Täällä on hyvä ajatella, arvella, järkeillä, mietiskellä, miettiä, tuumailla, arvailla ja pohdiskella vaikka mitä.
Joki tuo ja vie, koskaan ei tule uudelleen samanlaista päivää.
Aprillinpäivänä alkoivat Kirkkolammin jäät lipua joella kohti Päijännettä.
En saanut näitäkään kuvia samana päivänä postattua ja tarinakin jäi kertomatta.
Tarkoitukseni oli kertoa Turun Sanomien kautta aikojen paras aprillaus. Se julkaistiin joskus sodan jälkeen 1946 tai 1947, en silloin vielä itse sanomia lukenut, mutta äitini kertoi tarinan melkein jokaisen huhtikuun ensimmäisenä päivänä.
Näin sen kertomuksen muistan. Lehdessä kerrottiin, että Itäisellä Pitkälläkadulla myydään armeijan ylijäämävarastolta peräisin olevaa Karhuviinaa halvalla. Hakijalla pitäisi olla oma kannu mukana. Kansaa alkoi virrata kannuineen paikalle jo hyvissä ajoin. Harmitus oli valtava kun huomattiin, että siinä katunumerossa olikin vain jokin rakennustyömaa. Aprillia!
Siihen aikaan tavallisilla ihmisillä ei ollut omia autoja kuin harvoilla ja turkulaisethan tietävät kuinka pitkä tuo katu oikeasti on, varsinkin siinä vaiheessa kun lampsii kotiinpäin tyhjän kannun kanssa.
Tarina kertoo, että Turun Sanomat saivat maaseudulta vihaisia viestejä tilaajilta, kun saivat lehtensä vasta iltapäivällä, eivätkä ehtineet ajoissa paikalle lähteä. Rakennustyömaan työnjohtaja suuttui poliisille kun se ei tullut ajamaan pois tontilta kannun kanssa kulkevaisia. Jotkut todella mielensä pahoittaneet irtisanoivat lehtitilauksensa. Kaikkea se viina teettää.
Mitään valtavaa jään ryskettä täällä ei nähty, joki itsessään ei jäätynyt koko talvena.
Hieno deltajäälautta.
Hetkessä maisema tummeni kun musta pilvi peitti auringon. Pian ohut lumikerros peitti maan. Tämä on sitä "kevät keikkuen tulevi" säätä. Lumitähtien vaippa suli jo seuraavana päivänä.
Kevään ensimmäinen tulppaani kukkii kasvihuoneessa suojassa tuulelta.
Lintujen ruokintapaikalla on joka vuosi vieraillut sorsapari aterioimassa. Tulevat joelta räpyläpatikassa, eivät siis lennä. Mukava seurata niiden tuloa, hiippailevat muina sorsina varovasti pöheikönlaitaa taapertaen.
Harakat tulivat kateellisiksi ja yrittivät häätää sorsat pois.
Tämä pari ei vähästä hätkähdä, vielä pienet torkut ja sitten takaisin joelle, aina lentäen.
Maassa näkyvien ruskeiden möykkyjen paikalle kasvaa kesään mennessä kauniita saniaisia.
Näitä kukkia on viime viikolla koeteltu, öisin on ollut pakkasia ja päivisin kovaa tuulta ja lumikuuroja.
Tänään kuvasin lehmuksen rungolta kimalaisen. Poseeraaminen ei nyt kiinnostanut, kimaltelevat siivet pysyivät suostutteluistani huolimatta sievästi supussa.
Hienot kuvat ja ihania alkavan kevään merkkejä! Keväisin on kyllä niin kiva seurata luonnon ja eläinten heräämistä talviuniltaan:) Mukavaa alkanutta pääsiäisviikkoa♥
VastaaPoistaPäden pajalle myös toivottelen iloista pääsiäistä.
PoistaEnnen olivat aprillipilat aika ronskeja. Nykyään taitaisi saada haasteen jos juoksuttaisi ihmisiä paikasta toiseen.
VastaaPoistaUpeat kuvat jälleen. Jäiden lähtö on mielestäni aina ollut jotenkin mystistä. Yhtenä päivänä koko järvi on jään peitossa ja sitten seuraavana päivänä ulappa liplattaa avoimena.
Mukavaa viikkoa Unelma!
Varsinkin tänä koronakeväänä pilailut eivät olisi ihmisiä huvittaneet.
PoistaOn se mystistä tuo suuren järven jäiden pauke ja helinä tuona mahtavana päivänä, kun vedet vapautuvat vapaina vellomaan.
Kovin keväiset näkymät. Sula joki ja rauhallinen paikka istuskella ja puntaroida maailman menoa. Oli täälläkin joku aprillaus paikallislehdessä. Oli juttu, että puretaan Iijoen sillan betoniporsaat, kun kansan mielestä ovat niin rumentavat ja estävät näkymät joelle.
VastaaPoistaAprilliä varmasti. Tosin kaiteet ovat tosi rumat!
Minä jatkan keväänseurantaa vain lumen määrän mittaamisella.
Keksit vielä yhden synonyymin lisää tuohon ensimmäiseen lauseeseeni. Mukavaa ihmetellä tätä suomenkieltä.
PoistaKiva aprillipila teilläkin siellä.
Olen tainnut kuulla joskus tuon aprilli pilan.
VastaaPoistaEn yhtään ihmettele, olet varmaankin kuullut, oli se silloin niin hulvatun hauska juttu paikallisten mielestä.
PoistaVoi miten kauniisti kevät teillä edistyy:) No olipa vähän kurjakin aprillipila, kun ihmiset tulivat ihan turhaan kannuinensa...
VastaaPoistaHyvää pääsiäisen aikaa Unelma.
Kevät tosiaankin edistyy koronasta huolimatta. Tänäänkin aurinko paistaa kirkkaalla taivaalla. Lämmittää suloisesti.
PoistaOIKEIN RAUHALLISTA JA SIUNATTUA PÄÄSIÄISEN
VastaaPoistaAIKAA TEILLE ❤️
Kiitos, samoin teille.
Poista