuitenkin hengissä.

Näitä pieniä orvokkeja kasvaa jokaisessa kiven kolossa, ihan itse ovat kylväytyneet.

Luumusatoa odotellessa.

Harmaamalvikki on kasvanut valtavaksi pensaaksi, minä kuitenkin kutsun tätä hopeamalvikiksi, se ei kuitenkaan ole virallinen nimi.

Arkeen on taas palattava. On aloitettava lounaan valmistus, taata istuu kuistilla urakoimassa mansikoita pakastepusseihin. :-) Hyvä työnjako, minä kokkaan ja taata hoitaa marjat.

Aurinkoa Aurinkolahdessa.

Vuosaari on kesällä uskomattoman kaunis paikka, on kuin ulkomaille tupsahtaisi, kun rantaan asti kävelee.

Sorsaemo siellä vietti kaunista kesäpäivää poikasineen kanavassa.

Matkustin Vuosaareen tapaamaan ihanaa blogiystävä Yaeliania. Olimme suunnitelleet yhteistä lounasta rannan tuntumassa, mutta olimmekin paikalla liian aikaisin tai sitten ravintolan henkilökunta oli myöhässä.

Kävelimme aurinkoista rantaa ja etsimme sopivaa kahvilaa, jossa voisi istua varjossa. Täällä Kampelassa sellainen paikka löytyi.

Tämä pikkuinen kahvila olikin vastakohta Aurinkolahden upeille uusille rakennuksille, joiden viehättäviä suuria parvekkeita ihastelimme. Niitä parvekkeita onkin lähdettävä vielä uudelleen kuvaamaan. Nyt jäi kuvaaminen, kun meillä oli niin paljon puhuttavaa.

Oli ihanan lämmin päivä, kahvin ja teen tilalle valitsimme kylmän juoman ja gluteenittoman leivonnaisen. Kaikissa suolaisissa tarjottavissa oli pohjana leipätaikina, pullaa tietenkin oli montaa sortimenttia.

Oli jotenkin epätodellinen tunne, kun siinä kanssani istui tarinoimassa blogiystävä Yaelian. Hän oli juuri sellainen kuin olin hänet kuvitellutkin mielessäni, iloinen, ystävällinen, viisas paljon maailmaa nähnyt ja empaattinen henkilö.

Yaelian on ollut blogiystäväni lähes alusta lähtien. Yritin oikein etsiä hänen ensimmäistä kommenttiaan, sieltä se löytyikin n. kuukauden oli blogini ollut siinä vaiheessa avattuna. Kiitos vielä Yaelian kaikista kommenteistasi, ne ovat tuottaneet minulle paljon iloa. En enää muista mitä reittiä löysin silloin alussa Yaelianin blogille, mutta siitä lähtien olen käynyt lukemassa hänen Appelsiinipuun Alla- ja Appelsiineja ja Hunajaa ruokablogiaan.

Yaelian blogi on ollut minulle yksi avonainen ikkuna maailmaan.

Kiitos Yaelian! Oli mukava viettää tuokio kanssasi.

Sain makoisat tuliaisetkin. Sydämellisesti kiitän. Oli ihana päivä.

Mustikat

Aurinko ei ole paistanut tänäänkään, mutta vettä ei ole satanut. Klikkaa kuvia isommiksi.

Päätimme taatan kanssa lähteä metsään tarkistamaan mustikkatilannetta. Osittain raakoja vielä olivat ja vanhoissa tietopaikoissamme ei tänäkään kesänä marjoja löydy. Taata siitä lähti vähän kiertelemään ja löysikin mukavan marjapaikan, haki sinne sitten minutkin jonkin matkan päästä. Keräsimme kippomme täyteen, muutamia mansikoitakin polun varrelta löysimme.

Partaäijäjogurttia ja metsäntuoreita mustikoita. Parempaa välipalaa ei juurikaan löydy.

Mustikoita voi lusikoida vielä toisenkin annoksen. ;-)

Mesiangervot kukkivat nyt runsaasti, kuistin pöydällä ei voimakas tuoksukaan haittaa.

Haluaisin vielä näyttää tarkemman kuvan tästä maljasta, otin sen kaapista esiin vain blogiani kaunistamaan ja kaappiin se taas tallennetaan seuraavaa juhlahetkeä odottamaan.

Tämä jälkiruokamalja on minulle hyvin mieluinen. Se on vanha Wiialan lasitehtaan ruiskukkakuviolla varustettu puristelasimalja. Wiialan lasitehdas lakkautettiin vuonna 1938, lasimuotit siirtyivät sen jälkeen Riihimäelle. Tässä minun maljassani lukee kohokirjaimilla Wiiala.

Pilvinen päivä.

Kultahelokki korvaa tänään auringon keltaisuuden. Päivä on pilvinen, mutta sadetta ei olla saatu.

Aamulla kävin taas uimassa ja vesi oli paljon ilmaa lämpimämpää, tuntui oudolta, kun veri ei kohissutkaan laiturille noustessa sisäelimiä suojelemasta.

Pojankoltiaiset olivat eilen sotkeneet laiturin ja uimaportaat pohjasta sukeltamallaan savella. Jalat siinä sitten saivat savikylvyn samalla. :( aamulla rantaan mennessä saa oikein pelätä, että mitähän tihutyötä yön aikana taas on tehty.

Päivällä kävimme viemässä Fidjin seuraavaan hoitopaikkaan. Koiruli oli niin iloinen, kun tapasi vanhat tutut. Oli ihan helppo jättää hänet sinne, kun jälleennäkeminen oli niin riemullinen. Fidji pääsi nyt viettämään mökkilomaa.

Taatan kesäloma alkoi. Sen kunniaksi kävimme Itäkeskuksessa Sushiaterialla. Lounasaikaan ei laskettukaan aterien hintaa lautasten lukumäärästä. Hinta oli vakio, sai syödä niinpaljon kuin jaksoi, ei meidän lautaskasamme korkealle nousseet. Sushipalat näyttävät pieniltä ja niitä kuvittelee syövänsä vaikka kuinka paljon. Täyttävää ruokaa se on, nälkä katoaa melko pian.

Elämänlanka on jostakin kylväytynyt pensasaitaamme.

Angervot kukkivat pihalla, samoin pientareilla voimakastuoksuiset mesiangervot. Mustikat kypsyvät, pian päästään jo keräämään. Torilta ostimme suomalaisia mansikoita, kolme euroa litra.

Jalankulkutien puolella pensasaidassamme kasvaa tämä innokkaasti leviävä ruusu. Valaistus ei nyt osunut kohdalleen.

Nyt tuntuu tyhjältä, kun pikkuinen hauveli ei enää pörräile tuossa jalkojen juuressa.

Vain yksi ruusu tänään.

Sunnuntaina avautui ihmeen ihana ruusu.

Hän ne ruusuntaimet toi, minun pieni tyttöni.
Ruusunnuppuni, jonka silloin kerran vaaleanpunaiseen koriin laskin.
Mistä arvasit, että tyttö tuli?
Toki sen tiesin, keijut ja vanamot sen jo kesällä kertoivat.

Uuteen pihaan ensimmäiset ruusut, sanoi tyttö, minun lapseni.

Fidjin kirje kotiväelle.

Hei matkalaiset!

Bonjour, ca va?

Mukavasti päivät täällä ovat sujuneet, henkilökunta on ollut valpasta ja ystävällistä. Mamma tosin on ollut vähän huolissaan, kun minulle ei ole oikein ruoka maistunut. Näin kuumina päivinä haluaisi vain juoda vettä. Onneksi täällä sisällä on tuo tohotin, joka puhaltaa viileää ilmaa, sen läheisyydessä me mamman kanssa viihdymmekin keskipäivällä.

Tuo mamma on aika hassu, olisittepa nähneet hänen yrityksensä löytää pilkkua tuon c:n alle. No ei löytänyt, se täytyy nyt vaan kuvitella siihen. Mamma on tuossa kirjoitustieteessä vähän kömpelö.


Aamuisin mamma tuntuu olevan elämänsä kunnossa. Heti puoliseitsemältä heittää repun ja vesijuoksuvyön pykälään ja kirmaisee metsäpolulle. Meloskelee sitten järvellä kunnes minä ja taata tulemme autolla parkkipaikalle. Taata lähtee siitä ajelemaan työpaikalleen ja me mamman kanssa kävelemme kotiin, saadaan kunnon lenkki tehtyä heti aamulla. Ihan reporankana sitten päivä meneekin puhaltimen alla. Lelutkin tuntuvat ihan tylsiltä.


Yritimme vähän päivälläkin pissareissulla käydä, mutta lyhyeksi se retki jäi. Heittäydyin pitkin pituuttani varjoisaan kohtaan, enkä suostunut enää jatkamaan. Onneksi mamma osasi tulkita kehonkieltäni ja palattiin kotiin.


Pihalla painuin mamman yrttipenkkiin varjoon ja suojaan. Siellä onkin mellevät yrttien tuoksut. Siinä on kirveliä, mäkimeiramia ja ruohosipulia, kaikki suloisessa sekamelskassa. Mamma kuitenkin kutsui minut pois, muka punkkeja pelkäsi turkkiini tarttuvan.

Mamma on näinä päivinä puuhannut jotain salaperäistä jännää asiaa. Hassua katsoa, kun vanha mummeli on noin täpinöissään. Ennen eilistä hän juoksi tietokoneelle vähän väliä ja kirjoitti Gookkeliin E S T A, senjälkeen käsittämättömän numero- ja kirjainsarjan. Eilen hän sitten jo kiljuikin "Yippee", matkustuslupa myönnetty Texasiin. Mamma lähtee veljensä kanssa katsomaan kummitytön perhettä. Taata jää kotimieheksi.


Tänään maistui jo ruokakin, kun mamma kävi kaupasta ostamassa maksalaatikkoa, se kuulemma on takuuvarmaa koirien herkkua.

Illan viiletessä käydään uudella, vähän pitemmällä lenkillä. Silloin saadaan taatakin mukaan.

Yksi Astrid Lindgren ruusu on aivan pienen kuonon korkeudella, sitä on mukava nuuhkaista ohi kulkiessaan.

Olisi tässä monenlaista muutakin murahdettavaa mielessä, mutta jatketaan lisää myöhemmin.

Terveisin, koirulinne Fidji. Au revoir! Näkemiin.