torstai 2. syyskuuta 2021

Karhunvatukat

Vatukat kypsyvät samoin kuin vadelmatkin, pienissä erissä. Suurin osa marjoista saattaa ehtiä kypsäksikin jos pakkasia ei tule kovin aikaisin.

Ilmassa lentelee rentunruusun siemenhaivenia.

Osa on jo napsittu parempiin suihin. Mukavaahan se vaan on kun kaikki marjat eivät kypsy samaan aikaan.


Lutikka on jo kavereineen imenyt marjasta mehut. Kaksi vatukan alkua istutimme ja nyt saatiin ensimmäisen kerran satoakin.

Vitamiinit talteen.



 Tästä kaikki keväällä alkoi, kukkia oli runsaasti ja pörriäisiäkin oli liikkeellä.

 Luulin näiden piikkipensaiden olevan turvassa kotiloilta. Luulo ei ole tiedon väärtti, nyt tiedän että lehtokotiloilta mikään ei ole turvassa.

Oli hyvä päivä kun aurinkokin vähän näyttäytyi.😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.