keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Sukuja selvittelen ja huhtikuun kuvia lisäilen muistoksi.

 

Onnenpensas ja kallion jäkälät.

Västäräkki on kuvattu Päijänteen jäällä 18.04.2021. Iloisena se siellä hyppelehti ja näytti löytävän jotain syötävääkin nokkaansa.

Sinivuokot ovat aina sykähdyttävän kauniita, joka vuosi niitä on kuvattava. 18.04.2021.


 

Lumipyry yllätti.


Tuttu pariskunta saapui huhtikuun puolivälissä, kylmää oli eikä pörriäisiä löytynyt. Onneksi tirpat pudottelivat siemeniä maahan.Voi sitä kujerrusta ja kuhertelua.💚


Nämäkin krookukset päätyivät ns. parempiin suihin.



Kanadanhanhet ovat kotiutuneet joelle.

Nyt jolkattiin kirkolle päin, Veijo ehti napata kuvan.😊

 

 01.04.2021 joella oli vilinää vilskettä, telkät riitelivät reviirajoista ja yksi kanadanhanhipari saapui mukaan.

*****

Tästä alkaakin juttua maaliskuun viimeiseltä päivältä. Kesken se jäi silloin ja kesken se on vieläkin. Tämä kuvastaa minun tilannettani näinä aikoina, mitään valmista ei enää synny. Päivällä vähän pihatöitä ja sitten iskee väsy.

 Netti on hyvänä apuna penkoessani sukuni vaiheita 1800-luvullta. Monien seurakuntien kirkonkirjat löytyvät jo valokuvattuina ja digitoituina tietokoneelta. Vanhimmat tiedot ovat lähes kaikki vanhalla ruotsin- tai latinankielellä. Suomihan oli silloin Ruotsin valtakuntaa ja papisto ruotsinkielistä.

Omat esi-isäni tai esiäitini ovat sotilaita, piikoja tai renkejä, toisten palvelijoita. Kruunu antoi sotilaille sukunimen ja he asuivat isäntiensä maatiloilla sotilastorpissa. Jos sotilas kaatui sotatantereelle, niin isäntä joutui pestaamaan uuden miehen tilalle ja edellisen sotilaan leski sai kolme armokuukautta ja senjälkeen oli lähdettävä torpasta lapsineen. Uusi sotilas sai torpan, sukunimen ja joskus myös lesken lapsineen.

Almanakan nimilista oli paljon nykyistä lyhyempi. Etunimet pohjautuivat lähes aina raamatunhistoriaan. Nimet periytyivät isiltä ja äideiltä ainakin vanhimmalle lapselle. Johanin poika kastettiin Johan Johanssoniksi. Tästä alkaakin renkipojan vaiheiden selvittelyn vaikeus. Jos poika Johan on onnekas ja saa pitää isänsä rippikouluikään asti, niin hän pysyy kirjoilla perheen mukana. Nimenä Johan on ollut hankala tutkijalle, usein se kastekirjassa on muodossa, Johannes. Viisitoista vuotiaana Johan pääsee ripille ja lähtee renkipojaksi naapuripitäjään. Siellä onkin sitten suomenkielinen kirjuri joka merkkaa Johanin Juho Juhonpojaksi. Syksyn pestuumarkkinoilla Johan päätyykin uuteen työpaikkaan ja rippikirjan uudelle sivulle isäntänsä palveluskunnan rivistöön ja kas Johan onkin kirjattu taas uudella nimellä Juha Juhanpoika. Seuraavan vuonna kirjuri keksii merkata Johanin Juhaniksi tai Jussiksi. Näissä nimissä on oltava tarkkana kun samalla kylällä on monta Jussia ja myöhemmin myös Hannes ja Hannu muotoisena. Kustaa Vilkuna  erotti Johanneksen ja Hanneksen omille nimipäivilleen allakkaan.

Lähes yhtä kauhea on Carl, hänen nimensä vaihtelee Karl, Kaarlo, Kaarle ja hautakivessä sitten lukeekin Kalle. Naisten nimissä on ykköshankalana Christina, Kristiina, Kristina, Stiina, Stina, Tina, Tiina. Tietokoneella jotain henkilöä etsiessä tuo yhden i:n puuttuminen tai lisääminen saattaa aiheutta hankaluuksia.

Rippikirjat kirjoitettiin uusiksi aina kymmen vuoden välein. Jos kirkkoherra silloin löytää tarkan ja hyvän käsialan omaavan henkilön urakkaa hoitamaan, niin sukututkijat kiittävät.

 Johanin kotitorpassa on neljätoista lasta, kaikille ei riitä elintilaa pienessä torpassa. Marraskuussa rippikoulun käynyt Johan pestautuu naapuritilalle rengiksi. Pappilassa Johan kirjataan uudelle sivulle isäntätilan renkien rivistöön. Joskus renkejä ja piikoja joutuu kymmenen vuoden rippikirjasta etsimään kymmenestä eri talosta ja usein vielä naapuripitäjästäkin. Hidasta ja mielenkiintoista puuhaa sukututkijalle.
Oikein hyvin jos käy, niin renkipoika Johan löytää itselleen morsiamen ja saa isännältä luvan perustaa torpan. Siihen loppuvat Johanin vaeltelut, hän jää paikalleen kasvattamaan ruista ja perhettä.

Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon ja monet ovat niin tehneetkin. En olisi ikinä uskonut kuinka koukuttavaa sukututkimus voikaan olla. Nyt korona-aikana se on auttanut pitämään aivot jonkinlaisessa toiminnassa kun kotoa ei paljoa ole voinut poistua elämälle virikkeitä hankkimaan.

Pihalla puuhastelu on ihan super ihanaa, nautitaan keväästä. Toukokuusta sitten myöhemmin.

6 kommenttia:

  1. Mukavia kevätkuvia :) ihanaa kevään jatkoa sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi K, kiitos kun tulit vierailemaan ja kiitos kommentistasi.

      Poista
  2. Ihania kevätkuvia, ja tuo sinivuokon sininen sävy on niin kaunis. Sukuhistorian selvittely on mielenkiintoista, ja sinä taidat olla jo aika mestari tuossa selvittelyssä:) Hyvää toukokuun jatkoa sinulle Unelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael, mestaruudesta ei nyt ole tietoakaan, mutta innostusta riittää.

      Hyvää kevättä sinulle, pysykää turvassa ja terveenä.

      Poista
  3. Kevääsi on niin moni-ilmeinen. Kukkasia ja lintuja. Ne ovat niitä keväänairuita. Västäräkin askel on vauhdikas. Samoin ketun määrätietoinen kulku.
    Minä en ole ilmeisesti onnekas, sillä ainakin kahdesti olen istuttanut onnenpensaan, eikä se suostunut pihallani kasvamaan.
    Sukututkimuksessa olet edennyt hurjasti. Kun on paneutunut hommaan täysillä, niin kyllä se vie mukanaan.
    Kivaa kevättä sukututkimuksen ynnä luonnon tarkkailun myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnenpensaan taimen olen saanut ystävältäni Anjalta. Näitä taimia on oikeastaan kaksi, molemmat lähtivät hyvin kasvamaan. Olisikohan sinun maantieteellinen asumuksesi liian pohjoisessa onnenpensaan kasvupaikaksi?

      Onnellista kevättä sinulle kaikesta huolimatta. Onni ei ole kiinni pensaista, teillä on siellä muita onnea tuottavia asioita.

      Poista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.