tiistai 8. maaliskuuta 2011

Kontrollikäynti silmälääkärillä.

Eilen taata ja Simo jäivät kotimiehiksi, kun iltapäivällä lähdin Helsinkiin tapaamaan silmälääkäriä. Simo on ollut täällä ilonamme pari päivää.

Viime vuonna selvisi, että oikeaan silmääni on tullut muutosta ja seurantaa on jatkettava. Nyt minulle myös selvisi, että olin ymmärtänyt monia asioita ihan väärin. Sotkin minulle kirjoitetut silmätipatkin tähän silmäsairauteen, sen tajusin vasta myöhemmin asiaa vähän tutkittuani. No onneksi olen kuitenkin toiminut ohjeiden mukaan ihan oikein.

Tätä testiä taas jatkan edelleenkin kerran kuukaudessa. Vasen silmä näkee viivat suorina, mutta oikea näkee ne "kiharaisina".
Posted by Picasa

7 kommenttia:

  1. Täälläkin odotellaan kutsua kontrolliin tämänkuun lopulla. Kaiken näkee minunkin tuo vasen simä kiharan. Siihen sain niitä pistoksiakin silmään, ei auttaneet nekään.
    Hyvää naistenpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  2. HYvää Naistenpäivää Unelma! Ja ihana Simo on teillä taas kylässä:) Toivottavasti silmät voivat hyvin.

    VastaaPoista
  3. On tosi hyvä asia, että käyt silmälääkärillä tarkastuttamassa silmiäsi. Minulla todettiin silmänpohjan rappeuma oikeassa silmässä noin 5 vuotta sitten ja testikuvistasi päätellen sinulla on sama vaiva. Viime vuosina tätä tautia on tutkittu paljon ja kehitetty erilaisia hoitoja. Minulle suositeltiin vitamiinihoitoa, mutta nykyisin löytyy parempia vaihtoehtoja. Hoidot määräytyvät sairauden laadun mukaan, eli yksi hoito sopii yhdelle, toinen toiselle. Suureksi onnekseni silmäni ei ole muuttunut siitä, kun sairaus todettiin.

    Toivotan sinulle kaikkea hyvää. Anna silmälääkärien seurata silmiäsi ja kysy, mikä hoitomuoto voisi tarvittaessa olla sinulle sopiva.

    VastaaPoista
  4. P.S. Minulla on kuvassa oleva oikeanpuolinen ruudukko jääkaapin ovessa, joten näön seuranta käy hetkessä arkiaskareitten ohessa.

    Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
  5. Sama tauti minullakin.
    Vasen silmäni näkökyky romahti nopeasti, ja oikeata silmää seuraillaan, kun siinäkin on alkava rappeuma.
    Onnneksi se ei ole edennyt pahemmaksi.

    Hyvä kun olet seurannassa.

    Mukavaa naistenpäivää Sinulle ja rapsutuksia Simolle!

    VastaaPoista
  6. mummeli,
    hyvää Naistenpäivää vaan sinnekin.
    Toivotaan, että silmäsi nyt pysyy tuossa kunnossa, ettei näkö mene.

    Yaelian,
    Simo oli täällä pari päivää, tänään haettiin taas omaan kotiinsa.
    Mukavaa Naistenpäivää vaan sinullekin.

    olivia,
    kiitos hyvistä ohjeistasi. Onneksi sinulla on jo viisi vuotta pysynyt oireet muuttumattomina. Juuri se viisi vuotta siinä onkin kriittistä aikaa. Minulle ei mitään erityistä hoitoa suositeltu, ainoastaan tarkkailua kerran kuukaudessa.

    Hieno idea tuo taulukko ovessa, haluan myös tuollaisen ovitaulukon. :-)

    ida,
    vai sinullakin on sama ongelma. Nyt tarkkaillaan ja toivotaan parasta. :-)

    VastaaPoista
  7. Toivotaan että saavat simäsi kuntoon.
    Hyvää naistenpäivää

    VastaaPoista