keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Maisemani muuttuu.

Tämä on minun suosikkimaisemani sillalta kuvattuna, tältä se näyttää nyt. Risut korjattiin luultavasti eilen.


Vanha näkymä ennen metsurin käyntiä, rivitalosta oli vain kalpea aavistus.

Tätä taloa olen kuvannut monta kertaa, se vaan istuu niin hyvin maisemaan.

Heräsin lähes kukonlaulun aikaan ihmettelemään outojen valojen heijastumista huoneen seinille. Aamuhämärissä oli vesakonsaneeraaja jo liikkeellä valtavan koneensa kanssa.

Päivällä olikin vähän sateinen keli, lunta ja räntää, mutta risukimput hävisivät vauhdilla maisemasta.

Noiden metsäkoneiden tehokkuudessa olikin ihmettelemistä. Ilman käsin koskematta autiutta on syntynyt. Meininki on vähän eri kuin meillä silloin lapsena kun lampaille kerppuja tehtiin.

Miltähän ranta näyttää myöhemmin keväällä kun lumet ovat sulaneet? Oikein ahdistun katsellessani tuota autiota rantaa, tulee ikävä niitä kauniita koivuja.

Ihminen haluaa muokata ympäristöään. Sipoossa asuessani ihmettelin kun uusia taloja rakennettiin, niin ruohomatto tilattiin rullana rautakaupasta ja nurmikolle hankittiin robotti parturoimaan jokainen korsi tasapitkäksi. Turha siinä on sitten valitella kun ei pörrää kimalaiset eikä liihottele perhoset niin kuin ennen vanhaan. Nih, missä vika? Ihmisen toiminnassa.

Yrttien kasvattaminen ikkunalla on ollut mukavaa ja hyödyllistä puuhaa. Uskon yrttien vihreyden antavan elinvoimaa kasvattajille, pelkkä kasvun ihmeen seuraaminen jo tuo hyvää mieleltä.

Jonkinlainen konsensus tässä nyt on saavutettu. Vielä eilen sorsapojat riitelivät joella niin että vesi roiskui. Nyt ruokaillaan sulassa sovussa. Aurinko on jo laskemassa, yölle on luvassa pientä pakkasta.

Löytyisipä nyt vielä rouva toisellekin sorsapojalle.

Sorsat ovat tottuneet ihmisiin täällä kylällä, ehkä niitä ei jokivarren autioituminen häiritse. Toisin saattaa olla niillä aremmilla linnuilla, jotka ovat turvaa hakeneet rannan pusikoista. Nyt täytyy vaan luottaa siihen, että Luoja luotunsa hoitaa.

FamilytTreeDNA lähetti geenikarttani ihmeteltäväksi. En ole karttaani vielä tarkemmin perehtynyt, enkä taida siitä mitään ymmärtääkään. Suomalainen olen vain 85 prosenttisesti, läntisestä Euroopasta kuitenkin. Irlannista kolme prosenttia, mistähän tuokin tulee. Tuskin se sitä tarkoittaa, että sadasta sukulaisestani kolme olisi irlantilaisia.😊  Tämä karttakin saattaa vielä muuttua paljon sitä mukaa kun ihmiset teettävät geenitestejä. Otin kuvan kuvaruudusta.

Uskoisin, että rakkaus luontoon on minulla geeneihin kirjoitettu. Hyvä niin.

4 kommenttia:

  1. Kurjaa lun luontoa poistetaan . Mitä tuonne rakennetaan? Minun lähelläni oli luontoa kun muutin tänne, nyt kaikki rakennettu täyteen.
    Mahtavaa että sorsat nyt sulassa sovussa:) Ja mikäs sorsaneidin,kun on kaksi sulhasta;D
    Sinulla kasvaa kaikenlaista hyvää,näen herneenversoja, nam:)
    Ja jännää että olet myös hieman irlantilainen. Hyvää loppuviikkoa Unelma:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herneenversoja, auringonkukkaa, persiljaa ja vesikrassia voidaan jo napsia lautaselle. Chilit, kurpitsat ja kurkut ovat sirkkalehdellä. Kirsikkatomaatit pieniä vahvoja taimia. Multaan on kätketty vielä lisääkin, odotellaan piipan ilmestymistä mullan alta.

      Yhtään irlantilaista serkkua ei vielä ole ilmoittautunut, odotellaan.

      Poista
  2. Näin talviasussa tuo karsittu maisema näyttää siistiltä ja aivan hyvältä. Tietysti kevään korvalla kaikki paljastuu ja kaipaat koivujen hiirenkorvia, kuitenkin äkkiä luonto korjaa tilanteen. Täällä siistityt hakkuualueet alkavat näyttää ookoolta jo parin vuoden päästä.
    Yrttikasvustot näyttävät hyvinvoivilta. Saat varmaan jo hieman vihreää leivän päälle?
    Minäkin näin eilen yhden "vesilinnun" hiihtäessäni puron vartta. Sorsia täällä ei tähän aikaan näe, mutta pirtsakka sukeltaja herätti huomioni. Näin koskikaran toisen kerran.
    Jos suonissasi virtaa irlantilaistakin verta, niin oletko tuntenut jotain vetoa Irlantia kohtaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin kävimme tuolla sillalla katsomassa olisiko koskikaraa näkyvissä, ei ollut.

      En ole koskaan erityisesti ajatellut irlantilaisia, mutta riverdance saa aina sydämeni sykähtämään, siinä on jotain taikaa. Muistan joskus ennen vuosituhannen vaihtumista, vuotta en enää muista. Silloin Tv:ssä näytettiin jokin Michael Flatley tanssiohjelma. Otin sen kasetille ja kelasin sitä tanssia lukuisia kertoja. Ihmettelin itsekin miksi se niin ihanalta tuntui, minähän en tanssi ollenkaan ja rytmitajustani ei kannata edes puhua, koska sitä ei ole olemassakaan. Ehkä sittenkin jokin pieni dna-ketjun palanen saa varpaat vipattamaan.
      Olisi mukavaa päästä joskus käymään Irlannissa.

      Poista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.