perjantai 27. elokuuta 2010

Tarina vanhasta esineestä.


Kuusikymmenluvun alussa olin nuori kahden pikkulapsen kotiäiti. Rahavarat olivat olemattomat, mutta siitä huolimatta rohkenin haaveilla ompelukoneesta. Muistan usein maininneeni toiveestani päästä ompelemaan lapsilleni ja itselleni vaatteita. Siihen aikaan lasten vaatteita ei vielä myyty edullisesti suurissa marketeissa, eikä kirpputoreja ollut kuin Pariisissa.

Eräs nuori ystäväni oli saanut vanhemmiltaan lahjaksi sähkökäyttöisen Bernina ompelukoneen, hän antoi minunkin sitä kokeilla. Siinä koneessa oli niin ihana kehräävä hiljainen ääni ja sillä voi ommella kaikkea mahdollista, napeista koruompeleisiin ja se viheliäinen murheenkryyni, napinläpikin, valmistui tuotapikaa. Olin niin innoissani, että sähinkäiset vaan kulkivat selkärangassani.

Vielä kotonakin olin niin täpinöissäni siitä "ihmemasiinasta", että appi-isäni sitten sanoi, " käydäänpä huomenna Markkasella katsomassa sitä konetta".

Siellähän näitä koneita oli, mutta hinta oli aivan huikea, pientä yli kahdeksansataa. Pankkitili oli nirkosen verran plussan puolella, mutta kahdeksaasataa ei saataisi kokoon millään. Markkanen ehdotti sitten osamaksusopimusta. Sitten tapahtui sellaista, jota en ikinä unohda. Ihana appi-isäni maksoi koneeni käteisellä ja sopi koneen tuomisesta meille vielä samana päivänä. Siinä kohdassa silmäni alkoivat vuolaasti "hikoilla". Oi, onnea.


Tyttäreni oli silloin yksi vuotias ja poikani oli täyttänyt kolme vuotta. Oli ihanaa ommella pienille vaatteita hyvällä koneella. Sain unohtaa mummon vanhan poljettavan Singerin. Lapset olivat siitä lähtien aina kauniisti ja siististi puetut, ainoastaan kengät ostettiin, muut asusteet ompelin itse. Olisin minä kengätkin ommellut, jos olisi ollut suutarinkone.


Aika kului ja tytärkin innostui ompelemaan, siinä vaiheessa ompelukoneen neulat katkeilivat tiheään tahtiin, sydän kurkussa seurasin sitä opettelua. Turhaan huolehdin, kone säilyi kunnossa. Tytär löysi aikanaan itselleen ammatinkin vaatteiden parista.

Nyt olen jo mamma, konetta en enää tarvitse vaatteiden ompeluun, mutta jotain kuitenkin valmistuu rakkaan työvälineeni avulla. Olen eläkkeelle jäätyäni ommellut tilkkutöitä, se on mukavaa luovaa toimintaa. Monia tilkkupeittoja on lähtenyt maailmalle. Bernina on edelleen hyvässä kunnossa, Uskoisin, että jo ensimmäisen käytössäolovuoden aikana kone maksoi hintansa takaisin.


Hyvästä kalliista esineestä kannattaa pitää hyvää huolta.

15 kommenttia:

  1. Hyvät koneet kestävät. Ennen ne olivat varmaan parempaa tekoa kuin nämä tämän ajan.
    Kauniisti olet pikkutyttösi pukenut.

    Oli ilo lukea ompelukoneen tarinaa.

    VastaaPoista
  2. On se vaan niin tutun näköinen masiina, kuulen sen äänen nyt tänne asti.
    En kyllä oikeastaan koskaan ymmärtänyt, että olisit ollut kauhuissasi, että rikon sen :)

    VastaaPoista
  3. arleena,
    niinpä, tässä on konetta vielä lapsenlapsellekin. :)

    Johanna,
    en sentään ihan kauhuissani ollut, vähän huolestunut vaan. En kuitenkaan halunnut sinun intoasi lannistaa. Silloin olin jo töissäkin, uusia koneita aina saa, mutta rikottua itseluottamusta on vaikeampi korjata.

    VastaaPoista
  4. Tosi mukavaa oli lukea ompelukoneesi historia,ja mikä ihana appiukko sinulla oli,joka tuon koneen osti.Voin ihan kuvitella miten mukavaa oli sillä tehdä lasten vaatteita kun noita ketjuja ei silloin vielä ollut.Olen aina vähän kadehtinut ihmisiä ,jotka osaavat ommella omat vaatteensa;tätinikin on sellainen.

    VastaaPoista
  5. Yaelian,
    appi-isä oli kultaa, hänen muistoaan kunnioitan yhä.
    Silloin vielä ommeltiin paljon kotona, kun lasten vaatteet olivat kalliita, niitä myytiin erikoisliikkeissä.
    Luulen, että mekko syntyisi vieläkin, jos oikein innostuisin. :)

    VastaaPoista
  6. Olipa mukava lukea tarina ompelukoneestasi. Mina sain koko lapsuuteni nauttia aidin tekemista yksilollisista vaatteista. Aiti oli ollut ompelija nuorena ja on tanaankin todella taitava ja tarkka ompelija. Kesallakin tuunasi vanhasta tunikasta Maikille ihanan asun! (aitini on pian 79 vuotias).

    VastaaPoista
  7. Minullakin on kohta 30-vuotias ompelukone ja hyvin pelittää. Tilkkutyösi ovat tosi kauniita.

    VastaaPoista
  8. Ainoa asia, jonka koulun käsityötunneilla osasin tehdä ihan itse, oli neulan vaihtaminen ompelukoneeseen. Katkaisin sen samperin neulan nimittäin käytännössä joka tunti. Kässän tunnit olivat mulle sitä kaikkein karmeinta pakkopullaa, mutta ihanaa, että ompelukone voi tuottaa myös näin suurta iloa. ;)

    VastaaPoista
  9. Kauniissa asussa tyttäresi! Tilkkutyösi ovat myös kauniita!
    Minäkin ompelin paljon vaatteita, onneksi ehdin ostaa koneen ennen lapsia. Mun Singeristäni meni joku erittäin kallis osa. Minullakin on nyt Bernina, muttei taida olla samaa tasoa koneesi kanssa.
    Ihana appi sinulla!
    Kunnon koneet kestävät; silloin tehtiin kestäviä koneita!
    Blogissani jotain sinulle!

    VastaaPoista
  10. Sinulla on aarre jota kannattaa kunnioittaa ja pitää siitä hyvää huolta.
    Silloin minäkin ompelin koko perheelle vaatteita. Rahaa oli niukasti, nyt on jo paremmin, eikä ole tarvetta ommella.

    Pyydän sinut 7:ään luonnekuvaukseen, bligissani odottaa haaste, jos tahdot :)

    VastaaPoista
  11. Tuula,
    minun äitini ei osannut tehdä mitään käsitöitä, mutta isäni osasi, hänen käsitöitään olen esitellytkin aikaisemmin täällä blogissani.

    tarutikki,
    vieläkin olisi kiva tehdä tilkkupeittoja, mutta nykyään on hankalaa saada neulaan lankaa. Miten ne neulansilmätkin ovat kutistuneet. :)

    KärppäNeiti,
    se on vaan hyvä, että me ihmiset olemme erilaisia, ei kaikkien tarvitse osata käsitöitä tehdä. :))) Kivasti kirjoitit.

    malli45,
    kiitos haasteesta.

    Zilga,
    Ompeleminen ja käsityöt yleensäkin on hauskaa, kun siitä toiminnasta jää jotain näkyväistä tulostakin. Kuvia katsellessa tulee muistoja mieleen. :)))

    VastaaPoista
  12. Sinulla on ollut into ompeluun ja taito hyppysissä, eihän silloin lopputulos voi olla muuta, kuin kauniita töitä.
    Taitaa olla ompelukoneidenkin kanssa, kuten monen muun koneen, että ennen tehtiin kestävämpiä.

    VastaaPoista
  13. aimarii,
    näin se on, uskallan todellakin suositella tätä ompelukonetta. Uskollinen palvelija. Tästä riittäisi konetta vielä lapsenlapsellekin. :)

    VastaaPoista
  14. Kaunista jälkeä on syntynyt, et turhaan konetta saanut. Mutta kyllä silloin kone olikin tosi tarpeellinen. Muistan itse saaneeni koneen 70-luvun alussa ja ompelin myös kaikki lasten vaatteet. Kone on vielä hengissä, mutta tämän mummon niska ei kestä enää ompelemista, mitä nyt housut lyhennän tarpeen tullen, mutta siihen se jää.
    Olipa kiva postaus :-)

    VastaaPoista
  15. Uuna,
    minä niin nautin, kun sain pukea lapset kauniisti. Rahakysymys se myös oli. Luulin silloin olevani hyvä äiti.

    VastaaPoista