sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Nuhanenä


Vuosikymmenen nuhaa on tässä nyt podettu jo monta päivää. Olosuhteiden pakosta olen joutunut syventymään nuhan syvimpään olemukseen. Toivottavasti tämä nuha nyt kattaa viime- sekä alkaneen vuosikymmenen.

Nuha alkoi heti kotiin tulomme seuraavana aamuna. Ensin se tuntui vain pieninä vilunvärinöinä ja tukkoisuutena. Istuin saali hartioillani tuoliini kutomaan ja varasin rasian ohuita kasvopyyhkeitä pöydälle viereeni. Pian oli kutimet laitettava sivuun, kun toisella kädellä jouduin pitämään liinaa nenäni alla. Pian olikin paperirasia tyhjä, oli siirryttävä paperinenäliinoihin. Tuotapikaa oli nenäliinapakettikin tyhjä ja nenä alkoi uhkaavasti punoittaa ja kirvellä. Bepanthentuubi toisessa ja nenäliina toisessa kädessä siinä sitten istuin surkeana, päätäkin alkoi särkeä. Ihmettelin, että mistä sitä niistettävää ainetta riittääkin noin paljon, tuotako täynnä pääni onkin. Siinä sitten hurahti nenäliinapakettikin tyhjäksi ja vielä yksi pinkka lautasliinoja samantien ( ei se punainen, jonka sain joulupaketissa). Oli siirryttävä järeämpiin keinoihin. Talouspaperirulla kainalossa olen siirtynyt paikasta toiseen monta päivää. Viikko tätä surkeutta on kestänyt ja nenästäkin nahka lähtee.

Eniten tässä hommassa harmittaa se, että tämä kurjuus on kokonaan omaa syytäni. Olisi vaan pitänyt joulumatkalle lähteä pakkaskengät ja ne ihanat Ruskovillan ohuet pitkät villahousut jalassa. Vaan kun ei, mikä ihme panikin minut valitsemaan ne sirot saapikkaat, joihin mahtui vain ohuet sukkahousut. Onneksi oli sentään pitkäthousut säärien suojana, kun hautausmailla lumessa kahlasimme. Olin jo unohtanut kuinka hyytävä vinkka siellä Auranrannoilla talvella pureutuu luihin ja ytimiin. Pakkasta oli vain pari astetta, mutta vilu siellä turhamaista mummelia puistatti. Eikä ne kenkätehtailijat ole vieläkään kehittäneet sellaista naistenkenkää, joka olisi päältä pieni ja sisältä tilava ;)

Olihan minulla mukana pitkäpunttisetkin ja ne sitten pelastivatkin pahemmalta katastroofilta seuraavina päivinä, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Nyt jälkeenpäin olen itseäni torunut tyhmyydestä, mutta enhän mitenkään voinut mennä hotellin joulupuurolle pakkaskengät jalassa, enhän? Olen nyt todistanut sen vuotavan nenäni avulla, että mitään ilmaston lämpenemistä ei ole tapahtunut. Suomessa on talvella villahousukelit.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Vuosikatsaus


Vuosi 2009 on ollut minulle vaiheikas ja rikastuttanut elämääni monella tavalla. Olen saanut elellä kohtuullisen terveenä, näitä iän tuomia kremppoja ei lasketa. Keväällä lapseni johdatti minut blogistanian ihmeelliseen maailmaan. Valokuvia olen uudella ikiomalla kamerallani ottanut vuoden aikana enemmän kuin tähänastisessa elämässäni yhteensä.



1. Tammikuussa matkustimme taatan kanssa Nerjaan syntymäpäiviä pakoon. Matkamme onnistui hyvin. Hotellimme oli ihan meren rannalla, pitkää hiekkarantaa oli kilometrikaupalla. Teimme pitkiä kävelyretkiä rannalla, nautimme tuulesta ja auringosta. Hyvällä mielellä muistelen tätä matkaa.

2. Helmikuussa päätimme viedä nuorimmat lapsenlapset D-vitamiinitankkaukseen Teneriffalle. Viikko kului lasten ehdoilla. Vietimme päivän eläinpuistossa, uimme meressä ja altaassa. Paistattelimme päivää aamusta iltaan. Yksi päivä oli varattu Tippanan hevosretkelle. Lähdin Tipin kanssa ylös vuorelle ratsutallille, emäntä tuli hotellilta hakemaan. Tipi pääsi ratsastamaan ja mamma odotteli tallilla ihaillen mahtavaa maisemaa alas kaupunkiin ja ylös kun katsoi, niin näki Teiden lumisen huipun. Toivon, että lapsille jäi matkasta mukavat muistot.

3. Maaliskuussa vietimme pääsiäistä. Kuukauden lopussa sitten avautuivat minulle "ikkunat" maailmaan. Sain avattua oman blogin. Olen suorastaan ahminut hienoja blogikirjoituksia ja aina loppuu päivä kesken, kun kaikkea ei ehdi lukea. Kuvat ja runot ovat ihania, osaisinpa itsekin. Alussa sain paljon apua blogiystäviltä, kiitos kaikille. Oma blogini on vaatimaton perusjuttu ja sellaiseksi se jääkin.

4. Huhtikuussa kuvasin ensimmäistä kertaa pähkinäpuun kukkia, ihmeellistä, niin pieni ja niin kaunis. Kiertelimme täällä metsäretkillä kuvaamassa kevään ensimmäiset kukat, vähitellen metsä alkoi viheriöidä, linnut lauloivat ja purossa vesi virtasi vuolaana ja kirkkaana. Miten se kevään herääminen kameran linssin läpi nähtynä olikin niin satumaisen kaunista.

5. Toukokuussa sain lapset ja lapsenlapset tänne aloittamaan pihaprojektia. Yhdessä päivässä he saivat kivipolun valmiiksi. Kiitos vielä kaikille rakkaille talkoolaisille. Kelpasi siinä mamman ja taatan koko kesä tassutella kaunista polkua kuivin jaloin. Pihaprojekti jatkui pitkin kesää ja jatkuu vielä ensi kesänäkin. Pihasta tulee mamman näköinen, maltan tuskin odottaa lumien sulamista ja uuden kasvun alkua. On niin ihanaa, kun kynsien alla on multaa.

6. Kesäkuussa teimme poikein kanssa laivamatkan Ruotsiin. Taata kävi poikien kanssa kiertoajelulla ja minä viiletin kirppareilla. Juhannuksen saimme viettää lasten kanssa maalla järven rannalla.

7. Heinäkuun kohokohta minulle oli Tallinnan laulujuhlat. Koskaan aikaisemmin en ole kokenut mitään vastaavaa. Minuun teki valtavan vaikutuksen ne iloiset onnelliset ihmiset, jotka marssivat läpi kaupungin laululavalle. Otin laulujuhlilta ja juhlakulkueesta yli yhdeksänsataa valokuvaa. Tein kuvistani monta kollasiakin, niitä on nyt myöhemmin ollut mukava katsella. Kiitos ystäville, jotka mahdollistivat minulle tämän ikimuistoisen elämyksen.

8. Elokuussa matkasimme Anja-ystäväni kanssa Berliiniin. Olin siellä ensimmäistä kertaa, nähtävää oli paljon. Blogissani olen jo matkasta kertonutkin. Tänä syksynä Berliini on ollut paljon esillä mediassa, kun muurin murtumisesta tuli kuluneeksi kaksikymmentä vuotta.

9. Syyskuussa kypsyvät karhunvatukat, marjat ja luumut. Omenoita ei kesällä tullut ollenkaan, ei edes kukkia keväällä näkynyt. Keräsimme kuitenkin sieniä ja metsämarjoja, pakastin oli kiitettävän turvoksissa. Vieläkään ei pohja näy, vaikka ahkerasti on marjoja syöty.

10. Lokakuussa teimme taatan kanssa retken Raumalle. Tapasimme blogiystävä Risusydämen. Olin niin ihastunut risulintuihin, että sellaiset oli välttämättä saatava meidän pihalle. Kiitos Risusydän, kun toit linnut ihan autollemme asti. Olet sinä taitava tyttö käsistäsi ja muodon taju on sinulla kohdallaan myös. Tekemiäsi lintuja ovat ohikulkijatkin ihailleet.

11. Marraskuun voisin jo nukkua talviunta, sitä pimeää ja märkää vesisateista kuukautta en ole koskaan rakastanut.
Pienen valonpilkahduksen synkkyyteen toi seurakunnan retki. Kävimme tutustumassa Vuosaaren merimieskirkkoon. Uusi moderni kirkko oli mielestäni kaunis ja hyvin toimiva. Olin suorastaan hämmästynyt, kun tässä taannoin jotkut ns. asiantuntijat jossakin TV-ohjelmassa mollasivat ja haukkuivat rakennuksen vimosen päälle. On se hyvä, että on vanha, eikä ole asiantuntija millään alalla. Saa nauttia näkemästään, eikä tarvitse myötäillä ketään. Turhantärkeät asiantuntijat saavat puolestani mennä sinne pippuria kasvavaan maahan. :)

12. Joulukuun pimeyteen kynttilät ja jouluvalot tuovat tervetullutta elämän välkettä. Taatan kanssa päätimme viettää toisenlaisen joulun. Minulle oli iso asia päästä viemään omaisteni haudoille kynttilöitä jouluaattona ja käydä lapsuuteni kirkossa jouluaamuna. Kiitos taatalle, että hän järjesti kaiken hienosti ja jaksoi vielä ajaa meidät turvallisesti perille huonossa kelissä.

Posted by Picasa

Vuosi vaihtui

aurinkoisessa pakkassäässä. Lunta on tullut paljon. Pihan kasvit ovat peittyneet valkoiseen lumivaippaan.


Oli ihanaa herätä katsomaan talvisen luonnon kauneutta. Mennyt vuosi on tuonut surua ja tuskaa moniin koteihin ja eilinen murhenäytelmä Espoossa järkytti syvästi kansalaisia. Mitä voisimme tehdä, että alkanut vuosi toisi rauhaa ja rakkautta koteihin, eikä niin hanakasti tartuttaisi aseisiin.


Kuu pimeni osittain eilen illalla. Kameran kanssa pakkaseen uskaltautui taata.


Posted by Picasa

torstai 31. joulukuuta 2009

Mandin kortti

Postileiman mukaan Saimi on lähettänyt tämän kortin Mandille 31.12.1910.


Tämän vanhan kortin välityksellä haluaisin toivottaa kaikille blogiystävilleni
Onnellista Uutta Vuotta!

maanantai 28. joulukuuta 2009

Jouluna A.D. 2009


Onkin jo kulunut vuosikymmeniä siitä, kun viimeksi olen ollut mukana joulurauhaa julistamassa Prinkkalan talon edessä.



Ihmisiä oli paljon enemmän kuin silloin ennen. Onneksi pakkasta ei ollut paria astetta enempää, mutta hyytävä tuuli teki ilman koleaksi. Ihailimme vielä hetken Tuomiokirkon upeaa joulukuusta ja lähdimme hotellille joulupuurolle.



Rannassa myytiin viluisille kulkijoille kuumaa glögiä.



Aattoiltapäivän hämärtyessä lähdimme viemään haudoille kynttilöitä. Kävimme kolmella hautausmaalla. Minulle tämä kierros oli arvokas ja tärkeä, koska pitkän matkan takia en jouluna ole omaisteni haudoille päässyt. Kaarinan hautausmaalla, tai se taitaa nykyisin ollakin Katariinan hautausmaa, minua odotti mukava yllätyskin. Lapsuudenystävieni haudalla tapasin kaksi nuorta, joita en ollut aikaisemmin nähnytkään. He sytyttivät kynttilöitä isänsä ja setänsä haudalle, yhdessä sitten menimme nuorten kanssa heidän isoäitinsä haudalle. Minulla on hyvin lämpimiä muistoja näiden nuorten isoäidistä, hän oli hyvä ja hurskas ihminen.



Kävimme myös katsomassa Taikkarinmäen ( siten me nuoret hupakot kutsuimme Taidemuseon mäkeä ja sellainen hupakkohan olen vieläkin :) ) kaunista joulukuusta.



Hotellin henkilökunta oli valmistanut hienon piparitalon. Siinä esitellään hotelli, Aurajoen sillat ja Tuomiokirkko ja tuulimylly. Oikein pyysin luvan kuvaamiseen.



Hotellin aulassa oli myös ripustettuna mistellinoksa kattoon. Yritin houkutella taataa kulkemaan siitä alta, mutta hän onnistui livahtamaan karkuun. ;)



Tämä kuva on Piispankadulta, siellä olemme asuneet kauan sitten.



Ikkunasta seurasimme joskus piispan vieraiden kulkua.



Joulukirkossa kävimme lapsenuskoni kirkossa. Yhden ainoan henkilön siellä tunsin, hänen kanssaan kävimme yhdessä rippikoulua.

Tämän viimeisen kuvan taata otti lähtiessämme hotellin ikkunasta. Pyry oli hetkeksi lakannut ja näimme palan taivastakin sentään.

Oli ihanaa viettää erilaista joulua. Saimme nauttia ammatti-ihmisten valmistamia jouluruokia ja minulle oli mieluisaa kulkea Aurajoen rannalla katselemassa tuttuja paikkoja. Tosin hyytävä tuuli teki tepposet, jouduin tänään viettämään pyjamapäivän. Tällainen talvilepoa viettävä mummeli taisi saada raitisilmamyrkytyksen, nyt on nenä punainen kuin saunalyhty ja nessuliinoja on jo kulunut paketillinen.

Suunnittelin kirjoittavani oikein hienon joulutarinan, mutta nyt ei oikein irtoa, kun pää tuntuu jotenkin vieraalle. Nuhan hankkimisesta huolimatta reissu kannatti.


Posted by Picasa

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Mamman maailma joululomailee.





Tämän taatan tekemän seimen välityksellä toivotamme kaikille blogiystäville ja vierailijoille ihanaa ja rauhallista joulua.
Posted by Picasa

maanantai 21. joulukuuta 2009

Berliinerkransser


Nyt leipomiset riittää tälle joululle. Mamma on lähdössä pienelle seikkailulle.



Näihin kransseihin sain vinkin Tuulan blogista. Kiitos Tuulalle vinkistä. En nyt laita muita leipomuksiani esille, kun jo kiire bussille. Mukavia j0ulunaluspäiviä kaikille.



Joulukorttikorissa on paljon kortteja ystäviltä Kiitos!"


Posted by Picasa