Valitsimme lukuisista kylätapahtumista vierailun Reino Halinin kotitilalla. Reino on täällä hyvin tunnettu henkilö, hän kiertelee kesäisin esittelemässä vanhoja työtapoja lähipitäjissä ja kauempanakin.
Kameran testasin ensin tuossa omassa pihassa, oli lämmin päivä, mutta nyt matkaan.
Tästä alkaa pihapiiri. Parkkipaikkakin löytyi helposti.
Koska "susiportti" oli auki, niin astuin tupaan. Täällä suuren metsän keskellä tuollainen portti on ollut tosi tärkeä.
Täällä näyttää olevan kaikkea mitä ihminen elämiseensä tarvitsee ja vähän ylikin.
Reino säästää kaiken. Vanhoja polkupyöriäkin eri vuosikymmeniltä löytyy kymmeniä.
Hevosenkenkiä, onnenkenkiä. Uskoisin Reinon olevan onnellinen mies tuolla piilopirtissään, vanhalla kotitilallaan.
Päreitäkin olisi moneen kainaloon.
Reino on tuonut esittelyyn entisaikojen työkaluja, monet ovat itse tehtyjä. Tämä pöytä on oikea kunnianosoitus suomalaiselle työlle ja työmiehelle.
Närelenkki, katso täältä uittotöissä tarvittavan lenkin valmistus, rankkaa työtä. Videoissa esitellään muitakin vanhoja työtapoja. Voisimme opiskella vaikkapa luudan tekoa.
Muonitus, eli puhvetti. Hernekeittoa ja kahvia olisi ollut tarjolla, mutta päivä oli niin lämmin ettei kuuma keitto nyt houkuttanut.
Eikä paistettu makkarakaan "Villi Pohjola" terassilla, kun oli vielä kotoa lähdetty lounaspöydästä liikkeelle.
Päivä oli suloisen lämmin, ilma oli puhdasta ja kukkien tuoksuista. Lintuja ja perhosia lennäteli siellä täällä, turvallista oloa pienimmillekin. Kaikki oli niin rehellistä, aitoa ja konstailematonta vanhaa suomalaista eloa. Ei turhaa hötkyilyä, kiitos Reino Halin.
Tuolla aika pysähtyy. Onpa upea paikka!
VastaaPoistaKyllä, tänne ei ulotu maailman melskeet.
PoistaOlipa hieno tapahtuma ja mielenkiintoinen paikka:)
VastaaPoistaHämmästeltävää riitti, monet asiat ovat muuttuneet aikojen saatossa. Ennen tehtiin paljon kotona, pärjättiin omavaraisina.
PoistaTuo närelenkki on kyllä jännän näköinen, mielenkiintoisen näköinen paikka t.eräs hamsteri itsekin ;)
VastaaPoistaKatsoitko videon? Tuon lenkin vääntäminen tuoreesta näreestä on raskasta puuhaa.
Poista