Taas on ilta enkä ehtinyt mitään järkevää saada aikaiseksi. Onneksi maailman meno ei häiriinny meikämamman räpiköinnistä. Asiat hoituvat omalla painollaan ilman minun myötävaikutustanikin.
Heinäkuun kellot.
Kesäkurpitsaa ehkä jo piankin saadaan omasta pihasta.
Kohta alkaa kilpailu rastaiden kanssa.
Ensin tulivat keväällä skillat, seuraavaksi bellikset ja nyt päivänkakkarat. Vasta näiden kukkien jälkeen ruohonleikkurimies päästetään irti.
Niin herkkää ja kaunista.
Pienellä kasvimaalla tapahtuu koko ajan kasvun ihmeitä. Kotiloratsia on pidettävä joka aamu, varsinkin sateen jälkeen.
Ensimmäinen kurkku.
Neilikkaruusu.
Kesäpäivän kauneutta.
Koleasta alkukesästä huolimatta leppäkerttuja on näkynyt runsaasti.
Lisää pihan kukkia.
Punalehtiruusu.
Robustaruusu on kaunis heleän punainen, osaisinpa kuvata sen sellaisena kun sen näen.
Miljoonakello on oikea aarre, se ei pelkää tuulta eikä sadettakaan.
Näitä kukkakuvia on aina mukava ottaa, saa sitten talvella muistella kesän kauneutta. Eilen jo aloitin tämän postauksen, mutta kesken jäi. Sisällä ei malta pysyä kuin kovimmalla tuulella ja rankimmalla sateella.
Tänään paistaa aurinko, takaisin pihalle nuuhkimaan juuri avautuvia jasmiinin kukkia.
Ihania kuvia. Varsinkin kuva kissankelloista erityisen ilahduttava.
VastaaPoistaKiitos, Anna Amnell.
PoistaOi miten monta ihanaa kuvaa kukkasista.. Minuakin kosketti siniset kissankellot!
VastaaPoistaKelloja on täällä sinisiä ja valkoisia.
PoistaIhanat kukkakuvat ja niin komea tuo kurkkukin.Kauniita aurinkoisia päiviä sinulle Unelma:)
VastaaPoistaKiitos, Jael.
PoistaIhania kuvia!. Eipä juuri malta sisällä nyt olla, tulin hetkeksi katsomaan ukkostutkaa miten lähellä luvattu ukkonen jo on. Vielä on paremmin tuolla Tampereen seudulla mutta yläspäin tuossa. 5_6 maissa pitäisi olla meillä jos ennuste paikkansa pitää. Sitä ennen pitää kiirehtiä Huímmun iltapä'ivä lenkille.
VastaaPoistaHyvää heinäkuun loppupuolikasta!
Täällä jyrähtelee jo, tulin sulkemaan konetta.
PoistaKauniita kukkasia voi meillä ei ole kuin pienet kurkun taimet vasta:)
VastaaPoistaNyt viileä sää on viivästyttänyt täälläkin kurkkujen kasvua.
PoistaUnelma, sulla on takuulla uusi kamera: Kuvat ova fantastisia <3
VastaaPoistaSitä minäkin ihmettelen: Ajan virtaa...
<3
Kamera on uusi, mutta samaa pientä pokkaria se edustaa.
PoistaHienosti kasvavat kukat ja kasvit puutarhassasi, Unelma!
VastaaPoistaHyvää viikonloppua sinulle ja taatalle! ♥♥
Kiitos, Aili Mummo.
PoistaIhania kukkia ja kuvia. sinulla on kyllä ihana puutarha ja piha. Paljon katseltavaa!
VastaaPoistaMarjukka, kiitos.
Poista